Author: Minähän se jälleen, eli Nici.
Beta: Kukkis hitusen vilkaisi ja avitti ikärajan kanssa.
Tänks muru <3
Genre: Angst, deathfic
Rating: K-11 eli PG-11
Pairing: Blaise Zabini/Theodore Nott
Disclaimer: Hahmot ovat J. K. Rowlingin tuotantoa - minä vain leikin niillä, enkä tienaa senttiäkään!
Summary: "Mä rakastan sua, idiootti!"
A/N: "Jee" tein comebackin! Tämä on kirjoitettu hetken häiriintyneestä mielijohteesta 12+ virkettä VII -haasteeseen, mutta yhdistän sen kyseisen kampanjan lisäksi sataseeni sanalla
020. Väritön. Kahden vuoden kirjoitustauon jälkeen tämä on ensimmäinen fic, jonka olen saanut tyytyväisenä kokonaiseksi. Kritiikkiä ja muuta palautetta otan ilomielin vastaan, joten näppikset sauhuamaan ja kerro, mitä pidit!
Silloin tuli kylmäBlaise asteli eteiseen hiplaten avaimiaan, veti oven kiinni perässään ja viskasi hattunsa naulakon päälle. Ripustettuaan takkinsa naulaan hän huomasi eteisen peilikuvasta kynnenjäljet kaulassaan ja pieni pudistus kulki miehen lävitse, kun hän sipaisi niitä hiljaa. Blaise käveli huoneiston läpi keittiöön, missä aukinainen ikkuna valitti hiljaa jälleen kylmenneessä ilmassa. Mies sulki sen ja katseli hetken kalpeaa kuvajaistaan lasin heijastuksesta, mutta pudisti lopulta päätään yrittäen selvittää ajatuksiaan siinä sen suuremmin onnistumatta.
Theodore saapui motellille litimärkänä kaatosateen jäljiltä ja alkoi kuoria ihoonsa liimaantunutta kaapua päältään. Blaise katseli surullisesti hymyillen hänen riisuutumistaan, eikä voinut olla huomaamatta, kuinka ikkunastakin pilkisti pikkuhiljaa kevätpäivän ensimmäiset auringonsäteet.
"Kai sä tiedät, ettei tämä voi jatkua enää?" Blaise murahti sängyltä, ja mahdollisuus menettää ne pienet onnen hetket kuristi hänen kurkkuaan.
"Vittu, että sä oot kyllä tyhjää täynnä", Theodore aloitti, "Mä rakastan sua, idiootti!"Keittiön pöydällä olevat kallat alkoivat jo lakastua ilman vettä. Blaise tuijotti ilmeettömänä uurteisia kasvojaan ikkunan kautta ja vaipui taas niin muistoihinsa, ettei edes huomannut poskelle vieriviä kyyneliä.
Theodore otti muutaman askeleen sängylle, jolla Blaise istui tuijotellen käsiään. Theodore teki tilaa hänen vierelleen, ja mies nosti vastahakoisesti katseensa tämän kasvoihin.
"Sä tulet silti aina olemaan mun sudenkorentoni", Blaise sanoi hiljaa ja sai Theodoren syliinsä pehmeän suudelman saattelemana.
"Ja sä tulet aina olemaan mun kärmesmieheni", Theodore mutisi suudelmien lomasta, kun he taipuivat jälleen viettinsä vietäviksi valkoisiin lakanoihin.Kaipuu iski kuin miljoona miekkaa ja Blaise romahti kaakelilattialle puristaen nyrkissään viimeistä vedenpuutteesta selviytynyttä kukkaa. Tuntui kuin joku olisi yrittänyt repiä sydäntä irti hänen rinnastaan, eikä tuskalla tuntunut enää olevan kiire minnekään - ihan kuin ei lattialla hiuksiaan repivällä miehelläkään. Mikään ei enää palaisi ennalleen hänen elämässään, tässä maailmassa, ja Blaise vajosi yhä syvemmälle synkkyyteen. Pelkkä ajatus, että Theodore oli poissa, raasti hänen sisintään enemmän kuin kymmenen riivinrautaa, eikä vaikuttanut siltä, että hän jaksaisi kauaakaan.
Ulkona satoi taas ja uhkaava ukkosmyrsky teki tuloaan. Blaise ja Theodore vaihtoivat viimeisen, pikaisen suudelman ennen kuin Theodore lähti metsäpolkua pitkin tienviereen pysäköidylle autolleen, ja Blaise jäi katselemaan hänen peräänsä. Märkä nurmikko tuntui lenkkitossujen alla yhtä epäluotettavan liukkaalta kuin napajäätikkö, kun Blaise vihdoin kääntyi kannoillaan aikeenaan suunnistaa kotia kohti. Hän kaiveli hetken taskujaan, kunnes löysi etsimänsä ja nosti huulirasvan huulilleen. Levitysliike jäi kuitenkin kesken, kun taivaankansi räjähti kaikella voimallaan kirkastaen hämärtyneen illan kuin tuhat liian räiskyvää neonkylttiä jähmettäen Blaisen paikoilleen. Kuului uusi, voimakas rysähdys ja tällä kertaa Blaise tiesi, ettei se tullut taivaalta. Hän juoksi liukastellen Theodoren perään ja päästyään tielle, näki posteljoonin rusauttaneen suoraan Theodoren auton kylkeen. "Theo", Blaise kuiskasi hiljaa itsekseen ja tunsi, kuinka hänen elämänhalunsa katosi viimeisiä rippeitään myöten vaitonaisesti valuvien surunpisaroiden vanavedessä.
