Nimi: Elämää sinisessä kahvikupissa
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: sallittu
Tyylilaji: draama
Päähenkilö: Sirius
Tiivistelmä: Hänen teki mieli heittää muki maahan ja katsella sinisiä sirpaleita vasten asfalttia, mutta siinä ei olisi ollut mitään järkeä.
A/N: Osallistuu FF10:een sanalla 02. Sirpale.
Oli hidas lauantaiaamu. Sirius istui keittiön pöydän ääressä pyöritellen sinistä kahvikuppia kädessään. Kahvi oli jo juotu, mutta kuppi oli vielä lämmin. Siriuksen ajatukset olivat synkkiä. Tulisikohan koskaan vastaan ketään, joka sopisi hänelle yhtä hyvin kuin sininen kahvikuppi sopi hänen käteensä? Sirius epäili sitä. Kahvikuppi oli täydellinen. Siriuksen kämmen kaartui sen pintaa vasten eikä kuppi ollut edes vaarassa pudota. Yleensä kaikki oli vaarassa pudota Siriuksen käsistä lattialle ja mennä säpäleiksi. Kuppi oli kuin liimattu. Sirius painoi sen poskeaan vasten. Se lämmitti kuin suudelma, sininen suudelma.
Sisään käveli keinuvin askelin nainen, jota Sirius ei ollut aamulla kestänyt katsella vieressään. Nyt nainen hymyili ja venytteli. Sirius puristi tiukemmin kahvikuppia. Hän näki läpi naisen jokaisesta liikkeestä. Hän oli varmasti sellainen ihminen, joka söi aamupalaksi vain puolikkaan greipin. Sirius vihasi sellaisia ihmisiä.
”Lähden ulos”, Sirius sanoi ja nousi paikaltaan. Tyhjän kupin hän jätti pöydälle. Naisen ilme muuttui loukkaantuneeksi.
”Tämähän on sinun asuntosi, mitä minä täällä silloin teen? Sirius?”
Sirius sulki oven takanaan. Hänellä ei ollut greippejä.
* * *
James oli naimisissa. James oli naimisissa, eikä Lily ollut kamala. Hän oli loistava nainen, mutta… James oli naimisissa.
”Hänet on viety minulta”, Sirius parahti ja Remus katsoi häntä myötätuntoisesti. Heillä oli vieläkin puvut päällään. Keittiössä ei ollut valoja, mutta Sirius tiesi missä kaikki oli ja suunnisti kohti sinistä kahvikuppia. Hän puristi sitä kädessään ja antoi toisen mukin Remukselle. Remus heilutti viskipulloa kädessään.
”Minne mennään?” hän kysyi. Sirius suuntasi katolle. Remus kyllä seuraisi. Hän seurasi aina.
Sininen muki tuntui erilaiselta hänen kämmentään vasten kun siinä ei ollut kahvia. Se oli kylmä, mutta sen sisällä oleva neste läikähteli kultaisen lämpimästi.
”Täällä tuulee”, Remus sanoi.
”James on naimisissa”, Sirius vastasi. ”Minun paras ystäväni meni naimisiin. He harrastavat seksiä juuri nyt, eikö vaan? Ja me istumme katolla juomassa tuliviskiä. Hän unohtaa minut. Remus, mitä minä teen, hän unohtaa minut!”
Remus nojasi Siriukseen täynnä sympatiaa ja Sirius kuvitteli sen siirtymässä hänestä Siriukseen. Sympatia varmaan laajeni heidän ympärilleen kuplaksi ja pysyisi siinä koko yön. Remuksen kuppi oli vihreä, eikä hän pidellyt sitä mitenkään hellästi. Muki ei varmaankaan tarvinnut sympatiaa. Sininen suudelma, Sirius ajatteli kun hän otti huikan.
”Kyllä se siitä”, Remus sanoi ja taputti Siriuksen polvea vapaalla kädellään. Hän läikytti samalla tuliviskiä katolle. Se sihisi hetken aikaa lammikossaan.
”Meillä on aikaa koko yö”, Sirius sanoi. Hänen teki mieli kertoa Remukselle lempimukistaan, mutta se olisi ollut liikaa. Se oli sininen ja sopiva, ja se riitti.
* * *
Jamesista tulisi isä, ja yllätyksekseen Sirius oli pelkästään iloinen. Hän otti Jamesin mukaansa moottoripyöräajelulle ja he saivat erään poliisin hyvin hämmentyneeksi. Pojan nimeksi ei sitten tullutkaan Elvendork, vaan Harry.
”Hänestä tulee vielä jotakin suurta”, Sirius sanoi katsoessaan suuriin, vihreisiin silmiin totisena. Poika tuijotti aivan yhtä totisena takaisin. Luultavasti kaikki kummisedät sanoivat niin, mutta Siriuksella oli aavistus siitä, että hän oli oikeassa.
