Otsikko: Emme ole puheväleissä
Kirjoittaja: Minä
Genre: Öh, en tiedä, ehkä jokin
Paritus: Sirius/Severus
Ikäraja: S (Suojelkaamme lapsiamme turpaan vetämisiltä)
Yhteenveto. Sirius saa turpiinsa ja menee puhumaan miehelle, jonka kanssa hän ei ole puheväleissä.
Kun olin eräänä iltana palaamassa väsyneenä kotiin, maassa aivan kotiporttini edessä makasi mies. Hänen päänsä oli hupun peittämä ja kasvonsa maata vasten, ja minä käänsin hänet ympäri nähdäkseni hengittikö hän ja selvittääkseni kuka hän oli. Kuka ties hän olisi saattanut olla vaarallinen ja minun olisi ehkä pitänyt varmuuden vuoksi potkaista häntä, mutten tehnyt sitä. Hän oli elossa, mutta hänen kasvonsa olivat verenpeitossa. Minulla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia tunnistaa hänet. Hän oli Sirius Musta.
"Saitko taas turpiin veljesi jengiltä?" minä kysyin vaivautumatta pitämään ivaani poissa äänestäni.
"Mitä? Kuka?" Hänen äänensä oli oudonkuuloinen, käheä kuin hän olisi polttanut ketjussa vuosikaudet. Luultavasti hän oli huutanut viime aikoina paljon. Hänen katseensa tarkentui minuun hitaasti ja hänen silmänsä siristyivät sitä mukaan, kun hän alkoi muistaa, mitä hänelle oli tapahtunut ja kun hän tunnisti minut.
"Sinä, Sirius. Minä puhun sinulle, ellet sitä ymmärtänyt."
"Ai puhut vai? Luulin, ettemme ole puheväleissä." Hän raapi päätään. Hän oli oikeassa. Me emme olleet puheväleissä, mutta itse asiassa me emme olleet koskaan virallisesti olleetkaan ja silti hän oli puhunut minulle enemmän kuin kenellekään toiselle. Joskus vain kävi niin. "Sitä paitsi sinä kuulut itse veljeni porukkaan." Hän osoitti minua ensin syyttävästi sormellaan ja ojensi sitten kätensä kuin olisi halunnut, että autan hänet ylös. Minä en siihen lankaan mennyt.
"Kuulunko? Milloin olet nähnyt minut heidän kanssaan?"
"Tiedät varsin hyvin, etten ole varsinaisesti nähnyt..." Hänen äänensä kohosi kiukkuiseksi niin kuin se yleensä teki silloin, kun hän jäi tappiolle. Hän pyyhki verta nenästään hihaansa ja tuijotti minua vihaisesti, kun minä keskeytin hänet.
"Älä sitten luule mitään. Miksi olet ovellani? Kuka sinut hakkasi?"
"James." Hän naurahti katkerasti.
"James?" Se ei aivan vastannut odotuksiani. Oli vaikeaa, ellei mahdotonta kuvitella Jamesia hakkaamassa Siriusta. Sirius toisinaan kaipasi niin vakavasti turpiinsa, että oli helppoa nähdä melkein kuka tahansa hakkaamassa ilmat pihalle hänestä, mutta James... James oli kokonaan toinen juttu. Hän oli Siriuksen ihailija numero yksi.
"James Potter, jos et sitä käsittänyt...", Sirius ivaili ja kaivoi taskustaan likaisennäköisen nenäliinan. Minä päästin hänet sisälle kotiini, jotta hän olisi saanut pestä veret pois ja jotta olisin voinut levittää kipua ja turvotusta lievittävää voidetta hänen nenäänsä ja poskilleen.
Hän meni kylpyhuoneeseen pesemään kasvonsa. Minä hain voidepurkin. Se aine oli tehty varta vasten hänelle.
"Luulenpa, että olen löytänyt hänen heikon kohtansa", hän sanoi irvistellen nyt vähemmän mairittelevalle peilikuvalleen, josta hän yhtä kaikki oli yhä selvästi ylpeä.
"Tosiaanko?" Oliko mahdollista, että James Potterilla oli joku heikkouskin? Eihän nyt sillä sankarilla!
"Lily Evans.. öh, nykyinen Potter."
