Nimi: Pieniä arjen iloja
Kirjoittaja: Crownless
Genre: Draama kait, ficlet
Ikäraja: S
Summary: Onneksi olit olemassa.
A/N: Tämä pikkuinen pätkä on aika uunituore tapaus, syntyi parisen päivää sitten.
---
Ulkona satoi vettä. Oli syyskuun puoliväli, lehdet tippuivat puista ja ruskaa oli joka puolella. Minä rakastin sitä värikylläisyyttä, joka huokui aina tähän aikaan vuodesta. Syksy oli muutenkin kaunis, vaikkakin runsas vesisade ikävystytti.
Istuin omassa huoneessani rikkumaton hiljaisuus seuranani. Yritin lukea ensi viikon kokeisiin, mutta ajatukset harhailivat koko ajan muualle eikä lukemisesta meinannut tulla yhtään mitään. Tuijottelin edessäni olevista ikkunoista lohduttomalle pihamaalle. Kesäisen vihreää nurmikkoa peitteli punaiset, keltaiset, oranssit ja ruskeat lehdet saaden kaiken näyttämään hehkeältä värien mereltä. Mieleni olisi tehnyt heittää ammollaan oleva koulukirja sängylle ja juosta ulkoilmaan ihastuttavien värien luokse. Hyppisin lehtikasoissa ja tuntisin sen huumaavan tuoksun joka niistä lähti.
Havahduin hetkeksi kuvitelmistani ja vilkaisin kelloa. Se oli varttia vaille viisi. Minun pitäisi kohta lähteä. Laitoin jo valmiiksi koulukirjan pois ja suljin työpöydällä olevan lampun. Huoneeseeni tuli hieman hämärää, ulkonakaan ei ollut enää niin lämpimän valoisaa kuin kesällä. Silloin se oli suorastaan hyväillyt maailmaa päivin sekä öin. Nyt kaikki rupesi taas vähitellen pimenemään, tuli ahdistavaa ja pelottavaa mitä lähemmäs talvea mentiin. Talvessa en pitänyt muusta kuin lumesta ja joulusta.
Menin alakertaan tummalla lakattuja puuportaita pitkin. Tulin eteiseen ja nappasin mustan nahkatakkini naulakosta. Samalla kun laitoin sitä päälleni, huikkasin keittiönovesta porukoille lähdöstäni. Sisältä kuului vaimeaa muminaa ja oletin sen hyväksymisen merkiksi. Etsin vielä valkoiset lapaset sekä indigonsinisen sateenvarjon. Niine hyvineen lähdin viimein.
Sinun luoksesihan minä olin menossa. Onneksi olit olemassa. Sinulle pystyi aina menemään ja me voitiin puhua miltei kaikesta. Vaikka olinkin ollut sinä päivänä hieman alakuloinen, tiesin että sinut nähdessäni piristyisin. Tajusin, ettei onnellisuuteen tarvittu kovinkaan suuria asioita. Riitti, että vierellä oli edes yksi hyvä ystävä.
---