Osia on tällä hetkellä kirjoitettuna 22 ja lisää on tulossa (: käännän tätä aina sitä tahtia kun ehdin. Kiitos hurjasti kommenteista, ne aikaansaivat sen, että sain tämän osan käännettyä näinkin pian. Kävin tekstin läpi pari-kolme kertaa, mutta jos sinne jonnekin livahti kirjoitusvirhe, niin sanokaa.
Haluan todella tietää mihin tämä raskaus johtaa.
Minulle terveystiedon tunnilla sanottiin, että raskaus mitä ilmeisimmin johtaa vauvaan. Mutta joo, et varmaan tuota ihan tarkoittanut
Se nähdään tarinan edetessä mitä kaikkea tämä raskaus Bellan elämässä muuttaa.
Jees, pidemmittä puheitta;
2. HyväksyminenKoululle ajaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Kun parkkeerasin autoni, huomasin Edwardin auton olevan jo perinteisellä paikallaan. Aloin hyperventiloida kun näin sen. Miten minä kertoisin hänelle, että odotan hänen vauvaansa? Ei riitä, että tämä pilaa minun elämäni, tämä pilaa myös hänen elämänsä.
Hänen on silti saatava tietää. En voi valehdella hänelle, en voi antaa hänen vain katsoa kun alan tulla isommaksi ja isommaksi ja väittää sen johtuvan lihomisesta. Ei, tämä täytyy tehdä nyt.
Kun näin kaikkien kävelevän koulun ovista sisään, tulin ulos autosta ja kävelin sisään koulurakennukseen. Olen niin hermostunut, etten tiedä yhtään miten selittää tämä hänelle. Pitäisikö minun vain sanoa suoraan? Vai pitäisikö minun vain höpöttää jotain omiani kunnes saisin sen sanottua? Oikeastaan aivan sama miten sen kerron, se järkyttää häntä silti aivan yhtä paljon.
Annoin katseeni kiertää ympäri aulaa, etsien Edwardia, mutta hän ei ollut siellä, joten menin luokkahuoneeseen. Onneksi hänellä ei ollut samoja aamutunteja kuin minulla, joten pystyisin välttelemään häntä ainakin lounaaseen asti. Päätin, että silloin minä kertoisin hänelle.
Kello oli 13:15 kun tuli lounasaika. Ensimmäisenä näin Alicen, joka kiirehti halaamaan minua.
“Joko kerroit hänelle?” Hän kysyi hiljaa.
“Ei, en vielä. Aion kyllä. Missä hän on?” Kysyin antaen katseeni kiertää ympäri ruokalaa. En ollut nähnyt häntä koko päivänä, mutta tiesin hänen olevan täällä, koska näin aamulla hänen autonsa. Alice kohautti olkiaan ja veti minut pöydän ääreen. Tervehdin kaikkia ja yritin edelleen etsiä Edwardia.
Sitten, näin hänen kävelevän sisään tuplaovista ja hän käveli suoraan luokseni. Voi ei! Nyt se tapahtuu! Hetki joka pilaa hänen elämänsä. Hän hymyili kävellessään ihmisten ohi suoraan luokseni, katsoen suoraan silmiini. En voinut muuta kuin hymyillä takaisin, vaikka päässäni vilisi vaikka mitä ajatuksia. Nousin ylös kun hän oli tarpeeksi lähellä halatakseni häntä. Hän halasi minua tiukasti ja istui viereeni.
“Mitä kuuluu, Bella? En ole nähnyt sinua koko päivänä.” Hän puhui hiljaisesti, että vain minä kykenin kuulemaan hänet. Hänen äänensä oli niin pehmeä, että se sai niskavillani nousemaan pystyyn. Katsoin häntä ja nielaisin.
“Minä.. tuota.. meidän pitää puhua, Edward. Kahden kesken.” Hänen ilmeensä muuttui huolestuneeksi.
“Haluaisitko mennä kävelylle ulos?” Hän nousi ylös ja ojensi kätensä minulle. Katsoin hänen kättään, sitten Alicea, joka muodosti huulillaan sanan
mene.