"Ja tuon sinä vasta nyt keksit? Nerokasta, Sirius!" Hän oli joskus suorastaan typerä. "Käännä naamasi tännepäin!"
"En minä tarvitse tuota mönjää!" hän valitti kuin mikäkin pikkulapsi, mutta antoi kuitenkin minun levittää voidetta hänen iholleen ja sitten taluttaa hänet sohvalle. "Enkä minä ole mikään lapsi!"
"Lakkaa sitten vinkumasta kuin et tietäisi, mikä on sinulle parasta. Miksi James suuttui?" Se kysymys oli minusta erittäin mielenkiintoinen ja halusin kuulla vastauksen. Sirius keräsi ajatuksiaan, ennen kuin vastasi. Minä kaadoin sillä välin kahteen lasiin reilut ryypyt tuliviskiä.
"No... minä vahingossa lipsautin hänelle, että Lily on lihonut", Sirius vastasi tuijotellen sormenpäitään. Hän tosiaan osasi olla suorastaan typerä toisinaan. Sanoa nyt parhaalle ystävälleen, että tämän kovasti rakastama ja palvoma vaimo on lihonut. "Hän ei pitänyt siitä", hän jatkoi nolostuen.
"Ihanko totta?" Kohotin kulmiani ja hän läimäytti kädellään sohvan kaidetta hermonsa menettäneenä.
"Voi pyhän Merlinin paska! Lopeta jo tuo sarkastisuus! Se ei sovi sinulle, vaikka kuinka niin luulet!" hän ärjäisi ja jatkoi lähes sylkäisten: "Sitä paitsi se saa sinut kuulostamaan aivan äidiltäni!" Se oli ollut odotettavissa, mutta toimi kuitenkin. Minulla ei ollut edelleenkään mitään haluja kuulostaa hänen äidiltään. Sitä seurasi lyhyt hiljaisuus, jonka minä lopulta rikoin.
"Onko Lily Evans tosiaan lihonut?" Ajatus siitä, että James Potterin kuraverinen vaimo muuttui kauniista, hoikasta ja näyttävästä punapäästä lyllertäväksi ihrakasaksi oli turhankin hykerryttävä ja houkutteleva, mutta sitä oli turha näyttää Siriukselle.
"On ainakin minun mielestäni ja minä luulin, että miesten kesken sellaisesta voi puhuakin." Hän otti kasvoilleen murjottavan ja loukatun ilmeen. Niin säälittävänä häntä ei voisi vihata muut kuin hänen oma äitinsä.
"Sinä et ymmärrä mitään miesten ja naisten väleistä, Sirius", minä sanoin ja kaadoin uudet annokset tuliviskiä.
"Sinäkö ymmärrät? Montako naista sinä tunnet? Monenko naisen kanssa sinä olet ollut?"
"Se ei kuulu nyt tähän... Minä olen sinun kanssasi." Irvistin hänelle. Siitä se riemu alkoi. Hän nousi seisomaan niin kiivaasti, että melkein kaatoi pöydän. Hän tarttui lasiinsa, tyhjensi sen ja toljotti minua kimmastuneena ja ilmeisen halukkaana käymään kimppuuni.
"Et kai sinä väitä, että minä olen verrattavissa naiseen?"
"Sinä sanoit tuon, en minä." Mutta kieltämättä juuri sitä minä olin ajanut takaa ja hän oli sentään tarpeeksi fiksu tajutakseen sen.
"Sinä... senkin... isopäinen... rupikonna-Ruikuli...!" Hän polki jalkaansa maahan kuin kiukkuinen lapsi ja heitti sitten kädessään pitelemänsä lasin seinään, kun ei muuta keksinyt. Se ei ollut ensimmäinen kerta. Hänen jäljiltään monet sukuni vähemmän kalliit ja rakkaat astiat olivat särkyneet käyttökelvottomiksi.
"Lopetitko jo?" minä kysyin. Hän pyörähti vinhasti kannoillaan ympäri ja marssi huoneesta huutaen:
"Me emme sitten ole puheväleissä!"
Ei siis mitään uutta auringon alla, vaikka tällä kertaa puhevälien menetys oli nopeampi kuin yleensä. Hän ei ollut ehtinyt edes humaltua enkä minä ollut ehtinyt edes suudella häntä.
*******
