Otsikko: Appelsiinintuoksuista
Fandom: The Wolwes of Mercy Falls (Väristys & Häivähdys)
//Classick lisäsi fandomin otsikkoonParitus: Sam/Grace
Genre: angst, romance, ficlet
Ikäraja: S
Disclaimer: Henkilöt tai alun laulunsanat eivät ole minun, vaan ne kuuluu Maggie Stiefvaterille.
A/N: Oi kyllä. Mietin otsikkoa yli tunnin ja ei meinannut mitään tulla mieleen. Jotain appelsiinintuoksuisia ja yhteisistä hetkistä, mutta ää. En sitten vieläkään ole ihan varma tuosta otsikosta, mutta en jaksa enää, joten olkoon noin. : D
! Saattaa spoilata kirjasarjan kakkososaa, Häivähdystä !Appelsiinintuoksuista
Syliini käperryt rakkain
otat kiroukseni omaksesi kuin varkain.
Menetän sinut,
sinä
menetät minut.Gracen kasvoilla on hymy, joka kertoo onnesta. Hän painautuu vasten minua, jolloin kierrän käteni hänen ympärilleen. Ulkona on kylmä ja räntäsade ropisee ikkunaa vasten, mutta kylmyys ei pääse sisälle asti ja voimme katsoa televisiosta tulevaa elokuvaa rauhassa. Tai Grace katsoo, minä mietin uusia laulunsanoja kuvaamaan tätä hetkeä, kun kerrankin voimme vain olla. Meidän ei tarvitse miettiä, muutunko sudeksi ja milloin. Se kaikki on nyt takanapäin, joka tarkoittaa onnen ja rauhan säteilevän minustakin.
Olin jo melkein unohtanut, millaista on elää ja olla ihminen. Milloin viimeksi saatoin tuntea talven kylmän roudan ihmisihollani? Milloin viimeksi saatoin käpertyä sohvanurkkaukseen pakkasten paukkuessa ulkona? Siitä on niin kauan, että en meinaa edes muistaa.
Rakastamani tyttö vierelläni on kuitenkin uutta ja tahdon pitää Gracen lähelläni. Hän tuoksuu appelsiineille ja tiedän sen johtuvan shampoosta, millä hän aamuisin pesee hiuksensa. Tuoksu rauhoittaa minua, sillä se pyyhkii myskisen tuoksun Gracen iholta, jota en halua haistaa. Se tuoksu saa levottomuuden heräämään sisälläni ja vaikka kuinka haluaisin unohtaa koko jutun - ajatella, että se on mielikuvitukseni tuotetta, tiedän sen olevan siellä.
Gracen sisällä on susi, joka pyrkii vapaaksi. En tiedä, onnistuuko se, kun ei ole tähänkään mennessä onnistunut. Toivon huoleni olevan turhaa ja yritän ajatella kaikkea muuta, kuten Gracen naurua, kun elokuvassa tapahtuu jotakin hauskaa. Hänen naurunsa on täynnä tunteita ja ahdistus sisälläni kasvaa. Minun pitäisi iloita ja olla onnellinen yhdessä Gracen kanssa, mutta se on mahdotonta.
Hetki sitten tuntemani rauha ja onni ovat poissa ajatuksieni harhaillessa kielletylle alueelle, josta emme puhu ääneen. Tiedän, että Grace tietää ja tuntee suden myös. Joskus olen huomannut hänen jäävän kuuntelemaan jotain, mitä en itse kuule. Se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu. Pelkään, että sudet vievät Gracen minulta, niin kuin ovat vieneet jo monta muuta rakastani. Emme koskaan lausu Gracen kanssa pelkojamme ääneen. Haluamme vain iloita yhteisistä hetkistä, jotka meille suotiin, vaikka toivon piti olla jo kuollut.
Minun piti olla susi. Gracen piti olla ihminen. Silti nyt joku on pahasti vialla ja vaikka en enää ole susi, vaistoan yhteisen aikamme loppuvan kesken. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, kun Grace painaa päänsä vasten rintaani ja haistan myskisen tuoksun sekoittuvan appelsiiniin. Varovasti painan huuleni Gracen päälaelle kuin pelkäisin hänen särkyvän ja toivon, että suudelmin voisin pelastaa rakkaan tyttöni hänen sisällään raivoavalta sudelta.