Otin Edwardia kädestä ja kävelimme ulos lämpimään kevätilmaan. Oli vasta toukokuun alku ja sää oli yllättävän lämmin, ainakin Forksille. Vain muutama päivä sitten oli satanut, joten ehkä tämä oli luonnon tapa pyytää anteeksi.
Kävelimme pääovesta ja suuntasimme piknik-pöydille. Istuin ajas ja Edward istui minua vastapäätä, suoraan eteeni. Hengityksestäni tuli yhtäkkiä vaikeampaa yrittäessäni täyttää keuhkojani ilmalla. Olin päätynyt siihen, että on paras sanoa asia suoraan ja hyväksyä seuraamukset. Mutta heti kun avasin suuni, aivoni eivät tehneet yhteistyötä suuni kanssa.
“Edward, voinko kertoa sinulle jotain?” Edward piti yhä kädestäni kiinni ja hänen ilmeensä oli hämmentyneisyyden ja huolen sekamelska.
“Voit kertoa minulle mitä tahansa. Olen huolissani, mitä on tapahtunut?” Hän sanoi panikoivalla äänellä. Vedin syvään henkeä ja sanoin mitä ensimmäisenä mieleeni tuli.
“Vuosikurssillamme on eräs tyttö, joka tykkää yhdestä pojasta, joka ei koskaan ennen huomioinut tätä tyttöä millään lailla. Kunnes sitten eräissä bileissä he päätyivät harrastamaan seksiä…” Yritin puhua hitaasti. Keksin tätä soopaa sitä mukaan kuin jatkoi puhumista. Edward tuijotti minua silmät tarkkaavaisina. Hän puristi kättäni merkiksi, että voisin jatkaa tarinaani.
“…no, lyhyestä virsi kaunis, se tyttö sai tietää, että hän saattaisi ehkä olla.. raskaana.” Edwardin ilme vaihtui täydelliseen shokkitilaan. Tajusiko hän jo?
“Voi Luoja! Kuka se on? Tunnenko hänet hyvin? Tiedänkö sen jätkän?” Kysymyksiä tuli kuin suihkuna, joten en erittäin todennäköistä, ettei hän tajunnut, että se tyttö olin minä. Miehet…
“No, joo. Tunnet molemmat. Mutta lupasin sille tytölle, etten kerro tästä kenellekään. Kuitenkin, tämä tyttö on kauhuissaan ja omien laskujensa mukaan hän on nyt viikolla 4. Hän kysyi minulta, että kannattaisiko hänen kertoa vauvan isälle vai ei, vai pitäisikö hänen vain hankkiutua vauvasta eroon vähin äänin?”
“No, minä haluaisin ainakin tietää jos minusta olisi tulossa isä. Tai siis, sen tytön pitäisi ainakin keskustella sen pojan kanssa, ja jos poika edelleen pitää siitä tytöstä, niin ehkä he voisivat jotenkin selvittää asiat.” Vau! Tuota minä en odottanut! Luulin, että hän sanoisi jotain tyyliin, ‘no, jättäisin sen tytön ehdottomasti aivan yksin, enkä puhuisi hänelle enää ikinä’. Mutta hän ei sanonut niin! Edward haluaa tietää, ja hän haluaa
selvittää asiat. Okei, täydellinen tilaisuus saavutettu, aika ottaa tilanne hallintaan.
“Okei Edward. Vakavasti ottaen, minun täytyy oikeasti kertoa sinulle jotain.” Puhuin hiljaa ja pidin hänen kädestään tiukasti molemmin käsin kiinni. Voin pahoin, luulin että oksennan siihen paikkaan, mutta tiesin sen johtuvan vain hermostuneisuudesta. Edward ei vastannut, joten päätin vain puhua.
“Okei… syy miksi tahdoin puhua sinulle oli… koska… on mahdollista että minä
ehkä… olen…” En pystynyt puhumaan kunnolla. Mikään ei kuulostanut edes lauseen kaltaiselta ja kuulostin ihan idiootilta. Katsoin Edwardiin, ja hän näytti hämmentyneeltä.
