Nimi: Helminauha kasvoillaan
Kirjoittaja: kani eli minä
Ikäraja: sallittu
Genre: drama, pieni angst
Paritus: Remus/Lily, Lily/James
A/N: Koska oli aikaa junassa
Ei mitään kommentoitavaa, perus fluffy-angst-dramaa, jota ei taaskaan tarvitse sen kummemmin tulkita.
Helminauha kasvoillaan
Remus oli aina pitänyt syksyä kauniina vuodenaikana, odottanut kesän kuumuuden loppuvan kuulaaseen ruskaan ja salaperäiseen saderumpuun peltikatolla. Luonnonhenget liikkuivat nummilla, yhden oli miehenalku onnistunut vangitsemaan syliinsä, mutta vain näennäisesti.
Harhakuva. Illuusio. Sitä se oli, eikä mitään muuta. Lehtipunaa toistavien suortuvien keimaileva kahahdus vasten pohjantuulta, katoavien sadepisaroiden helminauha kasvoillaan. Remus asetti saman nauhan silmilleen ja leikki, ettei nähnyt Jamesin ilmettä Lilyn astuessa huoneeseen tai pojan suunliikkeitä tämän puhuessa tytöstä.
Sateen läpi oli niin kovin helppo katsoa surullisiakin asioita. Sillä Remus oli aina ollut enemmänkin harmaa ja tavallinen alkutalvi, Lily nimestään huolimatta räiskyvä ja kirpeä syyskyy ja James ehdottomasti kesäauringon maanpäällinen ilmentymä. Ruskan oli helpompaa taittua vihreään kuin valua pois kokonaan.
Seuraava syksy oli vain koleudessaan kopea. Vaikka Sirius jäälammikkosilmineen yrittikin piristää Peterin ollessa jossain ”tärkeässä tapaamisessaan”, ei Remus osannut enää katsoa niin kuin ennen. Pronssi patinoitui homeenvihreäksi.
Vuodet kuluivat ja Lilyn hautakiven olisi pitänyt olla kultaa graniitin sijaan. Hautajaisissa kukaan ei osannut enää itkeä, Remus seisoi joukossa sateen punoma helminauha kasvoillaan ja huomasi sulautuvansa lehdettömiin puihin.