Uuuu!
Millicent on ihana hahmo (ja sinä olet ihana myöskin mutta se nyt ei liity tähän kohtaan lol), tosi mielenkiintoinen ja erilainen kuin kirjoissa kuvataan, siis sillä tavalla, että Harryn mustavalkoisen näkemyksen ansiosta Millicent on vain iso, paha tyttö jossa ei ole mitään viehättävää. Minä näen Millicentistä juurikin tämän puolen: tyttörukka on tietyllä tavalla hyvin itsevarma ja voimakas, mutta toisaalta se on vain tietynlaista pakonomaista vastapainoa sille heikkoudelle ja kelpaamattomuudelle. Tuntui myöskin tosi hassulta kun minä ymmärsin tämän ficin kovin henkilökohtaisesti ja se sillä tavalla aukesi niin hyvin.
Enhän?
Ravistelen epäilykset mielestäni. Olen paljon vahvempi kuin ne epäaidot teinit. Hymyilen ulkoa, hymyilen sisältä, säteilen ja olen aito. Olen Millicent Bullstrode, minä olen onnellinen.
Tämä oli niin hieno ja vaikuttava! Tuo
enhän on sellainen pieni epäröinti, mutta totutut ajatukset sysäävät riivaajansa pois ja ovat taas. Myöskin ylimielisyys tuossa lopussa oli hieno, se vaikuttaa ristiriidalta mutta se on ihan täysin looginen. Ei Millicent sillä tavalla kaipaa pellennaamiota tai samanlaisuutta. Tyttö ei ole edes uhmakas, minähän pystyn tähän, vaan vain tottunut junnaamaan niitä samoja ajatuksia päänsä sisässä: minä olen hyvä, tarpeeksi, onnellinen, kaunis, älykäs, vahva. Niin kuin hokisi sitä samaa lausetta uudelleen ja uudelleen itselleen niin kauan, että siihen tottuu.
Kirjoitat tositosi hyvin, sillä onnistuit tuomaan minäkertojaan tarpeeksi kylmän sävyn. Millicent ei ole niin täynnä itseään koko ajan, no, se nyt tietysti on huonoa sen kelpaamattomuuden kannalta, mutta ajatukset olivat ihanalla tavalla realistisia tai kallellaan nimenomaan toiseen suuntaan. Teksti sujui ja ne tunteet todella välittyivät lukijalle.
Oi tämä oli tosiaan aika hämmentävä fic niin tutuista teemoista johtuen, mutta todella, todella hyvä, osui ja upposi ainakin minuun. Olet ihana ja tämä on ihana ja ihihihhi. ♥
