Ficin nimi: ABC Kuidis; miksi itsesensuuri on tärkeää
Kirjoittaja: repa
Beta: -
Genre: (ääliö)huumori
Ikäraja: K-11
A/N: Luin irkkikeskustelua Finissä ja aloin pohtimaan omalta kohdaltani, miksi itsesensuuria kannattaa harrastaa. Ja miksi on tärkeää olla vastaamatta rehellisesti, olla puhumatta rehellisesti. Toki vedetty shotti aivan överiksi ja huumorin kautta. Ottakaa vaikka kannanottona tai ihan millaisena haluatte. Kevyttä huumorisoopaa tää on silti :'D P.S. Kirjoitustaukoa takana, eka teksti moneen kuukauteen!
ABC Kuidis; miksi itsesensuuri on tärkeää
Kuidis seisoskeli salin perällä ja katseli äitinsä 50-vuotisjuhliin saapuneita vieraita. Moni mies oli pukeutunut koreasti mustaan pukuun ja naisilla oli sievät vaatteet, joita oli takuulla hartaudella valittu. Kuidis itse oli päätynyt kaljatahraiseen huppariin eikä alaosaakaan ollut ollut haastavaa valita, koska hän ei omistanut kuin yhdet farkut. Ne hän oli onkinut likapyykkikorista pääteltyään, että likaiset farkut ovat juhlatilaisuuteen parempi vaihtoehto kuin (lähes) puhtaat collegehousut. Huolimatta panostuksestaan hän rävähti silmille epäsiistin ulkomuotonsa vuoksi.
Asian voisi onneksi korjata käytöksellä ja loistavalla huumorintajulla! Kuidis oli niitä miehiä, joilla oli paljon tarinoita kerrottavanaan. Ja kerrankin hänellä oli yleisöä, joka ei ollut kuullut samoja juttuja siinä määrin, että osasi ne jo ulkoa.
Kuidis ryhtyi tuumasta toimeen ja siirtyi sen enempää ujostelematta äitinsä ikäluokkaa olevan setänsä läheisyyteen. Hän kröhähti merkiksi, että oli paikalla.
”Hei Martti-setä! Pitkästä aikaa! On näköjään ikä tehnyt sullekin ihmeitä. Ei tosin parempaan suuntaan, mutta nuohan on ihan pikkuvikoja”, hän taputti setää tuttavallisesti selkään. Mies katsoi häneen hämmentyneenä ja naurahti vaivaantuneena. Kuidis piti sitä hyvänä merkkinä.
”No mitäpäs sitä Martille kuuluu? Joko on työttömyys koputellut ovelle?” Kuidis jatkoi pian hymyillen leveästi.
”Hyvinhän elämä pyörii eteenpäin. Liisa on ripille päässyt ja Jasperillakin tuo koulu sujuu hyvin. Saman firman leivissä sitä ollaan edelleen ja toivottavasti pysytäänkin. Mukavasti menee kerta kaikkiaan. Mitenkäs sitä Juuso mahtaa voida?” Martti vastasi ja pakotti kasvoilleen mukavan hymyn.
”Paskastihan tässä menee, mutta kiitos kysymästä! On noi huumevelat niskassa ja sekakäyttö varmaan vie pian hengen. Moni kaveri on kuollut, mutta hautajaisiin en ole kerennyt, kun niihin pitää selvin päin saapua. Enhän mä tännekään ilman piristävää viittiny tulla, kun en viittinyt ihan kalkkunana tulla. Eli siis ihan perussettiä, ei mitään ihmeellisyyksiä. Mä voin kyllä tarjota sullekin, jos maistuu?” Kuidis papatti amfetamiinin voimalla ja kaivoi taskustaan kannabistuutin, jonka kohotti kysyvästi kasvojensa eteen.
”Tuota… Jahas… Minneköhän se Anneli menikään? Pitänee varmaan lähteä etsimään… Mutta mukavaa jatkoa Juuso… Ja tuota… No hei vain”, Martti poistui paikalta vikkelästi ja selvästi aivot surrasivat ylikierroksilla yrittäessään sulattaa keskustelua veljenpojan kanssa.
Kuidis jäi katsomaan setänsä selkää. Ei tainnut rehellisyys olla paikallaan näissä kinkereissä. Hän kohautti olkiaan ja lompsi ulos tupakkapaikalle polttamaan sätkänsä. Jäipähän ainakin itselle enemmän. Kohteliaisuus oli nykyään hankalaa.
Tupakkapaikalla oli muitakin sukulaisia, joiden seuraan Kuidis lyöttäytyi. Hän kuunteli hetken muiden rupattelua ja imi jointtiaan.
”Ja Marja-Liisa sanoi, että Ullalla on jotakin mennyt päässä sekaisin! Voitko kuvitella? Niin terve nainen ja nyt sitten naksahti!” päivitteli pieni nainen, jonka nimeä Kuidis ei kyennyt muistamaan. Kaipa tuo joku sukulainen oli. Ei se ollut niin oleellista.
”Joo, kyllähän sitä naksuu päässä itse kullakin. Itse olin tuossa juuri suljetulla osastolla. Paskaa hoitoa nykyään, siis ihan perseestä oli meno siellä. Oon aika varma, että se oli valelääkäri. Ois varmaan pitäny vetää turpaan. Siellä ne sano sitten, että psykoosissa oon, mutta senhän mä jo tiesinkin. Ei siihen lääkäreitä tarvita toteamaan, että mies on sekaisin. Kyllähän sitä voi ihan tervekin kilahtaa. Mitäs kamaa se Ulla käyttääkään? Noi psykedeelithän on aika pahoja eikä pirikuurikaan yleensä jätä psykoosia antamatta”, hän rynnäköi keskustelun väliin.
