Title: Hetki hiljaisuutta
Author: Rosena
Beta: ei ole, virheistä risut mulle.
Genre: draama, fluffia
Rating: K-11
Pairing: Polly/Tess
Disclaimer: kaikki kuuluu minulle, hamot ja juoni ja teksti. nimi on lainattu Uniklubin samannimisestä biisistä.
Summary: Polly ei ole kokenut vielä ensisuudelmaansa, ja pyytää Tessiä kertomaan millaista se on.
A/N: Osallistuu femmekymppiin, ja on muuten ensimmäinen femme minkä oon valmiiks kirjottanu (tai ainakin julkaissu, lol). Mutta, kommenttia olisi tietysti kiva saada. :)
Hetki hiljaisuutta
”Hyvää yötä”
”Öitä.”
”Tess?”
”… mhm, kerro.”
”Oletko sä vielä hereillä?”
”En.”
”… Ai. Sitä vaan, että… no, sähän olet seurustellut.”
”Mitä siitä?”
”Mietin vaan jos… tai unohda koko juttu…”
”Ei kun nyt Polly kyllä kerrot.”
”Mutta sä olit jo nukkumassa.”
”No en mä voi saada enää unta, kun jää tuo juttu vaivaamaan.”
”Aijaa. No… Tää on nyt vähän tyhmä kysymys, mutta… sä varmaankin olet suudellut?”
”…”
”Mähän sanoin että unohda koko juttu…”
”Enkä unohda. Mutta joo, tietysti mä olen suudellut, ja tehnyt muutakin. Miksi sä sellaista kysyt näin yhtäkkiä?”
”No kun… Sä varmaan tiesit, että mä en ole koskaan… Ajattelin jos olisit voinut kertoa mulle, millaista se on…”
Yhtäkkiä valo täytti pimeän huoneen, ja punatukkaisen tytön huulilta karkasi pieni parahdus – hänen silmänsä olivat olleet auki. Afrodite, yleisimmin Tess –nimellä tunnettu tyttö, istui omalla sängyllään ja katsoi Pollya selvästi hämmentyneenä.
”Siis, et koskaan?”
Toista vuoden nuorempi Polly kiemurteli hetken, ennen kuin sanoi mitään. Hänestä oli jotenkin noloa tunnustaa – vieläpä näin valossa, kun näki toisen ilmeetkin – olematon seksuaalinen kokemuksensa.
”No en…” hän sanoi lopulta hieman välttelevästi nousten itsekin istumaan. Tyttöä kadutti, että oli edes sanonut mitään huonetoverilleen. He olivat jakaneet huoneen asuntolassa jo lähes vuoden ajan, ja sinä aikana heistä oli tullut varsin läheisiä. Pollyn ujouden vuoksi tällaisista asioista ei kuitenkaan oltu puhuttu koskaan aiemmin.
”Vau… Tai siis, en mä montaa kahdeksantoistavuotiasta tunne, joka ei olisi koskaan edes pussannut.”
”No olenhan mä hei pussannut, pullonpyörityksessä, mutta ei sitä lasketa”, Polly irvisti tarkkaillen ystävänsä ilmeitä. Hänen onnekseen vaaleaverikkö tuntui olevan vain hieman hämmentynyt – eikä lainkaan vahingoniloinen niin kuin jotkut hänen ikäisensä tytöt olisivat olleet.
Tess irvisti Pollylle hyväntahtoisesti takaisin ja heitti tyynynsä tätä kohdin, tähtäyksen mennessä kuitenkin useamman asteen pieleen.
”Jaa no kyllä se tavallaan lasketaan”, hän sanoi katsellen kun Polly kietoi hennot kätensä syliinsä nappaaman tyynyn ympärille. Se oli tavallaan hellyttävää Tessin mielestä. ”Mutta haluatko että mä kerron siitä nyt? Suutelemisesta?”
Punapää nyökkäsi hieman ujosti, laskien katseensa tyynyyn. Hän tunsi vatsanpohjassaan pienen, hieman epämiellyttävän, mutta silti mukavan tunteen. Kuin joku olisi nykäissyt pehmolelun vetonarusta, jolloin sisälle laitettu soittorasia alkaa soittaa kaunista sävelmää. Joku olisi kuvaillut tunnetta myös perhosten lentelemiseksi.
Tess otti sängyllään hieman paremman asennon.
”Ensin lähestytään toista, suljetaan silmät ja raotetaan hieman huulia, jolloin ne kohtaavat toise—”
”Tess! En mä nyt ihan taulapää ole, kyllä mä tiedän miten se tapahtuu. Kerro vaan miltä se tuntuu”, Polly parahti, katuen entistä enemmän että otti asian puheeksi.
