Otsikko: Ikuisesti ystäviä
Kirjoittaja: Natural
Genre: Jotain kevyt mielistä tekstiä ja ehkä ihan pikkunen viittaus fluffyyn
Paritus: Hahmot on Lauren ja Erica ja tulkinnan varanen Lauren/Erica
Vastuunvapaus: Minä taidan omistaa kaiken tällä kertaa
Beta: minäpä hyvinkin
Ikäraja: S
A/N: Kirjoitin tämän ystäväni pyynnöstä, joten omistan tämän hänelle. Tahdon myös kiittää häntä siitä, että hän on jaksanut minua, tukea minua ja olla ensinnäkin aivan ihana ystävä. Ilman häntä elämäni olisi jotain aivan kauheaa. Vaikken osaa ilmaista sitä, kuinka paljon hänestä välitän, niin toivon, että se tulee esille edes jotenki tämän kautta.
Ikuisesti ystäväni
Lauren PoV
Me seisoimme vierekkäin meren rannassa ja pidettiin toistemme käsistä kiinni. Katsottiin kohti auringonlaskua, mietittiin ja ihmeteltiin. Taivas oli värjäytynyt kauniin punaiseksi, meri oli kuin sulaa kultaa.
Kaikki oli niin kaunista, kaikki oli hyvin, eikä mikään voinut riistää onneamme. Olet minua hieman pidempi, ehkä pari senttiä. Kauniit pitkät vaaleat hiuksesi koristivat kauniisti sieviä kasvojasi, siniset silmäsi tuikkivat rauhallisesti ja kaunis rusketuksesi sai sinusta täydellisen. Jokainen piirre sinussa oli täydellinen, olit täydellinen minulle.
Me istahdimme lämpimälle hiekalle, pienet aallot hipoivat paljaita jalkojamme. Painoin pääni olkapäällesi ja kiedoin käteni ympärillesi. Katsoin sinua ja sinä katsoit takaisin hymyillen. En halunnut pilata hetkeä sanoilla, tahdoin vain olla siinä.
Auringon painuttua meren taa, lähdimme kävelemään takaisin kotiin. Valkoinen olkaimeton mekkosi heilahteli keveiden askeltesi tahdissa. En ymmärrä, miksi hyväksyt minut. En ole kaltaisesi. Olet aina ollut ystäviesi tukena ja auttanut heitä. Jaksat hymyillä joka päivä, vaikkei olisi aihetta. Minä en ole mitään noista: aina, kun yritän auttaa, pahennan asiaa. En jaksa hymyillä milloinkaan, ehkä en osaa.
Pian olemme kotiovellasi. On aika jättää sinut ja jatkaa eteenpäin. Vilkutan sinulle, sinä vilkutat takaisin hymyillen. Juuri, kun olen kääntänyt selkäni, tartut käteeni. Ihmettelen, mitä sinä teet. Kysyt, tahdonko tulla luoksesi, ja minä tulen. Menemme huoneeseesi ja kaadumme sängylle.
Siinä me makasimme pitkään. Tummat hiukseni sekouttuivat sinun vaaleisiisi tyynyllä, vaalea käteni piti sinun tummemmasta kädestä kiinni ja jalat ristissä omiesi kanssa. Tiesin, että pian nukahtaisit ja jäisin kuuntelemaan rauhallista hengitystäsi. Kosketin sinua kylkeen, jolloin avasit silmäsi ja katsoit minua kysyvästi. Yritin hymyillä sinulle.
''Erica, tiesitkös, että olet paras ystäväni?'' kysyin sinulta, jolloin ohuille huulillesi nousi hymy.
''En'' vastasit lempeällä äänellä. ''Mutta nyt tiedän.''
Taas olimme hetken vaiti, silmät suljettuina. Sitten mieleeni nousi kysymys:
''Opetatko minut hymyilemään?''
Kuulin sinun naurahtavan.
''Toki.''
''Kiitos'', vastasin. ''Olet minulle todella tärkeä.''
Kiedoit kätesi ympärilleni ja halasit minua.
''Sinäkin minulle, Lauren'', sanoit vielä ennen nukahtamistasi. Samoin nukahdin minäkin rauhalliseen hengitykseesi. Olet minulle rakas ja tärkeä ja ikuinen ystävä. Ja vaikka lähtisit luotani, muistaisin sinut aina.
