A/N: No niin... pienestä motivaation puuttesta huolimatta sain kuin sainkin tämän valmiiksi. Itse sanon suoraan: olen ääääärimmäisen pettynyt tulokseen. Olin kaavaillut tästä jotain paljon hauskempaa, mutta tästä tulikin ihan tylsä.
Pöh pöh ja pöh.
No, ensi kerralla sitten tsemppaan ja teen jotain hienompaa! Osa 7.
JPoV
Kirosin Emmettin ja hänen loistoajatuksensa alimpaan manalaan. Saksanpolkkaa, ja mitä vielä? Emmettin kaltaiselle höhlälle se vielä sopisikin, mutta minäkö tanssisin saksanpolkkaa ja laulaisin perinteisiä saksalaisia lauluja? Onneksi olin sentään opiskellut aikoinaan saksaa, espanjan, ranskan, iirin, hindin, kreikan, katalonian, portugalin, kurdin, kiinan ja muutaman muun kielen lisäksi. Osasin jopa muutaman helpon laulun.
"Bella, osaatko puhua saksaa?" kysyin. Bella näytti jopa ahdistuneemmalta kuin minä.
"Opiskelin sitä entisessä koulussani." hän vastasi ja huokaisi raskaasti. "Tämän Edward saa vielä maksaa. Kaikista hätävalheista juuri tämä, niinpä tietenkin."
"Hyvin se menee", koetin rohkaista häntä, mutten onnistunut vakuuttamaan edes itseäni.
Bella kohotti kulmiaan ja naurahti. "Niinköhän?" Jatkoimme kävelemistä hiljaisina, ja hetken kuluttua pysähdyimme odottamaan takanamme rämpivää, noin kymmenhenkistä seuruetta.
"Paljonko vielä on matkaa?" tanakka täti-ihminen nurisi takanamme. Hän oli ilmeisesti Esmen työkaveri Amalia, josta hän oli joskus puhunut huvittuneeseen sävyyn.
"Ei enää paljoa. Aukio näkyy jo", sanoin ja käännyin väläyttämään hurmaavimman hymyni. Samassa kun näin tämän imelän vaaleanpunaiseen hörselöön pukeutuneen, mursua muistuttavan naisen, jouduin kääntymään ympäri tukahduttaakseni naurun. Bella huomasi tämän, ja vilkaisi minuun pyöritellen silmiään. Amalia ei ollut kai yksinkertaisuudesta ja harmoniasta kuullutkaan, ainakaan asuvalinnan perusteella.
"Jasper", Bella kuiskasi. "Miten me selviämme kuolematta häpeään? Minulla ainakin on kaksi vasenta jalkaa ja ääni kuin harakalla."
Naurahdin, "Onhan se tietenkin kiusallista hypellä tuikituntemattomien edessä. Mutta voin vaikuttaa esityksen tunnelmaan, tai ainakin siihen miten yleisömme siihen suhtautuu."
Bella katsoi minuun kummastuneena ja naurahti sitten kuivasti. "Ai niinpä tietenkin. Pieni 'pim' ja kaikki ovat iloisia ja tyytyväisiä.Unohdin, että se on sinulle niin helppoa."
"Helppoa?" kysyin. "Helppoa? Ei tosiaankaan, mikäli tuo mursu on täällä. Happamempaan naisihmiseen en ole hetkeen törmännytkään."
Saavuimme aukiolle ja istutimme katsojat kaatuneen puunrungon päälle. Huomasin Bellan vilkuilevan Charlien suuntaan nolona. Pian hän huomasi myös muutaman tuttavansa koulusta, ja lehahti kirkkaan punaiseksi. Olin koettanut viimeiseen asti estää Bellaa huomaamasta heitä.
"Ei Jasper, olen pahoillani. Kunnia se on minullakin", hän mumisi ja kääntyi lähteäkseen.
"Bella, meidän on pakko. Tämä on ainoa tapa estää onnettomuuksia syntymästä. Sinä olet nyt Cullen, ja Cullenit ovat valmiita jopa asettamaan itsensä naurunalaisiksi. Eikä häpeään kuole."
Keskitin ajatukseni suloiseen, pörröiseen kaniin ja mielestäni alkoi huokua rauhoittavia aaltoja Bellaa kohti. Olin todennut, että onnistuin vaikuttamaan mielialoihin parhaiten miettimällä asiaan sopivaa eläintä, tässä tapauksessa kani olisi sopiva.
"Selvä, selvä! Mutta lopeta tuo Jasper! Jos joudun nolaamaan itseni, haluan sentään saada kaiken ilon irti siitä, enkä vaipua mihinkään transsiin!"
