Nimi: Surunmurhaajapillerit
Kirjoittaja: Rosena
Beta: Lady Krum
Tyylilajit: femme, draama, hieman fluffya ja ripaus angstia
Ikäraja: K-11 (huumausaineiden takia)
Fandom: Lost
Paritus: Claire Littleton / Alexandra Linus (os. Rousseau)
Vastuunvapaus: henkilöt ja paikat kuuluvat Lost tv-sarjan tekijöille ja käsikirjoittajille (Damon Lindelof, Jeffrey Lieber & J. J. Abrams) – minä vain leikin saamatta mitään palkkaa.
Summary: Clairesta oli mukavaa vain keinua kiikkutuolissa ja neuloa pieniä, suloisia villatöppösiä vatsa-asukilleen. Hän rakasti nukkua oikeassa sängyssä, rakasti sitä, että hän tunsi olonsa suorastaan fantastiseksi. Hän rakasti jopa sitä, kun hänestä otettiin neulalla kokeita – vaikka ei muistanutkaan näitä tapahtumia jälkikäteen kuin hetken hämärinä mielikuvina, jotka lopulta lipuivat kauas pois ja hän unohti.
A/N: Osallistuu femmekymppiin. Jo haasteeseen mukaan lähtiessä tiesin että Lostista on yksi siihen kirjoitettava ja jokusen päivää sitten tämä syntyi Rainbow Bunchieta kuunnellessa ja siitä inspiroituessa. Suosittelenkin sitä taustamusiikiksi vahvistamaan Clairen tunnelmia - jos aivot vain kestää.
Ficci tosiaan sijoittuu sarjan tapahtumissa siihen, kun Ethan kidnappaa Clairen Lääkintäasemalle ja "toiset" huumaavat hänet voidakseen tehdä testejään.
Surunmurhaajapillerit
Claire tunsi leijuvansa jossakin yläilmoissa, vaaleanpunaisissa pilvissä hennonvalkoiseen kristallileninkiin puettuna. Hän oli onnellinen, iloinen, vailla huolenhäivää. Mitä siitä, että hän oli ollut lentokoneonnettomuudessa? Mitä siitä, että hän oli jumissa saarella, jossa tapahtui kummallisia asioita ja jolla jättikokoiset jääkarhut hyökkäilivät heidän kimppuunsa?
Ei mitään. Ainoa asia, jolla oli väliä, oli hurmaava tunne, jonka hän nyt tunsi. Hän oli turvassa pienessä huoneessaan, joka oli sisustettu herttaiseksi lastenhuoneeksi. Clairesta oli mukavaa vain keinua kiikkutuolissa ja neuloa pieniä, suloisia villatöppösiä vatsa-asukilleen. Hän rakasti nukkua oikeassa sängyssä, rakasti sitä, että hän tunsi olonsa suorastaan fantastiseksi. Hän rakasti jopa sitä, kun hänestä otettiin neulalla kokeita – vaikka ei muistanutkaan näitä tapahtumia jälkikäteen kuin hetken hämärinä mielikuvina, jotka lopulta lipuivat kauas pois ja hän unohti.
Jäljelle jäi vain seesteinen olo, joka sai hänet hymyilemään poskilihaksensa kipeiksi. Kaikki ihmiset olivat myös hyvin mukavia. Etenkin se vaaleahiuksinen nainen, Juliet, joka piti huolen siitä, että Clairella ja vauvalla oli kaikki hyvin. Mitä ikinä Claire keksikään haluta, se toteutettiin vastaan mukisematta. Hän oli kuin prinsessa.
Jokaisella prinsessalla kuului olla ikioma palvelusneito ja tietysti myös Clairella oli omansa. Alex auttoi häntä pukeutumaan, neuvoi kun kutomisessa tuli jokin pieni ongelma tai silmukka karkasi. Hän oli Clairen lempihenkilö kaikista aseman herttaisista ihmisistä. Nuori suloinen tyttö, joka jostakin Clairelle tuntemattomasta syystä katseli häntä säälivästi. Hän kertoi aina välillä surullisella äänensävyllä, että auttaisi Clairea pakenemaan. Mutta Claire ei ymmärtänyt, miksi hänen pitäisi paeta ympärillään olevia ihmisiä, jotka halusivat hänelle vain hyvää. Siksi hän vain nauroi iloisesti Alexin ehdotuksille, suuteli tätä hellästi suulle ja käski nauttimaan ihanasta olosta. Ja koska Claire oli Alexin prinsessa, oli tämän toteltava hänen tahtoaan. Eihän heistä kukaan halunnut pahoittaa kunniavieraansa mieltä.
Niinpä he kaksi vain makailivat iltaisin vierekkäin toisiaan syleillen ja helliä suudelmia vaihdellen. Claire rakasti tytön huulia omillansa ja sitä miltä pitkät, paksut ja kiharat hiussuortuvat tuntuivat, kun hän juoksutti sormiaan niiden lävitse. Hän rakasti sitä, kun Alex hyväili hänen yhä kasvavaa vatsakumpuaan, ja jutteli siellä asuvalla pienokaiselle. Silitteli hänen päälakeaan, jotta Claire nukahtaisi levollisena ja näkisi kauniita unia.
Koska unessa hän ei ollut enää onnellinen. Hän muisti taas kaiken onnettomuudesta ja saarella alkeellisissa oloissa vietetyistä päivistä ja öistä. Koki jälleen sen kauhistuttavan yön, kun Ethan kaappasi hänet ja raahasi väkipakolla lääkintäasemalle testattavaksi kuin jonkin koe-eläimen.
Mutta Clairen herättyä ja aamulääkkeen otettua se kaikki oli taas unohtunut, ja jäljellä oli vain mielihyvää tuottavia tunteita ja pohjaton onni. Jälleen yksi samanlainen päivä - yhtä hymyä, villatöppösiä ja maapähkinävoin makuisia yksipuolisia suudelmia.