Vanhempi tyttö vain naurahti, haroen samalla kasvoille karanneita hiussuortuvia takaisin taakse.
”Joo joo, kyllä mä tiedän. Anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta. Mutta siis, eli. Se tuntuu uskomattomalta. Aika märältä, varsinkin ensisuudelmat – ja hieman kömpelöltä. Mutta kun molemmat osapuolet löytää sen oikean rytmin, se sujuu kuin leikki. Niin, ja jos oikein tykkää ihmisestä, tuntee vatsassa sellaista kivaa kihelmöintiä, mikä jatkuu alemmas ja… no, niin. Tiedäthän”, Tess selitti hiljaa, huulilla lymyillen pieni ja vinohko hymynpoikanen.
Hetkeen kumpikaan tytöistä ei sanonut mitään. Tess odotteli jonkunlaista reaktiota Pollylta, kun taas nuorempi yritti koota ääntänsä ja salata päätä kumarassa pitämisellä pienen punastumisensa. Hän halusi niin kovasti kokea tuon tunteen, ensisuudelman…
”Haluaisitko sä kokeilla sitä?” Tessin, naisen omistamaksi hieman tavallista matalampi ääni keskeytti kuitenkin nuoremman mietteet.
”M-mitä?”
”Niin, haluatko sä kokeilla sitä?”
”Ja kenen kanssa muka…”
”Mun. Kyllä mä olen ennenkin tyttöjä pussaillut, ei siinä mitään pahaa ole. Ollaanhan me kavereitakin”, Tess hymyili rohkaisevasti. Se ei kuitenkaan saanut Pollya vielä vakuuttumaan. Suudella Tessiä? Voisiko hän oikeastikin tehdä sen? Oli hän kyllä nähnyt siitä unta, ja joskus ajatus oli muutenkin käväissyt hänen mielessään – olihan tyttö kuitenkin hyvin kaunis –, mutta pystyisikö hän siihen todella?
”Äh, ei tarvitse, se tulee mun kohdalle kun on aika. Ruvetaan nyt vaan takas nukkumaan, huomenna on koulua”, Polly sanoi lopulta hieman vältellen, lysähtäen takaisin sänkyyn makaamaan. Valot sammuivat melkein heti, ja nuorempi kuuli mitäänsanomattoman Tessin etsien parempaa asentoa sängystään.
Pollysta tuntui hieman pahalta, hän pelkäsi että oli loukannut ystävänsä tunteita kieltäytymällä tarjouksesta – johon olisi vieläpä halunnut vastata myöntävästi. Se oli kuitenkin nyt myöhäistä se, tyttö ajatteli huokaisten hiljaa ja käpertyen peiton alle huoneen hiljaisuutta kuunnellen.
Hän oli jo melkein unessa, kun tunsi yhtäkkiä painon laskeutuvan hänen sängyn reunalleen. Polly jäykistyi, yrittäen olla hengittämättä jotta kuulisi paremmin. Hitaasti ja varovaisesti tuntematon painonlähde levisi, ja punapää ymmärsi jonkun käyneen makaamaan häneen viereensä, Tessin mitä luultavimmin. Hänen aavistuksensa vahvistui, kun hän tunsi viileän käden kiertyvän hellästi hänen ympärilleen.
”Tess…?”
”Shh, käänny tännepäin”, tuttu ääni kuiskasi eikä Polly voinut kuin totella. Hitaasti, sydän tosin kiivaasti hakaten, hän kääntyi tyttöön päin. Häntä jännitti mitä tuleman piti, mutta ei uskaltanut kysyä kun toinen kerta oli jo pyytänyt häntä olemaan hiljaa. Tai pikemminkin hyssytellyt, mutta eikös se ollut melkein sama asia.
Oli miten oli, Tess kuljetti kättään kevyesti silitellen ylemmäs Pollyn vartaloa, aina kaulalle asti johon se jäi lepäämään. Polly tunsi ystävänsä lämpimän hengityksen lähempänä kasvojaan. Se ei tuoksunut tuoreen raikkaalta, mutta ei pahaltakaan. Tessin hengitys tuoksui hänen mielestään juuri oikealta, Tessiltä itseltään.