Huokaisin ja otin Bellaa käsistä. Aloimme pyöriä ympäri, heilutella käsiämme, potkia maata, ja vähitellen löysimme sopivan rytmin ja tahdin. Vasen, oikea, ympäri, kops, kops, hyppy, vasen, oikea, ympäri, kops... Vilkaisin Bellaan, nyökäytin varovasti päätäni ja aloin laulaa.
"De Mekelnbörger leits nich slapen, leits nich slapen, leits nich slapen,
se sett den Kopp in´t Lanneswappen, vun Herrn Pastor sien Kauh!"Kuten arvelinkin, Bella tunsi laulun ja yhtyi mukaan. Hänen pehmeä äänensä katkeili aina, kun hän joutui vetämään henkeä, ja varsinkin avoimissa äänteissä kuului erikoinen korostus. Muuten hän laului hyvin, enkä ymmärtänyt mitä hän oli tarkoittanut variksen äänellä. Naisille itsensä vähätteleminen tuntui kuitenkin olevan tyypillistä. Monen yhteisen vuoden jälkeen Alicen kanssa olin oppinut edes hieman naisten ajatusmaailmasta, vaikka se oli edelleenkin suuri mysteeri. Emmettin ja Edwardin kanssa keskustelimme usein naisten oikuista, ja salaa ammensimme tietoa Rosen ja Alicen Cosmopolitanista.
"Un uns niege Füerwehr, Füerwehr, Füerwehr
kreeg en Pott voll Wagensmeer, von Herrn Pastor sien Kauh!"Kun tanssi alkoi sujua melkein itsestään, keskitin ajatukseni iloisen kirjavaa papukaijaan, ja pikkuhiljaa yleisöstä alkoi kuulua naurua, ja muutama jopa taputti käsiään tahdissa. Kuten olin arvellut, mursunaamainen nainen haroi vastaan minkä jaksoi. Äkkiä nyt, minun olisi keksittävä jotain todella hauskaa, jotain kertakaikkisen huvittavaa... sitten välähti. Ajattelin Emmettiä, kun hän avasi Rosalien joululahjan muutama vuotta sitten. Naurahdin, sain lisää puhtia, ja pian Amaliakin hymyili suopeana. Lopetimme Bellan kanssa loilottamisen ja tanssimisen, ja kumarsimme aplodejen saattelemana.
Katsoin hengästyneeseen Bellaan ja väänsin kasvoilleni jonkun hymyn tapaisen.
"Nyt, niin kummalta kuin se tuntuukin, kaikki ihmisvieraat ovat vakuuttuneita ohjelmanumerosta. Kenellekään ei tule mieleenkään, että siinä olisi ollut mitään epätavallista. Ja mitäs kummaa siinä nyt olisikaan, jos tanssii tyttöystävänsä parhaan kaverin, tai parhaan kaverinsa tyttöystävän, kanssa polkkaa metsäaukiolla?" kysyin nauraen.
"No ei yhtikäs mitään", Bellakin nauroi huomattavasti rennompana. "Saitko hänetkin vakuuttuneeksi?" hän kysyi vielä viitaten pienellä päänliikkeellä Amalian suuntaan.
"Ihme kyllä, sain. Siinä olikin vaikea tapaus", huokaisin.
Moneen vuoteen en todellakaan ollut kohdannut yhtä voimakasta tahtoa murjottaa.
"Yleensähän ajattelen eläimiä, mutta nyt tavoistani poiketen, jouduin ajattelemaan Emmettiä."
"Emmettiä?" Bella naurahti.
"Niin, monta joulua sitten hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun hän avasi Rosen paketin. Siellä oli Halinalle-bokserit ja epilaattori."
Bella räjähti nauruun. En ollut koskaan kuullut hänen nauravan sillä lailla, niin iloisena. Ehkä Bella tosiaan oli niin mukava kuin Alice ja Edward aina antoivat olettaa.
"Hän oli muutamaa kuukautta aiemmin rikkonut Rosen oman epilaattorin joissain kokeiluissaan. Lie mitä hän sillä oli tehnyt, mutta se oli tuhantena muruna piilotettuna jääkaappiin." selitin.
"No, nyt sille ainakin on käyttöä!" Bella naurahti. "Tiedän parikin E:llä alkavaa henkilöä, jotka tulevat kärsimään loistavien ideoidensa vuoksi. Epilaattori kuulostaa hyvältä kidutusvälineeltä!"
A/N: Noin. Eli anteeksi vielä kerran, stressi näkyy näköjään jo kirjoittamisessakin. Nyt henkäisen syvään ja huomenna kirjoitan varmasti jo paljon paremmin. (Toivossa on hyvä elää 
)
Ilhaduttakaa toki kommenteillanne, ne ovat tärkeämpiä kuin uskottekaan!
