Fandom: Kuroshitsuji (manga)
Disclaimer: Yana Toboso omistaa hahmot ja maailman, minä leikin ilman mitään hyötyä.
Otsikko: Millainen elämä, sellainen kuolema
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Sebastian/Ciel
Ikäraja: K-11 parituksen takia, tapahtumien suhteen matalampi
Genre: draama
Varokaa: pedofiliaksi tulkittavaa paritusta
Summary: Demonin ei ollut vaikea teeskennellä kuollutta.
A/N: Random inspiraatio mangaa lukiessa, sijoittuu siis Chapteriin 41. Ehkä tämän ymmärtää sitä lukematta, en osaa sanoa. Joka tapauksessa piti kirjoittaa, eka teksti aikoihin joka syntyi suht takkuilematta. Q10 <3. Etsin tälle kivaa nimeä ja löysin tällaisen sananlaskun, joka musta oli ihanan ironinen.
One True Something 20 -haasteeseen jossa fandomina Kuroshitsuji, ja Ficletpakka-haasteeseen.
Millainen elämä, sellainen kuolema
Demonin ei ollut vaikea teeskennellä kuollutta. Tarvitsi vain olla täysin liikkumatta, lakata hengittämästä, antaa sydämensä pysähtyä ja kehonsa viilentyä. Luopua niistä elämän merkeistä, joista oli tullut tapa Sebastianin viettäessä aikaa tässä valitsemassaan ihmisruumiissa.
Näytteleminen kuitenkin muuttui odottamattoman vaikeaksi, kun Ciel saapui paikalle ja näki hänet verilammikossa lattialla.
Hän alkoi toivoa kiihkeästi, että olisi 'kuollessaan' sulkenut silmänsä, mutta hän oli arvellut että yllättyneen auki lennähtäneet silmät tekisivät vaikutuksen. Ja kun hänen silmänsä nyt olivat auki, halu kohdistaa katse Cieliin kasvoi vähitellen sietämättömäksi.
Hänen teki myös mieli räpytellä silmiään. Ja hänen rintansa lävistävä hiilihanko alkoi käydä ärsyttäväksi. Kaiken lisäksi hän ei voinut parantaa itseään niin kauan kuin hänen oli käytävä ruumiista, joten haava sattui. Kaikkein pahimpia olivat kuitenkin Cielin kiihkeät käskyt nousta lattialta ja lakata teeskentelemästä.
Sebastian tiesi, että hänen oli ollut tarkoitus kuolla. Ciel oli tiennyt että hänet tapettaisiin, ja päättänyt sen olevan tarpeellista. Ja nyt Ciel näytteli kaikille vierailleen olevansa järkyttynyt.
Mitä pidemmälle näytelmä eteni, sen enemmän Ciel alkoi epäillä sitä. Kyseenalaistaa sen, oliko se sittenkään pelkkä näytelmä. Ajatella, että ehkä Sebastian olikin todella kuollut. Aito hätääntyminen hiipi Cielin ääneen ja Sebastian pystyi aistimaan herransa kasvavan hädän ja epäluulon.
Hän halusi antaa Cielille jonkin tyynnyttävän merkin. Jonkin, mikä sanoisi: "Rauhoittukaa, nuori herra. Olen vannonut etten jätä teitä. Millainen hovimestari olisin, jos todella kuolisin näin vähästä?"
Mutta hän ei voinut, koska se olisi pilannut näytelmän.
Lopulta Ciel riuhtaisi hiilihangon irti Sebastianin rinnasta, mikä oli pieni helpotus. Asiat kuitenkin pahenivat, kun Ciel päätti istua hänen päälleen ja ryhtyä ravistelemaan häntä paidanrinnuksesta sekä läimäyttelemään hänen kasvojaan herättääkseen hänet.
"Sebastian! Nouse ylös heti paikalla! Käsken sinua!"
Se, ettei Sebastian voinut totella, oli tuskallisempaa kuin rinnan läpi työnnetty hiilihanko tai poskea kipeästi raapaiseva sormus.
Ciel nojautui lähemmäs ja armollisesti painoi hänen silmänsä kiinni, jolloin hänen ei tarvinnut enää tuijottaa samaa pistettä seinässä muka mitään näkemättömin silmin. Näön kadotessa Sebastianin kaikki muut aistit terävöityivät ja hän tuli akuutin tietoiseksi siitä, että Ciel oli asettautunut hajareisin hänen päälleen ja pukeutunut pelkkään lyhyeen yöpaitaan. Pojan paljaat luisevat jalat hohkasivat lämpöä hänen vaatteidensa läpi, hän tunsi sen paljon tavallista selvemmin koska oli antanut oman kehonsa kylmentyä käydäkseen kuolleesta. Ja hänen teki mieli painautua kohti Cielin ruumiinlämpöä kuin kylmästä kohmeinen matelija.
Lämmin henkäys pyyhkäisi Sebastianin kaulaa, kun Ciel kumartui niin lähelle että tämän huulet melkein koskettivat hänen ihoaan.
"Odota vain kunhan tämä sotku on ohi ja olemme kahden", Ciel sanoi niin hiljaa, ettei kukaan muu kuin Sebastian pystynyt kuulemaan sitä.
Ah, Ciel siis tiesi ettei hän todella ollut kuollut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Cielin esitys oli onnistunut huijaamaan jopa Sebastiania, ainakin hetken.
Sebastian voisi lakata huolehtimasta Cielistä ja keskittyä omaan osaansa sekä murhaajan kiinni saamiseen. Hän todella odotti hetkeä, jona sotku olisi ohi ja hän saisi tilaisuuden olla kahdestaan herransa kanssa.
Hänen oli muistutettava itseään siitä, etteivät ruumiit yhtäkkiä puhjenneet hävyttömään hymyyn.
