Nimi: Miehistä joilla on järkeä ja niistä joita katsotaan kadulla
Kirjoittanut: Chibi
Ikäraja: S
Genre: Bromance
Fandom: MCU, Captain America
Vastuuvapaus: Hahmot tai miljöö eivät kuulu minulle, enkä saa niillä leikittelystä rahallisia tai muita hyötyjä hyvää mieltä lukuunottamatta.
Sanamäärä: Reilu 500
A/N: Happy Birthday Violetu! Pyrin bromanceen tai ainakin johonkin Steven ja Buckyn ystävyyssuhdetta kuvaavaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun julkaisen jotain Buckysta kirjoittamaani. Toivottavasti tykkäät <3 Osallistuu myös Ime kappale tyhjiin haasteeseen.
-*-
Steve ja Bucky istuivat kahvilan pienen pöydän ääressä; Steve tympääntyneenä kädet puuskassa ja Bucky virnuillen tilanteen koomisuudelle. Steven silmäkulma näytti paisuvan ja tummuvan uhkaavasti. Silti poika mulkoili vanhempaa kulmiensa alta tekemättä asialle mitään. Hän oli käärmeissään siitä, kuinka Bucky oli taas kerran pelastanut hänet murjonnalta. Tällä kertaa vieläpä tekemättä mitään; pelkkä toisen paikalle ilmestyminen, kurkun kakominen ja paha katse olivat saaneet Steven kanssa tapelleet klopit pakenemaan paikalta.
”Olisin pärjännyt itsekin”, Steve puuskahti ja katsoi melkein halveksuen eteensä ilmestynyttä teekuppia asetillaan. Bucky kiitti tarjoilijaa ja iski tälle silmää viekkaan virnistyksen kera. Vaalea tyttö kikatti poistuessaan takaisin tiskin taakse muistutettuaan kuitenkin ensin santsikupin kuuluvan kahvin hintaan. Steve tuhahti.
”Tietenkin olisit”, Bucky vastasi silmiään pyöritellen ja pudisti sitten päätään. Steve tuijotti Buckya hetken pahasti, mutta tämän keskittyessä kahvin juontiin, kohotti itsekin teekupin huulilleen. Steve oli polttaa kielensä kuuman teen kanssa ja huomasi Buckyn suupielen nykivän. Steve puuskahti, työnsi lusikan teehen ja sekoitteli saadakseen sen jäähtymään. Bucky tyhjensi ensimmäisen kupin kahvia nopeasti ja nousi hakeakseen mainostetun santsikupin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tiskille asti, kun vaalea tarjoilija jo käveli pannun kanssa vastaan.
”Minkä jalon aatteen vuoksi tällä kertaa jouduit turpasaunan vastaanottajaksi?” Bucky piikitteli istuessaan takaisin alas. Vaikka hän pitikin Steven arvoista, toinen oli liian heiveröinen seisomaan niitä puolustamassa, kun kolme saman kokoista tai isompaa kävi päälle.
”He varastivat Joen kaupasta olutta”, Steve vastasi katsomatta Buckyyn. Joe Carlings piti pientä puotia parin talon päässä kahvilasta. Mies oli jo puolikuuro ja käveli kävelykepin kanssa, mutta hoksottimet pelasivat, kuin nuorella miehellä. Yhden pojista Joe oli kampannut jo kaupan ovelle, mutta lehtihyllyllä pyörinyt Steve oli lähtenyt kolmen muun perään.
”Saiko Joe ne takaisin?” Bucky kysyi kahvikuppinsa takaa. Steve nyökkäsi. Buckyn huulille kohosi hymy, joka ei tällä kertaa ollut ollenkaan piikittelevä tai ivallinen, vaan rohkaiseva ja ehkä vähän ylpeäkin.
”Hyvin hoidettu kirppu”, Bucky nuolaisi peukaloaan ja kurottautui hieromaan melkein väkivaltaisesti tahraa Steven poskelta. Nuorempi yritti estellä, mutta turhaan. Steve joi teekuppinsa tyhjäksi tummuvan silmäkulman lisäksi punoittavan posken kanssa.
”Lähdetään kotiin, niin ehditään kuunnella illan peli”, Bucky tuumi vilkaistessaan kelloa ulko-oven yläpuolella. Yankeesin peli alkaisi puolen tunnin kuluttua ja, vaikkei hän sitä Stevelle mainostaisikaan, hän oli lyönyt siitä vetoa työkavereidensa kanssa. Vieläpä melkoisen summan.
Bucky valloitti nojatuolin ja Steve käänsi radion päälle. Selostaja oli jo aloittanut pelaajaesittelyt. Mies puhui nopeasti ja vahvalla murteella. Steve poistui hetkeksi kylpyhuoneen puolelle puhdistamaan viimeisetkin liat kasvoistaan ja tutkimaan tummunutta kulmaansa. Bucky huokaisi ja antoi itsensä upota nojatuolin syvyyksiin ja pelin alkuvihellykseen.
Pelin viimeinen lyönti osoittautui kunnariksi ja toi Yankeesille voiton. Bucky oli huudahtamassa jo voitonriemuisena, mutta nielaisi äänen vilkaistessaan sohvalle. Steve oli pelin aikana nukahtanut puoli-istuvaan asentoon. Sammutettuaan radion Bucky tajusi toisen jopa kuorsaavan hiljaisesti. Hän oli kahden vaiheilla, herättää vai antaa nukkua. Myös Steven kantaminen makuuhuoneeseen kävi miehen mielessä. Hetken pohdinnan jälkeen, Bucky päätti kuitenkin heittää peiton sohvan nurkasta nuoremman päälle ja antaa tämän jatkaa uniaan. Hän tiesi kokemuksesta, ettei kyseinen sohva ollut ainakaan huono nukkua, vaikka Steven asento saattaisikin aiheuttaa hienoista niskakipuilua tuleville päiville.
Painaessaan oven kiinni, Bucky varmisti kahdesti sen lukkiutumisen. Steve ei kaivannut yhtäkään ylimääräistä ongelmaa. Avaimen hän piilotti maton alle, sillä Steve ei ollut useista huomautuksista huolimatta suostunut vaihtamaan sen paikkaa.
Kipakka tuuli pyyhki alueen yli, kun Bucky poistui kuistilta. Mies nosti kauluksiaan pystyyn ja mietti kahdesti, pitäisikö hänen varmistaa Steven laittaneen lämmityksen päälle. Toiminta jäi kuitenkin ajatuksen tasolle. Jos Steve saisi flunssan ja joutuisi sängyn pohjalle, tämä pysyisi ehkä ainakin hetken poissa rikkomasta itseään.
-*-
