Ohhoh.
Ensinnäkin, olen huonoin ikinä kun en ole aiemmin edes äkännyt tätä ja sitten vielä venytin kommentoimista ikuisuuksiin ja oaah, se olisi pitänyt tehdä paljon aiemmin sillä tämä on hieno, upea suorastaan! Höpsönpöpsön sinä mikään huono olet, opettele siitä hemmetin itsekehuttomuudesta pois ja ala ylistää itseäsi niin kuin minä sinua. ♥
Avaan silmäni onnellisena, unet haihtuvat poskiltani ja valoläikillä on kiire kadota;
sinun kätesi ympärilläni olivatkin illuusiota –
sillä joka yö minä pidän itse itseäni sylissä.
Sinusta on jäljellä vain varjot huoneessa –
en pelännyt niitä kun ne olivat todellisia
ja nyt vapisen yön edessä, koska eiväthän varjot osaa halata.
Tämä kappale (olen ehkä sokea tai jotain mutta ainakin minä olin erottavinani selkeät kokonaisuudet yhdessä isommassa ja niin, siis rivivälien lisäksikin) oli ehdottomasti suosikkini! Minulle tuo viimeinen rivi ei ollut niinkään huikein, vaan neljä keskimmäistä - ne olivat fraaseista kauneimmat, ja ne olivat sellaisia, jotka jäivät mieleen (tiedät kai sen tunteen, kun huomaat ajattelevasi jotain ficciä joku ilta vaikka nukkumaan mennessä ja todella pohtivasi, kun se on jättänyt niin isot jäljet).
Ehkä olisin kaivannut tähän jonkinlaista tunnistettavuutta hahmojen kannalta, persoonallisuuksia – tarkemmin ajateltuna tästä voi kylläkin poimia sellaisia asioita kuten toiseen turvautuminen ja kuvitelmissa eläminen ja kaikki, mutta sitten toisaalta on taas vaikea yrittää arvata, kummin päin ajattelet näiden olevan. No, ehkä se oma tulkinnanvaraisuus on näin visuaalisesti muotoillussa ja ailahtelevaisessa, sumuisessa ficissä miljoona kertaa tärkeämpää, sillä näin runolliseen ei vain voi tunkea mitään kuvailuntynkääkään.
Tämä oli upea! Kullannuppu, olet ihana. Usko itseesi jatkossakin. ♥