“Edward, minä saatan raskaana.” Katsoin suoraan hänen silmiinsä, ja heti kun lopetin puhumasta, näytti siltä, että hänen silmänsä olisivat muuttaneet väriä. Ne muuttuivat kirkkaan smaragdin vihreistä aivan mustiksi. Hän tuijotti minua, eikä sanonut mitään. Mitä ihmettä hän mahtaa ajatella? Olimme hiljaa ainakin viisi minuuttia, ennen kuin hän puhui.
“Olet… raskaana.” Hän sanoi sen kuin toteamuksen, ei kysymyksen. Nyökkäsin ja hän päästi irti kädestäni. Hän nousi ylös ja lähti kävelemään kohti autoaan. Nousin ja lähdin hänen peräänsä, ei hän voi vain lähteä sanomatta mitään!
“Edward, minne olet menossa?” Huusin. Tunsin silmieni kostuvan, koska tämä ei ole täysin minun syytäni! Nappasin hänen käteensä ja yritin saada hänet pysähtymään, mutta hän oli liian vahva.
Pysähdyin keskelle parkkipaikkaa, ja katsoin kuinka hän nousi autoonsa ja ajoi pois. Tunsin kyynelien valuvan poskiani pitkin ja lähdin kävelemään takaisin koulurakennukseen. En mennyt ruokalaan, en halunnut kaikkien näkevän, että itken.
Menin tyttöjen vessaan ja tekstasin Alicelle, että hän tulisi sinne. Menin koppiin ja nyyhkytin ja itkin silmät päästäni. Menin sikiöasentoon ja aloin heijata itseäni edestakaisin. Joku koputti oveen, avasin sen ja näin Alicen kädet levällään, valmiina halaukseen. Nousin hitaasti lattialta ja hän halasi minua tiukasti heijaten minua.
“Ssshhhh, Bella… kaikki järjestyy kyllä. Edward ei siis ottanut sitä hyvin?” Hän puhui hiljaa ja pehmeästi. En voinut vastata, koska ääneni oli täysin kadonnut. Nyökkäsin ja hän jatkoi heijaamistani omalla äidillisellä tavallaan. En ole koskaan ennen tuntenut tällaista tuskaa. Olin loukkaantunut Edwardin reaktiosta ja olin peloissani raskaudestani. Oloni oli väsynyt ja sairas ja halusin tämän vain loppuvan.
Puolen tunnin jälkeen Alice auttoi minut autolleen. Hän kertoi vievänsä minut lääkäriin varmistaakseen raskauden. Minulla ei ollut lainkaan energiaa vastata hänen kysymyksiinsä, joten tyydyin vain nyökkäilemään.
Lähimpään terveyskeskukseen ajoi kymmenisen minuuttia. Alice piti minusta kiinni taluttaessaan minua odotushuoneelle.
Alice teki kaiken puolestani, hän varasi ajan ja varmisti, että minulla oli kaikki hyvin. Hän piti minua kädestä, ja kun lääkäri kutsui nimeäni, Alice sanoi odottavansa minua ulkopuolella.
Näytin varmasti zombilta, koska vastailin pelkästään nyökkäyksin ja ilmeeni pysyi samana. Kävelin lääkärin huoneeseen, jolloin minusta alkoi tulla vähän johdonmukaisempi. Tämä on se tärkeä osa. Lääkärini nimi oli Dr. Jenkins, hän on ehkä jotain 35-vuotias. Hän pyysi minua istumaan.
“Joten, Isabella Swan, miten voin auttaa?” Hän on äitini hyvä ystävä, joten tunsin hänet oikein hyvin. Vedin syvään henkeä ja karaisin kurkkuani voidakseni puhua kunnolla.
“Taidan olla raskaana.” Sanoin suoraan. En jaksanut enää kaunistella.
“Voi, Bella!” Hän sanoi. Hän kuulosti järkyttyneeltä, mutta myös pettyneeltä. Hän pudisti päättään ja tunsin muutaman kyyneleen putoavan poskilleni. Hän käveli luokseni ja laittoi käden olkapäilleni.
