Title: Varjosta murhaajaksi
Author: LordPuhdemort
Beta: Kivikausi
Genre: Mild horror, drama, deathfic, oneshot
Pairing: Dolohov/Hermione
Rating: K-11
Varoitukset: Raiskaus // Beyond lisäsi.
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat, minä vain lainaan niitä
Summary: Tuskin sinulla edes oli käsitystä siitä, että hiivin perässäsi ja ne varjot, jotka kuvittelit näkeväsi, kuuluivat minulle. Laitoit ne aina oman mielikuvituksesi piikkiin. Et kai voinut uskoa, että päivän toisensa perään joku seuraisi sinua. Mutta usko pois, olit väärässä.
A/N: Jaa a, mitäs tästä nyt sanoa? Teki mieli kirjoittaa jotakin Dolohovista, sillä minun mielestäni hänestä löytyy harmittavan vähän ficcejä.
Ficci on Dolohov PoV.
Olin jo vuoden päivät varjostanut sinua, oppiakseni tunnistaan rutiinisi ja hetket, jolloin ehkä olisit suojaa vailla. Niitä hetkiä ei ollut montaa. Kaikki tiesivät hyvin, että olit tappolistallamme ensimmäisenä, sillä olit kuitenkin Potterin parhaimpia ystäviä ja sitä kautta oiva kohde horjuttaa pojan, joka elää, valtaa. Olisi varmasti tuskallista menettää ihminen, joka oli läheinen ja se juuri oli pyrkimyksemme. Jos emme voineet suoraan iskeä Potteriin, oli käytettävä kiertotietä ja se osa lankesi sinulle.
Minä seurasin sinua vuorokauden ympäri, päästämättä sinua silmistäni lainkaan. Olit tärkeä meille ja ajan myötä huomasin, että kävit tärkeäksi minulle. Jos onnistuisin tehtävässäni, arvoni Pimeyden Lordin silmissä kohoaisi. Minusta saattaisi tulla Mestarin uskottu.
Tuskin sinulla edes oli käsitystä siitä, että hiivin perässäsi ja ne varjot, jotka kuvittelit näkeväsi, kuuluivat minulle. Laitoit ne aina oman mielikuvituksesi piikkiin. Et kai voinut uskoa, että päivän toisensa perään joku seuraisi sinua. Mutta usko pois, olit väärässä.
Minusta oli kiehtovaa katsella, kuinka aina niin ystävällisesti kohtelit kaikkia, vaikka sinun olisi varmasti monesti tehnyt mieli huutaa turhautumisesi ulos. Tuskin elämä henkivartijan kanssa niin hauskaa oli. Kun joku määräsi, mitä sait tehdä, vaikka elämäsi taisi soljua eteenpäin kuten aina ennenkin, kaikesta huolimatta. Minusta se oli vain hyvä, sillä sitä kautta opin paljon sinusta. Opin pieniä asioita elämästäsi. Tiesin, mikä oli lempivärisi ja mikä oli lemmikkisi nimi.
Tiesin, missä kaupassa aina kävit Viistokujalla ollessasi. Seuratessani sinua kirjakauppaan, sain tietää, millaista kirjallisuutta luit. Olisit tuskin voinut edes aavistaa, kuinka paljon täysin sinulle vieras ihminen tiesi sinusta.
Ne eivät olleet oleellista tietoa tehtäväni kannalta, mutta se kiinnosti minua kuitenkin. Se oli niitä asioita, jotka tekivät siitä mielekästä, kun seisoin kaatosateessa asuntosi ulkopuolella katsoen, kuinka suutelit punatukkaista poikaa. Niinä hetkinä en voinut kieltää, ettenkö olisi halunnut olla hänen paikallaan.
Mielikuvitukseni pääsi aina valloilleen, kun näin sinun riisuutuvan. Et varmaan koskaan ajatellut, kuinka hyvin asuntosi ikkunasta näkyi pimeällä kadulle.
Kuinka monta kertaa katsoinkaan sinua miettien, miltä tuntuisit painautuneena alastomana minua vasten. Kuinka käteni vaeltaisivat pehmeällä ihollasi, tunnustellen vartalosi jokaista kaarretta. Kuinka kynteni porautuisivat pehmeään lihaasi, jättäen jälkeensä punaisia jälkiä. Miltä se tuntuisi, kun saisin tuntea sinut ympärilläni, käsiesi vaeltaessa selälläni.
