Ficin nimi: Ikuinen kevät, joka päättyi liian aikaisin
Kirjoittaja: onkonälkä
Genre: Darkfic, h/c
Ikäraja: K-11
Paritus: Neville/Dean
Haasteet: FF50 sanalla "Kevät, Rare10, Tunne10, Random10
Varoitukset: Epäsuoria mainintoja seksistä.
____________________________________
Se oli alku, huippu ja loppu. Hengitin Deanin suloista tuoksua ja tiesin tuon hetken olevan ohi nopeammin kuin olisin halunnut. Syksy hengitti tulevan talven pakkasia ikkunan toisella puolen, mutta hetken kevät vallitsi siinä sängyssä, jossa nyt kuuntelin sydämenlyöntejä, jotka olisivat yhtä hyvin voineet olla omani, niin samaan tahtiin ne hakkasivat. Pojan hapuileva käsi harhaili tummissa hiuksissani, nypläsi korvanlehteäni ja sai niskavillani nousemaan nautinnosta pystyyn. Sanaakaan toisillemme sanomatta, tiesimme olevamme valmiita uuteen nousuun. Näimme sen katseista, haistoimme vartaloilta ja maistoimme huulilta.
Löysin itseni yhä uudelleen yksin sängystä, hikisenä ja tuskissani. Loppusyksyn muisto aiheutti kuumia aaltoja vartalollani, ja sulkiessani silmäni, näin iloisen hymyn, joka ei yhdessä kokemamme jälkeen ole laantunut hetkeksikään. Samanlainen ilme loistaa minunkin kasvoillani aina muistellessani sitä syksyä, mutta seassa on ripaus epätoivoa. Kaikki päättyisi pian, oli viimeinen vuosi Tylypahkassa.
Makasin yksin makuusalissa ja kuuntelin tuulen kuiskintaa. Minua palelsi, vaikka huoneessa oli lämmin. Sisälläni tuntui tyhjältä, ja täyttymys häilyi saamattomissa pääni päällä. Vaivuin horrokseen, ja toivoin herääväni vasta, kun kevätkukat kasvaisivat intohimon mukana ja toisivat elämänjanoni takaisin. Huoneen ovi kalahti, mutta olin liian epätoivoinen, liian väsynyt kääntämään päätäni tulijan suuntaan. Suljin silmäni, sillä koin parhaaksi esittää nukkuvaa.
“Neville, nukutko sinä?” Kuulin Deanin kuiskaavan korvaani, ja tunsin tämän lämpimän ruumiin vieressäni. Kuumaverinen rakastajani oli palannut, ja yhdessä me saavutimme viimein huipun, jolle olin yrittänyt muiston voimalla palata. Mutta koskaan ei käteni tuntunut yhtä hyvältä, ja lämpimältä, kuin sisälläni paistava kevätaurinko alastomien ruumiiden painautuessa toisiaan vasten.
Ja sitten kaikki oli ohi. Nain naisen, jota ikinä en aidosti rakastanut, ja enää koskaan en nähnyt sitä ainoaa, joka minussa sytytti tunteita. Hänkin nai toisen, mutta tiedän, että sydämissämme me kuulumme toisillemme. Kuuluimme joskus, kuulumme nyt, ja tulemme aina kuulumaan.