“Koska sait tietää tästä?” Hän kysyi vakavana.
“Tänä aamuna. Ostin neljä eri raskaustestiä ja niistä jokainen sanoi, että olen raskaana.” Ääneni oli käheä. Dr. Jenkins nyökkäsi ja käveli seinäkaapille. Hän otti sieltä laatikon ja laittoi sen pöydälleen.
“Todennäköisyys sille, että olet raskaana, on hyvin korkea, johtuen monista positiivisista tuloksista mitkä sait. Mutta kuitenkin, tee vielä yksi, varmuuden vuoksi. Voit käyttää toimistoni vessaa.” Hän osoitti kädellään kohti toimistoa. Olin kiitollinen, ettei minun tarvinnut käyttää yleisiä vessoja. En tosiaankaan halunnut, että kukaan ylimääräinen saisi tietää tästä. Menin vessaan ja tein raskaustestin. Palatessani annoin testin lääkärille.
“Odotellaan vielä 10 minuuttia ollaksemme varmoja. Voidaan sillä aikaa vähän jutella.” Hän asettui istumaan tuolilleen ja purin alahuultani. Teen niin aina kun olen hermostunut. Lääkäri katsoi minua hymyillen miellyttävästi.
“Kuka on isä, jos saan kysyä?” Tuota… pitäisikö minun kertoa? Kertoisiko hän sen eteenpäin? Kertoisiko hän Edwardin isälle? Edwardin isä on Dr. Carlisle Cullen, hän työskentelee Port Angelesin sairaalassa. Hänen vaimonsa on Esme Cullen, kotiäiti. Edward ei puhu paljoa vanhemmistaan, mutta tiedän silti keitä he ovat.
Jos kerron lääkärille, kertooko hän Herra ja Rouva Cullenille?
“Jos kerron, ethän kerro mitä eteenpäin? Siis, eikö teillä ole vaitiolovelvollisuus?” Kysyin, vähän jännittyneenä.
“Kaikki mitä tässä huoneessa sanot, jää tätä huoneeseen. Vihaan juoruamista ja minä en sellaista harrasta.”
“Isä on Edward Cullen.” Sanoin nopeasti. Dr. Jenkinsin kasvoilta säteili järkytys. Käänsin katseeni maahan. Kun välitön shokki oli mennyt ohi, hän jatkoi puhettaan.
“Oletko jo kertonut hänelle?”
“Joo, tänä aamuna kerroin hänelle, että saatan olla raskaana. Hän ei ottanut sitä kauhean hyvin, vaan ryntäsi pois paikalta.” Sanoin, tuntien uuden kyyneleen putoavan poskelleni. Kaikki on ihan sekaisin, enkä voi lakata ajattelemasta, että minun ja Edwardin juttu on nyt lopullisesti ohi.
“Bella, tiedätkös, hetken kuluttua Edward saattaa tottua asiaan ja tulla auttamaan sinua. Tarkoitan, hän on mukava poika. En usko, että hän jättää sinua tämän asian kanssa yksin. Missä, ja koska raskaus sai alkunsa?” Kerroin hänelle kaiken mitä sinä yönä tapahtui. Kerroin hänelle myös, kuinka minusta ja Edwardista tuli yhtäkkiä todella läheisiä ja olin jo alkanut kuvitella, että voisimme alkaa seurustella. Dr. Jenkins nyökkäili, huokaili ja mietiskeli aina oikeissa kohdissa. Hän antoi minun keventää sydäntäni, ja se todella sai oloni paranemaan.
Kun tarinani oli loppu, Dr. Jenkins katsoi raskaustestiä, jonka olin tehnyt yli 20 minuuttia sitten.
“Se on positiivinen.” Hän sanoi hiljaa. Tiesin sen jo valmiiksi, mutta tuon kuuleminen lääkäriltä sai siitä todellisempaa. Minä saisin vauvan.