Naisporukka katsahti häneen säikähtäneenä ja vaihtoi paikkaa.
Kuidis rypisti otsaansa ja tuhahti. Missäköhän pumpulipallossa naikkoset elivät, kun eivät elämästä kestäneet kuulla? Helposti järkkyi mieli heilläkin. Kenties hulluja itsekin, ainakin herkästä sielusta päätellen. Kuidis päätti, että suosittelisi naisille vielä helsinkiläistä sairaalaa, josta sai paljon rauhoittavia lääkkeitä naurettavan helposti.
Kuidis sai jointtinsa poltettua ja valui takaisin sisätiloihin. Hän kulki karkkikulhon luokse, sillä kannabis pisti makeanhimon syttymään. Karkkia olivat tulleet hakemaan myös lauma kakaroita, joista Kuidiksella ei ollut aavistustakaan, kenen ne olivat. Ei häntä kiinnostanutkaan.
”Ja sit mä ammuin sitä rintaan ja se kuoli!” mustahiuksinen poika selitti kädet viuhtoen. Loppuporukka näytti ihastuneelta. Kuidis innostui, että kerrankin jo nuori polvi ymmärsi jotakin väkivallasta.
”Hei. Ei sitä kannata hirveesti mainostaa, ku voi kytät kiinnostua. Mähän kerran ammuin yhtä kusipäätä jalkaan, mutta jäin siitä kiinni ku kännissä vähän liikaa avauduin. Mutta sellasiahan nyt sattuu joskus kaikille. Yleensä nykyään kannan puukkoa megessä, mutta nyrkkeihin mä yleensä silti turvaudun, ku ne on pettämättömät ja --”
Kuidis jäi hämmentyneenä katselemaan poikien juoksujalkaa loittonevia selkiä. Ei hän silti lannistunut vaan heitti rennosti hedelmäkaramellin suuhunsa.
Hän jatkoi matkaansa ja lyöttäytyi lempiserkkunsa kanssa samaan pöytään. Serkun sylissä oli pieni vauva, joka parkui pää punaisena.
”Ai katos, katos. Selkeesti sun kakara kyseessä. Tollanen draamakuningatar”, hän hekotteli ja oli tyytyväinen keskustelunavaukseensa.
”Itseasiassa tää ei oo mun vaan Tiinan ja Jarnon”, Pirjo hymähti ja keinutteli vauvaa sylissään.
”Siis Tiinan? Tiinan?! Onko se harakka saanu viimeinki jonku miehen jäämään? Jarnoko sen sitten huoli? No huh! Sehän on aina levitelly haarojaan joka jätkälle. Mä panin sitä kerran myös. Löysää pillua ja joku tulehduski tuli. Ei onneks mitään tauteja sentään, mutta ihan paska panohan se oli!” Kuidis päivitteli.
”Tuota… No en tiedä puhutaanko me samasta Tiinasta...” Pirjo takelteli.
”Joo siis tää Perkkonen?” Kuidis varmisti ja Pirjo nyökkäsi.
”No ihan saatananmoinen jakorasiahan se on aina ollu. Ei helppo vaan varma pano. No, ainaki Jarno saa sitten pillua aina. Kannattais varmaan sanoa sille Jarnolle, että kattelee ämmänsä perään. Onkohan toi lapsi edes Jarnon? Suosittelen isyystestiä”, Kuidis jatkoi eikä huomannut, että puheenaiheena oleva pariskunta oli saapunut hänen selkänsä taakse.
Turpiinhan siinä tuli ja totaalinen kaaos saapui kylään taas kerran. Kuidiksen koukku oli kuitenkin vahvempi kuin Jarnon suora.
Kuidiksen äiti tuli välikohtauksen jälkeen kauhistelemaan poikansa käytöstä. Jälkikasvun puheenaiheet olivat kantautuneet hänen(kin) korviinsa.
”Juuso-kulta… Kun kutsuin sinut tänne, mitä painotin?” äiti-Kuismanen nieleskeli itkua.
”Jaa, en mä nyt ihan muista kyllä. Varmaan jotakin ulkonäköjuttuja?” Kuidis raapi leukaansa.
”Ei. Kun sitä, että sinulle on yksi sallittu puheenaihe. Ja se oli mikä?”
Kuidis raapi leukaansa vielä lujempaa.
”Kultarakas… Se oli sää. Puhu loppujuhlien ajan säästä. Jooko? Äläkä pahoinpitele minun vieraitani, ethän?” äiti-Kuismanen kuiskasi vaisuna.
Kuidis otti neuvosta opikseen ja keskusteli loppujuhlan säästä pitäen nyrkkinsä visusti taskuissaan.
”Minneköhän ne on pilvistä säätä luvanneet?” hän kysäisi kohteliaasti pikkuserkultaan samalla, kun leikkasi kakkua.
”No tuossa Tikkurilassa on ainakin ollut pilvistä pidempään.”
Kuidis päätti, että luotti sukulaisen neuvoon ja menisi heti juhlien jälkeen ostamaan pilveä Tikkurilasta.
