Kirjoittaja:Béren
Ikäraja: S
Genre:Romance, drama
Pairing:Kapi/Stan Pikitie
Disclaimer:Row omistaa kaiken minkä tunnistatte Rowille kuuluvaksi, nimi ryöstetty inspiraatiobiisistä Uniklubi-Näiden tähtien alla
Haasteet:Genre10, One True Something-Slash, Slash 10, 12+virkettä
A/N:Mie en todellakaa tiiä mitä tästä pitäis sanoo, tää on aika nopeesti kirjotettu ja en tiiä tykkäänkö tästä, tai no tykkään mutta tää on aika erilainen ku mun normaali tyyli joten nii... Joo tässähän tämä
Näiden tähtien alla
Hiekanvaaleilla hiuksilla tummansininen hattu, typerän näköinen, mutta silti niin suloinen. Toisen kynnet pureskellut, toisella liian terävät, viiltävät punaisia naarmuja selkään. Ei ole kylmää, ei pakkasta, vaan suudelmia ja rakkautta. Silmistä heijastuu toisen kasvot ja siniset silmät, lähestyvät pehmeät huulet. Kuoritaan mandariineja, vaikka toinen inhoaa niitä sydämensä pohjasta, mutta mandariinin makuisia suudelmia hän ei sentään vihaa.
Kevätpäivisin he nauravat, elämä on ihanaa. Syyspäivien menetyksistä ei sanota sanaakaan, talvista vielä vähemmän. Tyhjät talot käydään läpi yksi kerrallaan, kunnes löydetään se oikea. Kallankukilla täytetyt maljakot löytyvät seuraavana aamuna ulkoa, kumpikaan ei pidä niistä.
Jos oven paukauttaa liian kovaa kiinni, ovenkarmiin jää uurteet. Ja tuohon ovenkarmiin, jonka ohi liian monet askeleet ovat kulkeneet, on jäänyt jälkiä paljon, kertomaan riidoista, ja takaisin tuloista, suloisista suudelmista. Vastahakoisesti ovi avautuu, se haluaa pysyä kiinni ja pitää molemmat samalla puolella.
Ikkunaan lentävä sudenkorento, he tuijottavat sen siipiä kateellisina, mutta sitten keksivät luudanvarret oven vieressä, kyllä hekin voivat lentää. Valkoiset pilvet sinistä taivasta vasten, aikuiset miehet kuin lapsia jälleen, naurunpurskahduksia ja keveitä suudelmia.
Toisen mentyä kaipaus painaa ympärillä painostavana ilmana, kuin ennen ukkosta, painaa korvia ja sydäntä. Liikaa tuskaa, kyyneliä ei vuodateta kuin sydämessä, ripsiin asti niitä ei päästetä. Maailma on ruma, talo on ruma, auringonlasku on ruma. Ajatukset kiertävät kehää loppumatonta, ei pääse ulos, muttei päästä sisäänkään. Pään sisällä äänet kiusaavat, voitko oikeasti luottaa, muut ovat uhkia, voitko uskoa ettei toinen petä? Mutta kun ajatusten polku vihdoin katkeaa oven aukeamiseen, voi äänille irvailla, kyllä minä luotan.
Sydämen jäätikkö sulaa toisen sulkiessa mustatukkaisen syliinsä, naurahdus korvan juuressa ja kylmät väreet viilettävät pitkin selkää. Suklaalta maistuva huulirasva ja tutut kädet ympärillä, hymyilevät kasvot ja kiusoittelevat sanat, oliko ikävä. Maalarit taivaankannen, purppuran sävyiset lakanat ja tumman vihreät verhot, omaa pientä maailmaa jonne muilla ei ole asiaa.
Posteljooni kulkee harmaan talon ohi huomaamatta sitä, mutta voisi vannoa tyhjältä tontilta kantautuvat naurua. Elämässä on kaikki hyvin.