“No, ihan ensimmäisenä sinun on kerrottava vanhemmillesi.” Kehoni läpäisi vahva pelon tunne ajatuksesta, että minun täytyisi kertoa vanhemmilleni olevani raskaana. He tappavat minut, isä varsinkin. Hän luultavasti hylkäisi minut eikä puhuisi minulle enää koskaan. Lääkäri näki ilmeen kasvoillani, ja jatkoi puhumista.
“Sinun todella pitää puhua vielä Edwardille. Odottele viikon verran, ja ehkä hän sitten suostuu kuuntelemaan. Kun olet tehnyt sen, voit alkaa miettiä mitä vaihtoehtoja sinulla on.”
“Vaihtoehtoja?” Kysyin, vähän häkeltyneenä.
“Niin, kuten abortti, adoptio tai lapsen kasvattaminen itse.” En ollut ajatellutkaan tuollaisia vaihtoehtoja ennen. Olin ollut raskaudesta niin huolissani, etten tajunnut, että voisin päättää raskauden vaikka heti. Tässä on liikaa informaatiota yhdelle päivälle, kaikki mitä halusin nyt tehdä, oli mennä kotiin.
“Tuota... Minun täytyy vielä miettiä. Haluan vain mennä kotiin. Kiitos, Dr. Jenkins.” Sanoin ja nousin tuolilta. Aloin kävellä ovelle, mutta Dr. Jenkins pysäytti minut.
“Bella?”
“Niin?”
“Ota tämä esite mukaasi. Se saattaa auttaa sinua tilanteesi kanssa.” Hän ojensi esitteen minulle. Sen otsikkona oli ‘Teiniäidit ja heidän valintansa’. Otin sen vastaan ja sulloin sen laukkuuni. En halunnut kenenkään näkevän sitä. Väläytin hänelle väsyneen hymyn ja lähdin toimistosta. Näin Alicen istumassa iPodin kuulokkeet korvissa, juuri siinä mihin olin hänet jättänyt. Heti minut nähdessään, hän pomppasi ylös ja halasi minua.
“Onko se nyt varmaa?” Alice kuiskasi. Nyökkäsi ja hän halasi minua taas. Lähdimme vastaanottohuoneesta takaisin Alicen autolle. Kun lähdimme ajamaan, puhelimeni hälytti. Katsoin puhelimen näyttöä, ja minulle oli tullut viesti. Se oli Edwardilta.
“Sain juuri tekstarin Edwardilta.” Sanoin Alicelle. Ääneni oli edelleen vähän käheä kaikesta itkemisestä, mutta Alice sai silti puheestani selvää ja hän näytti vähän järkyttyneeltä. Hän katsoi minua kysyvänä ja elehti käsillään minua kertomaan tekstarin sisällön. Luin sen ääneen.
“Bella, meidän on puhuttava. Kunnolla. Nähdään tänään keskustan kahvilassa klo 18:00.” Nielaisin, mutta olin myöskin helpottunut. Tarkoitan, hänhän tahtoo nähdä minut, joten eikö se ole hyvä juttu? Ainakaan hän ei täysin hylännyt minua. Alice ei puhunut koko matkan aikana mitään, kunnes pääsimme kotini pihaan ja sovimme soittelevamme illempana. Kiitin häntä kaikesta mitä hän teki tänään. Alice hymyili vastaukseksi. Kävelin sisään taloon, suoraan keittiöön, jossa äiti ja isä olivat. Molemmat istuivat pöydän ääressä, edessään kupilliset kahvia. En todellakaan aio kertoa heille tänään, tässä päivässä on muutenkin liikaa kestämistä.
Käyttäydyin niin normaalisti kuin kykenin, kerroin heille kaunistellun version koulupäivästäni ja jätin mainitsematta lääkärikäynnin. Kerroin heille meneväni vielä tänään ystävän kanssa ulos ja palaisin joskus seitsemän maissa. Luulen, että Edward ei jaksa minua tuntiakaan, ja juoksee taas pois. Kävelin yläkertaan ja vaihdoin farkkuihin ja toppiin. Harjasin hiukseni ylös suttunutturalle ja lähdin kävelemään kohti kahvilaa, koska autoni on edelleen koululla.
