Nimi: Välittämättä muista
Kirjoittaja: kanelimarja
Ikäraja: Sallittu
Genre: fluffy
Paritus: Luna/Neville
A/N: Osallistuu
genre10-haasteeseen. Sanasotailun tulos ja sehän näkyy, mutta koitan onneani tämän kanssa silti
kommentit on kivoja.
Välittämättä muista
Neville vilkuili viereisessä tuparyhmässä istuvaa Lunaa, pyöritteli käsissään pergamentinpalaa ja mietti.
Tytön nauru kaikui kiviseinistä hyväntahtoisena virtana, joka jäi viipyilemään pojan tajuntaan ja hymy nousi hänen itsensäkin kasvoille.
Lunalla oli sellainen vaikutus.
Tytön seurassa ei tarvinnut olla kuin hetki, ja maailma näytti jo hiukan valoisammalta paikalta. Ja salaperäisemmältä, kauniimmalta. Edes rikkokirit eivät pelottaneet, ei mikään niin hellyttävän kuuloinen voinut olla vaarallista, vaikka Luna kovin huolissaan olikin.
Neville vilkaisi vähättelevästi omaa harmaata, nukkaantunutta villatakkiaan ja siirsi katseensa takaisin Lunaan, väriprinsessaan, tuulentyttöön, luonnonlapseen.
Heillä ei kai ollut mitään yhteistä.
Mutta siitä huolimatta Neville tunsi selittämätöntä vetoa Lunaan, joka oli tälläkin hetkellä aivan vierellä, mutta silti valovuosien päässä.
Vasta, kun Lunan mokkaballerinat hipaisivat Nevillen housunlahjetta puolivahingossa, poika tajusi tytön kavereiden lähteneen ja tämän kävelleen – tanssineen, hypähdelleen, leijailleen – hänen viereensä.
”Hei.”
”Hei.”
”Mitä kuuluu?”
”Ihan hyvää kai.”
”Hyvä. Muista varoa, narksuja. Olisi ikävää, jos sinulle sattuisi jotain.”
Neville hymähti, Luna hymyili ja kohotti kätensä kuin halutakseen tarttua poikaa hihasta.
Käsi kuitenkin tipahti takaisin alas ja tytön hymy sai pettyneen sävyn.
Ehkä Nevillen pitäisi olla se, joka rohkeni?
Ehkä hänen pitäisi tarttua kiinni Lunasta, eikä antaa tytön lipua jatkuvasti hänen ohitseen kuin metsänhenki.
Luna istui hänen viereensä.
Neville punnitsi hetken. Hän oli kuitenkin rohkelikko, hänen pitäisi uskaltaa. Ja mitä sitten, vaikka Luna nauraisi? Lunahan nauroi aina, huolettomasti ja vapaasti. Välittämättä muista. Sellainen Nevillekin halusi olla, ehkä Luna osaisi opettaa.
Luna katsahti poikaa, kun tunsi käden kiertyvän ympärilleen, puraisi huultaan miettivästi.
”Kuule ”, Nevillen ääni kuulosti hiukan varmemmalta kuin hetki sitten, ”Haluaisitko sinä kertoa minulle lisää niistä narksuista?”
”Voi, se olisi mukavaa.”
~ * ~
Kun Neville kaksi iltaa myöhemmin maistoi Lunan mintun makuisia huulia ensimmäistä kertaa, poika oli varma, että haluaisi kuulla myös ruttusarvisista niistaisikeista ja rikkokireistä enemmän.
Paljon enemmän.