Kun hän meni kotiinsa, nosti jalat pöydälle ja joi teetä sinisestä mukistaan, yksinäisyys saapui. Se ei tullut hiljaa vaan yhtenä rysähdyksenä. Yhtäkkiä Sirius vain tiesi, mitä yksinäisyys merkitsi. Asunto oli tyhjä ja hänen ystävillään oli vauva eikä hänelle jäänyt mitään. Sininen muki poltti hänen kättään ja se oli merkki siitä, että piti rauhoittua. Hän oli yksin, muttei sitä jatkuisi ikuisesti. Ei ollut mitään syytä pitää teemukia niin tiukassa puserruksessa. Sirius ei rauhoittunut, mutta hän otti kulauksen teetä ja se poltti hänen suunsa.
Hänen oli pakko poistua asunnosta, tehdä jotakin sydämentykytykselle, hikoileville käsille ja lähestyvän tuhon tunteelle. Hän harppoi ulos ja haisteli Lontoon yöilmaa. Silloin hän tajusi, että piti yhä mukia kädessään. Hänen teki mieli heittää muki maahan ja katsella sinisiä sirpaleita vasten asfalttia, mutta siinä ei olisi ollut mitään järkeä. Hän sulki silmänsä ja yritti saada järkensä takaisin. Tee oli jo kylmää, kun Sirius palasi asuntoonsa ja laski mukin eteisen pöydälle. Parasta olisi mennä nukkumaan ja unohtaa.
* * *
Sirius näki Azkabanissa usein unia sinisestä mukistaan. Se sopi yhä hänen käteensä yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta ei enää lämmittänyt. Hän heräsi unista hämmentyneenä eikä hetkeen tiennyt, missä oli. Sitten todellisuus saavutti hänet ja hän vietti monia öitä tuijottaen pimeyteen ajattelematta mitään. Hänen mielessään pyörivät sanat sininen suudelma, vaikka ne eivät merkinneet mitään. Se oli vain typerä ajatus, sininen muki vasten huulia oli jotain tuttua, lämmittävää. Täällä ei mikään lämmittänyt. Mitään ei koskaan tapahtunut, ja oli muita suudelmia. Vankila oli täynnä suudelmia, epämiellyttävämpiä kuin lämpimän kahvikupin tuntu vasten huulia oli koskaan ollut. Sirius halusi elämänsä takaisin. Hän halusi herätä asunnostaan ja avata verhot ja juoda kupillisen kahvia. Sitä hän ei koskaan saisi takaisin.
* * *
Remus oli säilyttänyt kupin. Sirius huomasi sen astiakaapin kauimmaisessa nurkassa ja tiesi heti, että se oli se sama sininen kahvikuppi, josta hän oli joskus juonut tuliviskiä katolla. Hän tarttui siihen ja pyöritteli sitä kädessään niin kuin ei olisi tiennyt, mitä tehdä sillä. Se oli sininen, se oli kahvikuppi. Ei se tainnut enää merkitä mitään muuta. Se ei selittänyt, miksi Remus oli säilyttänyt typerän kahvikupin niin kauan. Sirius kaatoi siihen kahvia ja istui pöydän ääreen. Hänen pitkät hiuksensa roikkuivat kasvoilla. Kahvi maistui samalta kuin se oli aina ennenkin maistunut. Keittiössä oli hiljaista. Kahvi oli kuumaa. Remus tuli keittiöön ja muistutti Siriusta jostakin kaukaisesta ajatuksesta. Remus ei ollut sellainen ihminen, joka söisi puolikkaan greipin aamupalaksi. Se taisi olla ainoa asia, josta Sirius oli varma.
* * *
Sirius kaatui verhon läpi ja näki sinistä. Sinisyys ympyröi hänet, hän oli sen sisällä. Se oli samaa sävyä kuin kahvikupissa ja se tuoksui heikosti kahvilta ja greipeiltä. Niitä kahta tuoksua ei usein yhdistetty, mutta nyt se oli normaalia. Sinisyys oli rauhoittavaa ja se kosketti Siriusta joka kohtaan. Hän ei taitaisi koskaan saada sinistä suudelmaansa, mikä se sitten koskaan olikaan. Hän ei vieläkään tiennyt kaikkea. Hän oli kahvikupissa, suuressa kahvikupissa, ja se olisi tästä lähtien hänen todellisuutensa. Sinisyys auttoi unohtamaan. Sinisyys peitteli hänet ja jätti hyvästit ennen kuin kaikki oli mustaa. Siriuksesta olisi tuntunut lohdullisemmalta, jos mustassa olisi ollut edes pieni häivähdys sinistä.