Ei, niihin mielikuviin ei kuulunut mitään romanttista. Se oli silkkaa himoa. Himoa sinun vartaloasi kohtaan. Silti, jollakin oudolla tavalla kiehdoit minua muutenkin. Olit ulospäin hyvinkin hauraan oloinen, mutta jos katsoi kasvojasi kauemmin, näkyi niistä päättäväisyys ja lujuus, jota ei helposti murrettu. On yllättävää, kuinka helposti sain tietää tuollaisenkin asian, eikä siihen tarvittu kuin yhden riidan todistaminen.
Lopulta, sain tilaisuuden tappaa sinut. Vuoden varjostus oli viimein tuottanut tulosta. Olit ilmeisesti liian varma siitä, että pärjäisit yksin, ilman henkivartijaasi tai jonkun ystäväsi turvaa. Tai sitten olit vaan liian tuohduksissa uutisista, jotka eräs aurori toi. Kuka tietää, mikä loppujen lopuksi oli syynä.
Minä näin vain sinut turvattomana ja olin valmis iskemään kuin kobra uhrinsa kimppuun.
Seurasin sinua varjoissa ja katsoit aina vainoharhaisesti taaksesi, puristaen taikasauvaasi kädessäsi, mutta et kuitenkaan nähnyt minua. Kuulit vain ruohikon kahinaa. Ennen kuin ehdit edes reagoida mitenkään, olin ehtinyt kiskaista sinut itseäni vasten, painaen käteni suusi päälle estääkseni huudot, jotka olisivat pilanneet kaiken.
Pyristelit otteessani, mutta et voinut mitään, sillä olin paljon vahvempi. Raahatessani sinua sivummalle, tunsin, kuinka vartalosi tärisi pakokauhusta omaani vasten. Kuiskuttelin korvaasi rauhoittavia sanoja, tarkoittamatta niitä täysin kuitenkaan. Olisin voinut tappaa sinut silmän räpäyksessä taittamalla hennon niskasi, mutta en kyennyt siihen. En voinut tappaa sinua heti, vaan halusin olla liki sinua edes pienen hetken. Olit käynyt minulle niin tutuksi kuukausien aikana.
Olin ollut vuoden elämässäsi, vaikket sitä itse tiennyt.
Kuinka hyvältä vartalosi tuntuikaan omaani vasten, sillä olin monet kuukaudet vain haaveillut siitä. Halusin nauttia siitä vähän aikaa, ennen kuin minun pitäisi täyttää Pimeyden Lordin käsky.
Pakotin sinut makaamaan kostealle nurmikolle, jolloin näin sinut paremmin. Ruskeat silmäsi olivat täynnä paniikkia, mutta myös vihaa. Pyristelit irti otteestani, mutta painoin sinut omalla vartalollani tiukasti maahan, pitäen edelleen käteni suusi edessäni. Sinun piti vain olla hiljaa. En halunnut sinun pilaavan hetkeä, jota olin odottanut.
Olisin voinut käyttää loitsuja, mutta niin oli paljon parempi. Kuiskuttelin korvaasi kaikkia niitä sanoja, joita olin vuoden aikana ehtinyt miettiä. Kerroin, mitä haluaisin tehdä sinulle, jos siihen olisi mahdollisuus. Se sai kyyneleet silmiisi, mutta minusta se oli vain hienoa. Olit vain niin avuton edessäni. Et kyennyt tekemään mitään.
Tiesin kuitenkin, etten voinut pitkittää tilannetta kauempaa, sillä kuka tahansa olisi saattanut kulkea ohi ja huomata, mitä oli tapahtumassa. Vaikka olitkin kaunis ja himottava, en silti tuntenut sääliä ottaessani päästäsi kiinni ja yhdellä nopealla liikkeellä taitoin niskasi. Yksi pieni rusahdus ja niskasi oli poikki.
Silmäsi katsoivat tähtitaivasta, sitä kuitenkaan näkemättä. Olin jo noussut päältäsi mutta kumarruin kuitenkin sulkemaan silmäsi. Olisit vain voinut nukkua, jos en olisi paremmin asiaa tiennyt. Ehkä pienen hetken verran tunsin harmia siitä, että tuollainen kauneus ja nuoruus menivät haaskuun, olisit voinut olla minun. Mutta pimeyden lordin käsky oli kuin laki minulle, jota oli toteltava ja tein sen mielelläni.
Ennen kuin nousin ylös, painoin vielä kevyen suukon huulillesi, jonka jälkeen lähdin tietäen, että tapaisimme vielä joskus.
