Nimi: Vain sinun vuoksesi
Ikäraja: k-11? (En tiedä onko liian korkea/matala)
Tyylilaji: Angst/Romance (?)
Paritus: Bellatrix/Sirius
Beta: Ei ole
Summary: Hitaasti sinä kaaduit holvikaaressa roikkuvan repaleisen verhon taakse.
A/N: Heti kun sain feeniksin killan luettua, jo ties monennetta kertaa, sain inspiksen tälläiseen ficciin, toivottavasti tyykkäätte
Varoitukset: No ainakin itsemurha & itseen kohdistuvaa väkivaltaa."Tainnutu!"
Punainen valo välkähti sauvani päästä, ja kiisi komeasti ohitsesi.
"Älä viitsi, pystyt parempaakin!"
Tunsin veren kuohahtavan sisuksissani.
"Avada Kedavra!"
Se osui sinua rintaan. Hitaasti sinä kaaduit holvikaaressa roikkuvan repaleisen verhon taakse.
Silmäni rävähtävät auki. Varovasti, herättämättä vieressäni sikeästi nukkuvaa miestä hiivin alakertaan.
En enään jaksa tätä taloa.
En enää jaksa mitään.
Miksi minun pitäisi elää, kun et sinäkään ole enään täällä?
Ovella käännyn takaisin ja kävelen keittiöön. Nappaan veitsen ja juoksen takaisin ovelle. Minulla on sellainen tunne, että tulen vielä tarvitsemaan jotain terävää.
Ulkona on kylmä, mutta en jaksa välittää siitä.
On vasta varhainen aamu, kun kävelen kohti metsää kartanomme takana. Istahdan kaatuneelle puulle pienen järven eteen.
Alkaa sataa.
Katselen hetken aikaa, kun sadepisarat putoilevat järven pinnalle, rikkoen sitä.
Puristan veistä tiukasti kädessäni. Niin tiukasti, että se tekee syvän haavan kämmeneeni.
Nostan veitsen poskelleni, rikkoen ihoani vielä lisää. Tunnen veren valuvan kaulalleni.
Huulilllani kaareilee hymy.
"Mitä sinä nyt tekisit?!", kiljaisen metsälle, joka ei vastaa.
"Eikö sinun pitänyt pelastaa minut jokaiselta vaaralta?!"
Kyyneleet valuvat poskilleni, mutta nauran. En edes ole varma mille.
"Missä sinä viivyt?!"
"Kohta on jo myöhäistä!"
Kohotan taas veistä, ja teen vasemaan käteeni pitkän viillon, ja nauran lisää.
"Sinä lupasit!"
Niiden sanojen jälkeen ääneni pettää ja nauruni katkeaa, ja muuttuu joksikin aivan muuksi.
Kyynneleet valuivat isoina noroina kasvoilleni.
"Olen kohta siellä, missä ikinä oletkin", kuiskaan ja isken veitseni kohtaan, missä sydänmeni olisi pitänyt olla, mutta se on jo kuihtunut pois mukanasi.