Kahvilalle käveli noin 10 minuuttia. Kun pääsin kahvilalle, ensimmäinen mitä näin, oli Edward. Hän istui jo pöydän ääressä. Vedin syvään henkeä ja kävelin Edwardin luo. Kun hän näki minut, hän käänsi nopeasti katseensa pois. Istuin hiljaa alas Edwardia vastapäätä. Jännitys välillämme oli valtava.
“Hei, Edward.” Sanoin. Ennen kahvilalle saapumista, olin päättänyt, että en aio olla niin säikky kuin olin aikaisemmin hänelle kertoessani. Yritin esittää rohkeaa ja pitää yllä katsekontaktia. Viimein hän katsoi minuun ja yritin hymyillä. Hän ei tehnyt elettäkään vastatakseen siihen, mutta hän suoristi ryhtinsä.
“Hei Bella.” Hän sanoi. Hänen äänensä oli täydellinen, vaikka hän olikin minulle vihainen. Ihoni menin kananiholle. Olin juuri sanomassa jotain, mutta Edward keskeytti.
“Anteeksi, että lähdin sillä tavalla aiemmin. Minun oli vain päästävä pois. Minun täytyi ajatella.” Hän sanoi ja katsoi minuun intensiivisesti. Pidin katsekontaktin, ja Edwardin silmät olivat taas vihreät, eikä sellaiset järkyttyneen mustat kuin paria tuntia aikaisemmin.
“Se on ok. Ymmärrän sen. Menin lääkäriin heti kun lähdit.” Sanoin. Hän tuijotti minua edelleen, mutta hänen ilmeensä muuttui vähän.
“Mitä lääkäri sanoi?” Hän sanoi, hermostuneisuus puski hänen äänensä läpi.
“Teimme uuden raskaustestin, ja sen mukaan minä ehdottomasti olen raskaana.” Kerroin suoraan. Edwardin jännittyneet hartiat lysähtivät alas. Hän kuitenkin suoristi pian ryhtinsä uudelleen. Hänen ilmeensä oli hämmentynyt ja vähän pettynytkin.
“Mitä me teemme, Edward?” Sanoin niin rauhallisesti kuin pystyin. Hänen ilmeensä muuttui taas ja arvasin, mitä hän ajattelin.
“Niin Edward, ME! Tämä on yhtälailla meidän molempien vika, jos ei vähän enemmän sinun siitä syystä, kun et käyttänyt kondomia!” Huusin hänelle. Hän perääntyi vähän, mutta en välittänyt siitä. Tämä ei todellakaan ole yksin minun syyni.
“En minä ole ainoa jossa oli vika, mikset sinä käyttänyt pillereitä? Luulin, että kaikilla sinun ikäisilläni on, kaiken varalta!” Hän huusi takaisin.
“En käyttänyt e-pillereitä, koska en ollut harrastanut seksiä ennen kuin sinun kanssasi. Hei, me voimme syytellä toisiamme vaikka koko yön, mutta se ei muuta sitä, että olen raskaana, sinulle!” Huusin takaisin. Hän katsoi poispäin ja huokaisi. Hän tiesin, että olen oikeassa, eikä hän yrittänyt puolustaa itseään.
“Lääkäri kertoi minulle vaihtoehdoista. Hän sanoi, että on mahdollisuus aborttiin, hän sanoi, että voin synnyttää vauvan ja antaa sen adoptioon tai… yksinkertaisesti kasvattaa lapsen itse. “Sanoin. Hän katsoi minua jo vähän rauhallisemmin. Hän mietti hetken vaihtoehtoja, jotka juuri annoin.
“No, mitä sinä haluat tehdä? Tarkoitan, sinähän sen lapsen kannat, joten viimeinen päätösvalta on sinulla.” Hän sanoi hetken kuluttua. Olin miettinyt tätä kotiin tullessani, ja päätynyt siihen vaihtoehtoon, joka on kaikkien kannalta paras.
