Nimi: Jänöpupu
Kirjoittaja: Sinu
Ikäraja: K-11
Fandom: Hetalia
Hahmot: Päähenkilönä Bad Friends Trio ja Unkari. PreussixUnkari paritus.
Genre(t): Söpöstely-romantiikka & one-shot
Disclaimer: Hidekaz omistaa Hetalian ja sen hahmot.
Summary: Unkarin pihalla lymyää jänis, jonka rohkaisemiseen hän tarvitsee vähän apua.
A/N: Hyvää syntymäpäivää
Vyra! Tässä pieni synttäri-lahjus. Toivottavasti maistuu (muutkin saavat maistella). Idea on lähtöisin
Tästä sarjakuvasta, mutta koska en osaa kieltä, keksin itse mistä tämä tarina kertoo ja mitä siinä puhutaan.
Jänöpupu”Kai te tajuatte, että olen epätoivoinen, kun turvaudun teihin näin? ” Unkari sanoi vakavana ja jopa hieman uhkaava sävy äänessään. Ranska ja Espanja katsahtivat toisiinsa nopeasti ennen kuin nyökkäsivät. Olihan tuo nyt päivän selvää. He olivat Euroopan viimeiset, joilta naisen tulevat pyytämään apua.
”Mitä sinä haluat meidän sitten tekevän?” Ranska kysyi ja sai Unkarin kasvot punertumaan, mutta ei häpeästä vaan ärtymyksestä.
”Haluan että autatte minua hankkiutumaan eroon tuosta jäniksestä!”
”Jäniksestä?” Espanja kysyi. ”En voi sanoa olevani mitenkään ansioitunut metsästäjä.”
”En tarkoita jäniksellä eläintä vaan
tuota”, Unkari painotti ja osoitti ulos ikkunasta. Espanja ja Ranska ehtivät juuri ja juuri nähdä vilauksen valkoisesta hiustupsusta joka vilahti piiloon pensaikkoon. Espanja naurahti nyt kun tajusi tilanteen.
”Sehän on Preussi!”
”Hys! Hiljempaa! Muuten hän saa tietää, että huomasimme hänet”, Unkari torui ja veti kaksikon pois ikkunan luota.
”Miksi hän on pensaassasi?” Espanja kysyi, mutta nyt se olikin Ranska joka vastasi.
”Voi sinua, Espanja. Hän on puskassa, koska ei uskalla tulla sisälle. Hän on, miten sen nyt sanoisi, hieman ujompi näissä asioissa”, hän valaisi asiaa, ja vilkaisi samalla kaikkitietävällä katseellaan Unkari, joka punastui jälleen.
”Onko Preussi ujo?” Espanja hämmästyi. ”Minä voin kyllä hakea hänet sisälle, jos haluat.”
”Ei!” Unkari parahti. ”Haluan, että hän tulee itse. Kiltit, kertokaa minulle miten saisin rohkaistua häntä.”
Espanjan kasvoille levisi virnistys. Hän vaihtoi innostuneena katseita Ranska kanssa, joka äänettömästi nyökkäsi, kuin antaen Espanjalle luvan antaa ensimmäisenä ehdotuksensa.
”Sinun on saatava hänet uskomaan, että sisällä on paljon hauskempaa kuin ulkona puskassa.”
”Mitä?” Unkari hämmästyi ja Ranskan suupieli nyki Espanjan lapsenomaiselle logiikalle.
”Siis pidetään täällä niin hauskaa, että Preussikin haluaa tulla mukaan. Pidetään juhlat! Laittaudutaan, kokataan, tanssitaan, nauretaan… Oi, siitä tulee hauskaa!” Espanja parahti ja oli jo niin haltioitunut omasta ideastaan, että muiden oli paha mennä väittämään vastaan.
Mutta idea ei ollut huono, vaikka se vähän yksinkertainen olikin. Kolmikko aloitti muodonmuutosleikillä. Unkari kävi vaihtamassa uuden mekon ylleen (jonka aikana Espanja sai kunniatehtäväkseen vahtia, ettei Ranska käy tirkistelemässä). Tämän jälkeen Ranska laittoi Unkarin hiukset kauniiksi ja Espanja vuorostaan sujautteli paljon tuoreita kukkia naisen hiuksiin. Ranska laittoi omat hiuksensa myös ja Espanjakin kokeili laittaa omiaan, mutta Ranska käski häntä luopumaan kahdesta sivuille törröttävästä saparostaan.
