Nimi: The one they had been waiting for
Kirjoittaja: hiekkapaperi
Fandom: Inception
Rating: K-11
Genre: Slash, Angst, Romance
Paritus: Arthur/Eames
Disclaimer: Molemmat hahmot kuuluvat Christopher Nolanille, vaikka mieluiten ottaisin heidät molemmat tässä ja heti. Eiku?
A/N: Yhtäkkiä aloin vaan kirjottamaan jotain, ja tämmöstähän siitä tuli ja päätin julkasta. x] Aattelin eka et kirjoittaisin jotain mikä olis unes tapahtunutta et saisin kirjoittaa siitä, kun ne luo, mutta jotenki tuntu et tää on vaan parhain näin lyhyenä. En oo mikään erityisen vanha kirjoittaja, että... :p Meinasin myös eka kirjottaa jotain aivan ihanaisaa fluffya, koska mä jotenkin rakastan sitä vaan yksinkertaisesti! Mutta tässä tämä nyt on... TITTIDIII!
The one they had been waiting for
”Arthur, kuuntele!”
Juuri äsken kutsuttu mies ei kuitenkaan kuunnellut sanaakaan. Hän ei halunnut kuulla. Kaikki tarvittava oli jo kuultu. Eames ei ikinä voisi ymmärtää Arthuria, eikä Arthur voisi ikinä kertoa Eamesille tunteistaan, hän tiesi sen, se jos mikä pilaisi heidän välinsä. Ei sillä että ne eivät jo olisi pilalla. ”Eames…”
”Mä rakastan sua, okei!”
Ne kolme sanaa muuttivat täysin Arthurin ajatukset. Mies yritti lähes väkivalloin mielessään koota ajatuksensa. Mä rakastan sua. Arthur halusi sanoa jotain takaisin, halusi juosta rakkautensa syliin, mutta sai aikaiseksi vain pysähtyä aloilleen. Arthur ei tiennyt tuntuiko Eamesista siltä, mutta Arthurista tuntui, kuin äsken sanotut sanat olisivat jääneet roikkumaan ilmoille, kaikumaan joka ikisestä seinästä, aina uudelleen ja uudelleen. Mä rakastan sua, okei! Okei, okei, okei…
Arthurin huomaamatta Eames oli liikkunut aivan hänen taakseen. Arthur melkein kykeni tuntemaan Eamesin hengityksen niskassaan. Arthur painoi päänsä.
”Ikinä ei oo liian myöhäistä, Arthur”, Eames sanoi hiljaa, aivan kuin olisi lukenut Arthurin ajatukset. Mies käänsi vahvoilla, kauluspaidan peittämillä käsillään Arthurin vastakkain kanssaan. Eames tavoitteli Arthurin katseen kohtaamaan omansa ja hakeutui lähelle. Vihdoin lähelle.
Arthur ei pystynyt peittämään huokaustaan. Tätä hän oli halunnut, niin kauan. Hän oli tuskin ehtinyt tajuta kunnolla läheisyyttä, kun hän tunsi vieraat huulet huulillaan. Se ei ollut lähellekään mitään, mitä Arthur oli kuvitellut, se oli parempaa. Eames oli kuin huumetta hänelle ja yhtäkkiä mitään riitaa ei ikinä ollut ollutkaan, kun Arthur vastasi silmät halusta tummina suudelmaan intohimoisesti. Automaattisesti Eamesin kädet olivat Arthurin kauluspaidan napeilla, ja silmän räpäyksessä ne napit olivat auki, niin turhat sillä hetkellä. Vaateet lenteli ympäri Eamesin asuntoa, mutta he tuskin tajusivat mistään mitään. Eames ja Arthur olivat jo kaatuneet lähes täydellisesti pedatulle sängylle, melkein ilman vaatteita molemmat, kiinni toistensa kauloissa.