“No, Edward. Olen miettinyt tätä, enkä mitenkään voisi tehdä aborttia. Se olisi liian kauheaa. Enkä usko, että pystyn antamaan vauvaa pois sen jälkeen, kun olen kantanut sitä yhdeksän kuukautta.”
“Joten aiot pitää sen?” Hän sanoi, hieman yllättyneenä. Nyökkäsin ja hän huokaisi. On vielä yksi juttu, joka minun on saatava sydämeltäni ennen kuin lähden.
“Edward, jos tahdot, voit vain juosta pois ja teeskennellä, että tätä ei koskaan tapahtunutkaan. Tiedän, että tämä ei ollut millään lailla suunniteltu juttu, mutta aion pitää tämän vauvan, vaikka sillä ei olisikaan isää. Usko pois, kukaan ei ole tästä niin paljon järkyttynyt kuin minä itse, mutta tämä on ainoa vaihtoehto, ja sinä saat ihan itse valita, oletko osana tämän vauvan elämää vai et.” Sanoin. Hän katsoi minuun ja hymyilikin vähän. Hän kurotti kättään omaani kohti ja kietoi sormemme yhteen.
“Kuule, Bella, tiedän monta sellaista ikäistäsi tyttöä, jotka tulivat raskaaksi ja heidän vauvoillaan ei ole isää, koska he eivät pystyneet käsittelemään vastuutaan. Minä en halua olla sellainen tyyppi, joka pakenee virheitään. Tietenkin, olen todella yllättynyt tästä kaikesta ja en olisi halunnut tällaista tapahtuvan vielä kymmeneen vuoteen. Mutta se tapahtui nyt, ja meidän molempien on vain hyväksyttävä se.
Minä pidän sinusta, Bella, todella, ja sinä merkitset minulle paljon. Meistä on tullut menneinä viikkoina todella läheiset, ja ajattelin meitä hetken seurustelevana parina. Minä en aio juosta karkuun, merkitset minulle liian paljon ja jos sinä haluat tämä vauvan, tuen sinua kaikin mahdollisin tavoin. Olen kanssasi koko ajan, lupaan sen, Bella.” Tunsin kyyneleet silmissäni, koska jostain syystä, kaikki mitä Edward juuri sanoi, oli ollut minulle pelkkää unelmaa. Hän ei jätä minua yksin, joten se tarkoittaa, että hän tosiaan pitää minusta. Sillä hetkellä ajattelin, että taidan rakastaa häntä.
“Edward, et voi arvatakaan kuinka paljon tuo merkitsee minulle. Luulin että jättäisit minut yksin, etkä koskaan katsoisi taaksesi. Pidän myös sinusta, todella paljon, ja jos me molemmat selviämme tästä, selviämme mistä vain.” Otin häntä kädestä kiinni ja hän puristi omaani hellästi. Hän hymyili lämpimästi ja hymyilin takaisin.
Puhuimme jotain puoli tuntia kaikesta ihan randomista, ja tietenkin myös raskaudesta. Kun kello oli jotain seitsemän, kerroin Edwardille, että minun olisi mentävä kotiin. Nousimme pöydästä, ja mieleeni pulpahti vielä yksi juttu.
“Seuraava juttu mikä meidän on tehtävä, on kertoa vanhemmillemme. Luulen, että olisi paras kertoa minun porukoilleni ensin.” Sanoin kun kävelimme ulos käsi kädessä. Edward nyökkäsi hyväksyvästi. Edward kyyditsi minut koululle, jotta voisin hakea autoni. Sen jälkeen hyvästelimme ja lähdimme eri suuntiin.
Kun palasin kotiin, kävelin sisään ja aikeinani oli suunnata suoraan huoneeseeni. Äiti keskeytti minut huudahtamalla, että mikrossa on ylijäänyttä ruokaa.
Katsoin äitiin, ja sitten isään ja tajusin, että minun todella on kerrottava heille, että heidän 17-vuotias tyttärensä odottaa heidän lapsenlastaan.
Voi ei!