Title: Läpi katuvan sielun, K11, tuplaraapale
Author: Kelmien herratar
Beta: 'Miooon
Genre: Angst, romance
Pairing: Peter/Remus
Summary: Peter ei surrut kuolemaansa, sillä hänen koko elämänsä oli turha. Turha, ilman Remuksen rakkautta.
Guadaloupe nosti ikärajan asianmukaiselle tasolle ja siirsi oikealle osastolle.
Peterin viimeinen hetki oli hänen kuollessaan oman kätensä surmaamana. Ja vaikka tämä miehen irvikuva eli viimeistä hetkeään, hän ei nähnyt oman elämänsä vilisevän silmiensä edessä. Peter näki suurimman rakkautensa kohteen, Remus Lupinin, jonka elämän hän oli tuhonnut omalla rakkaudellaan. Sillä hänen rakkautensa tuhosi kaiken, mistä hän todella välitti. Siksi tämä iljettävä miehen ja jyrsijän hybridi ei ansainnut oikeutta rakastaa.
Peter muisteli kuuta, joka sai hänen rakkaansa aivan uuteen muotoon. Remus juoksi kylmässä yössä iho harmaana, silmät sokeina, ympäristöstään autuaan tietämättöminä. Ja kaikki tämä tietämättömyys oli Peterin aiheuttamaa. Se tuotti hänelle tuskaa jokainen päivä, joka tunti, joka sekunti, jok'ikinen hetki. Ja siitä hyvästä Peter ei voinut ikinä saavuttaa rakkautta, sillä rakkautta hänellä oli vain yhtä olentoa kohtaan. Mutta tämä olento, Remus, kantoi hänelle ikuista kaunaa. Olennon rotankynsien raatelemat silmät eivät nähneet Peterin piskuista sielua, joka oli täynnä katumusta, rakkautta, itsesääliä ja pelkoa. Nämä tunteet saivat hänet lopulta kääntymään pimeän puolelle. Mutta Peter ei tiennyt, että tälle pahalle tielle loikattuaan hänen suuri rakkautensa lopulta kuolisi tämän tien ahdistamana.
Peter oli oman tragediansa alku ja loppu. Hänen ainoa toiveensa oli, ettei Remus olisi koskaan rakastanut häntä. Mutta katkeruudesta Peterin elämä alkoi ja katkeruuteen se päättyi.
Ympyrä sulkeutuu. Mutta rakkaus ei kuole. Ei koskaan.