Automaattisesti hän teki niin kuin vaaleaverikkö oli kertonut aiemmin – raotti huuliaan odottavasti hiljaisen huoahduksen kera. Tämä oli merkki, jota Tess oli odottanut. Huulet kohtasivat toisensa, liikkuen toisiaan vasten hitaasti ja kokeilevasti, tutustuen toisiinsa. Pollyn vatsaa kouraisi, ja hän puristi jalkojaan yhteen kihelmöinnin suunnatessa niiden väliin. Vaikka hän tunsi suudelmansa kömpelöksi, oli sen aiheuttama huuma sen arvoista ettei neito jaksanut välittää siitä. Eihän kukaan ollut seppä syntyessään.
Suudelma tuntui Pollyn mielestä jatkuvan ikuisuuteen, mutta samalla pysäyttävän ajan, eikä se haitannut häntä yhtään. Hän tunsi leijuvansa taivaissa ja huomaamattaan hän kiersi toisen kätensä Tessin ympärille. Kaksikosta vaaleahiuksinen tuntui pitävän tätä ainoastaan miellyttävänä, päästäen hiljaisen ynähdyksen nuoremman huulia vasten.
Lopulta Tess kuitenkin vetäytyi huulikontaktista, siirtäen kaulalla levänneen kätensä silittämään Pollyn poskea. Nuorimmainen avasi hitaasti silmänsä, katsoi kiitosta hymyillen opettajaansa – niin hyvin kuin hämärässä pystyikään näkemään.
”Eihän ollut paha?” Tess kuiskasi, saaden vastaukseksi vain pienen päänpudistuksen. Tyttö painoi varovaisen suukon Pollyn nenänpäähän.
”Mä en tiedä Tess mitä sanoa…”
”Sun ei tarvitse sanoa yhtään mitään, jos siltä tuntuu. Mutta tiedä se, että sä olet uskomattoman kaunis, suloinen pikkuprinsessa ja kuka tahansa sut saa, tulee olemaan helvetin onnekas. Älä unohda sitä, lupaa mulle.”
”Mä lupaan”, Pollyn hiljaisesta äänestä kuulsi ujous ja hento koskemattomuus. Hän ei voinut pyyhkiä pois pientä hymyään, hän tunsi itsensä niin onnelliseksi. Suuteleminen oli ollut miljoona kertaa parempaa kuin mitä Tess oli kertonut ja hän olisi voinut jatkaa koko yön huomisesta koulupäivästä huolimatta. Jännityksestä vapautunut adrenaliini oli virkistänyt hänet täysin, eikä tilanteeseen auttanut yhtään pään sisällä leijuva huumaava tunne.
Sen rohkaisemana tyttö painautui entistä lähemmin Tessin hoikkaan vartaloon, yrittäen hamuta huulillaan toisen vastakappaleet uuteen suudelmaan. Tällä kertaa kokeneemman neidon oli vuoro kärsiä alkuhämmennyksestä, josta Tess kuitenkin pääsi yli paljon Pollya nopeammin. Hellin elkein hän kellisti Pollyn selälleen, tullen itse tämän päälle vain puoliksi. Huoneessakaan ei ollut enää hiljaista, kiihtyneen ja syventyneen suudelman ja pienten huokaisujen äänet olivat täyttäneet tilan.
Tessin käsi eksyi nuorempansa rintakehälle toiselle, pienelle kummulle jatkaen tutkimusmatkaansa aina alavatsalle asti, livahtaen sieltä yöpaidan sisälle. Polly värähti viileiden sormien kosketuksesta, menettäen keskittymisensä suutelemiseen.
”Miltä susta tuntuu?” Tess kysyi hieman käheällä äänellä, rykäisten pienesti saadakseen äänihuulensa toimimaan.
”Hyvältä”, kuului mumiseva vastaus. Pollyn rintakehä kohoili kiivaasti.
Vanhemman huulille nousi hieman huvittunut hymy katsellessaan allaan aukeavaa näkyä. Hän asettui sängylle mukavammin ja kietoi taas kätensä Pollyn ympärille.
”Hyvä, sitten me voidaan nukkua”, hän kuiskasi kiusoittelevasti nuoremman korvaan, tämän parahtaessa hiljaa vastalauseen.
”Kyllä, nukkumaan. Ei liikaa makeaa mahan täydeltä, me voidaan jatkaa tätä yksityisopetusta mikä ilta tahansa.”
”Vaikka huomenna?”
”Vaikka huomenna”, Tess suukotti ihoa Pollyn korvan alapuolelta. ”Miten vain ikinä Polly haluaa.”
” Okei”, Polly kuiskasi takaisin hiljaa hymyillen. ”Hyvää yötä.”
”Öitä.”
”Tess?”
”… Niin?”
”Kiitos.”
”Ei mitään.”
****