”Höh! Nämä on niin kivat”, Espanja marisi kuin pikkupoika.
”No, jos minä avaan omat hiukseni, niin avaatko sinäkin sitten omasi?” Ranska taivutteli ja sai Espanjan suostumaan.
Sitten tanssittiin. Unkari tanssahteli mielellään Espanjan kanssa, joka ei yrittänyt hivutella käsiään liian alas. Lisäksi Espanja osasi tanssia sellaisella riemulla, joka tarttui. Kun Unkari väsyi, Ranska vei vuorostaan väsymättömän Espanjan tanssimaan ja siitäkös Unkari sai hyvät naurut (ja lisää aineistoa salaisiin kansioihinsa). Espanja ei huomannut yhtään kuinka Ranskan kädet sujahtivat hänen housujensa takataskuihin, aina kun vain voivat. Eikä Unkari voinut moittia Ranskaa siitä. Espanjalla oli hyvä takamus.
Heillä todella oli hauskaa. Ranska oli kokannut mitä mainioimman aterian, jota ei voinut kyllin ylistää. Viiniä Unkari ei kuitenkaan suostunut tarjoiltavaksi ruuan kanssa, sillä hän tiesi kyllä millainen vaikutus tuolla juomalla oli Ranskaan. Viini tekee hänestä jumalan, niin hän sanoo aina itsekin.
”Voi että!” Unkari puuskahti tyytyväisenä päivällisen jälkeen. ”Olisipa Preussi samanlaista seuraa kuin te.” Sitten hän alkoi heti katua sanojaan. ”Ei! Ei minun pitänyt sanoa sitä noin. Tarkoitin, että---”
”Kyllä me tiedämme”, Ranska sanoi ja hymyili rohkaisevasti. ”Ja kyllä Preussista on vähintään meidän kaltaiseksemme seuraksi. Hän vain tarvitsee vähän rohkaisua.”
”Mutta tämä teidän suunnitelmanne ei tunnut toimivan. Olemme pitäneet hauskaa jo kolme tuntia eikä hän ole muuta kuin tarkkaillut meitä ikkunasta.”
”Siinä tapauksessa meidän täytyy siirtyä suunnitelman toiseen vaiheeseen”, Ranska sanoi ja ilkeä tuike syttyi hänen silmiinsä. ”Espanja, avaisitko ikkunan? Täällä on aika kuuma.”
”Mitä sinulla on mielessä?” Unkari kysyi varautuneesti kun Espanja siirtyi avaamaan ikkunan josta Preussi oli koko päivän tarkkaillut heitä.
”Kohta näet… Eiköhän se ole jälkiruuan aika!”
”Ooh! Mitä sinä olet valmistanut jälkiruuaksi?” Espanja kysyi, mutta vesi tuntui herahtavan hänen kielelleen jo pelkästä herkkujen ajattelemisesta.
”Mi-mitä oikein teet!?” Unkari huudahti kun Ranska tarttui häntä vyötäröltä ja sujautti toisen kätensä naisen hiuksiin.
”Otamme sinut jälkiruuaksi”, Ranska myhäili ja viittoi Espanjan mukaan. Hän totteli, vaikkakin hieman ymmällään. Espanja upotti kasvonsa Unkarin hiuksiin ja haistoi kukkien tuoksua.
Silloin ovi pamahti auki ja Preussi seisoi ovella hengästyneenä.
”Mitä te oikein teette!? Irti heti!”
”Kappas, hän tuli”, Espanja ilahtui ja Ranska näytti sillä hetkellä hyvin tyytyväiseltä itseensä.
”Päästäkää hänet menemään!” Preussi huusi ja molemmat miehet tottelivat. Ranska vastasi heidän ystävälleen hieman leuhkaan sävyyn:
”Me tässä ajattelimme pitää vähän hauskaa, kun vaikutti siltä, että Unkari ei ole varattu.”
”Senkin! Tiedätte molemmat, että Unkari on minun naiseni!” Preussi huusi ja tajusi vasta sen jälkeen, että nainen oli vielä itsekin paikalla ja katsoi häntä nyt suurin silmin. Preussi punastui ja asteli naisen luokse.
”Unkari, minä… Minä en osaa tanssia niin kuin Espanja. Enkä minä osaa kokata niin kuin Ranska. Mutta minä en ikinä pakottaisi sinua mihinkään mitä et halua. En vaikka se tarkoittaisi, että en voi olla edes osana elämääsi.” Sen jälkeen hän ojensi kätensä kuin kysyäkseen, haluaako Unkari hänet elämäänsä.
Nainen huokaisi helpottuneena ja tarttui ojennettuun käteen. Hän oli sillä hetkellä aivan mykistynyt Preussin sanoista ja samalla hyvin onnellinen. Suunnitelma oli sittenkin toiminut. Preussi veti naisen syliinsä ja kietoi kätensä omistavasti tämän ympärille. Sen jälkeen hän kääntyi katsomaan ystäviinsä.
”Minä suojelen sinua myös kaikilta pervoilta, vaikka he olisivat omia ystäviäni.”
Silloin Unkari naurahti onnellisena. ”Voi sinua, minä itse pyysin heitä avukseni tänään, jotta saisin sinut luokseni. Vaikka sitä en kiellä, ettei Ranska olisi pervo…”
”Mitäh!?” Preussi parahti ja katsoi naistaan ihmeissään. Unkari irrottautui Preussin otteesta ja katsoi miestä syvälle silmiin. ”Kerron sinulle kaiken myöhemmin.” Sitten hän käveli Espanjan luokse ja antoi tälle kiitokseksi suukon. Sen jälkeen myös Ranska sai oman suukkonsa, ja samalla Unkari kuiskasi jotakin Ranskan korvaan. Mies virnisti leveästi ja kuiskasi jotakin takaisin, nyökäten samalla hyväksyvästi. Sen jälkeen kaksikko lähti, jättäen onnellisen Unkarin ja häkeltyneen Preussin jälkeensä.
Jälleen kerran tämä trio oli hoitanut homman kotiin. Preussi vietti iltansa Unkarin kanssa. He istuivat Unkarin sohvalla sylikkäin ja puhuivat hiljaa ja toiveikkaasti, niin kuin rakastavaisilla oli tapana. He jatkoivat, vaikka pimeä laskeutui ja kaikki muut ympärillä vaipuivat uneen.
Pariisissa, pimeyden laskeutuessa, elämä vasta alkaa. Ranska oli kutsunut Espanjan luokseen. Hän ei ollut tietenkään kieltäytynyt kutsusta, sillä harvoin pääsee nauttimaan samantasoisista herkuista ja hyvästä seurasta niin, ettei pomo koko ajan motkota budjetin perään. Täytyihän heidän päästä juhlistamaan päivän hyvää työtä. Ehkä Preussi nyt vihdoinkin piristyisi.
”Malja meille!” Ranska ehdotti ja Espanja myöntyi. He todellakin olivat maljansa ansainneet.
”Yllättävän pitkälle me jouduimme menemään, ennen kuin Preussi tuli väliin”, Espanja tuumasi maisteltuaan juomaansa.
”Niinkö sinusta? Meillä kaikillahan oli vielä vaatteet päällä. Miten niin olimme pitkällä?”
”Mutta yleensä Preussi kieltää jo pelkän katsomisen.”
”Ah, aivan. Sinä ja Preussi tyydytte niin paljon vähempään.”
”Älä yhtään vähättele siinä.”
”En toki… Mutta minä taidan olla enemmän Unkarin kanssa samoilla linjoilla.”
”Mitä hän muuten sanoi sinulle siinä ennen lähtöä?”
”Tjaa a… Mitä lie?”
”No! Älä ole noin ilkeä. Kerro, kerro, kerro!”
”Hän mainitsi vaan miten hyvältä me kaksi näytimme yhdessä.”
”Äh! Olisit tosissasi! Mitä hän kertoi?”
Ranska oli hetken hiljaa ja pyöritteli lasiaan, niin että sen sisältö oli tulla yli laitojen. Sitten hän hymähti ja vastasi: ”Tänä iltana Unkari tarjoaa meidän ruokamme ja juomamme. Joten eiköhän juhlita aamuun asti.”
”Sopii vallan mainiosti. Voin siis yöpyä luonasi?”
”Sitä minä vähän toivoinkin…”
