Ficin nimi: Aamuhetki kullan kallis
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: BBC!Sherlock
Tyylilaji: ficlet, hidas ja juoneton tunnelmointi
Ikäraja: S
Paritus: John/Sherlock
Yhteenveto: Aamuhetki Baker Streetillä.
Vastuunvapaus: Hahmot kuuluvat BBC:lle sekä Arthur Conan Doylelle.
A/N: Mieleni teki kirjoittaa vähän tämmöistä juonetonta tunnelmointia, ja minulla oli kivaa tätä kirjoittaessa. Toivottavasti tykkäätte.
Aamuhetki kullan kallisJohn herää varhain mutta makaa pitkään selällään kattoa katsellen ennen kuin nousee istumaan. Hän on varmaankin nukkunut kätensä päällä, sillä se on puutunut ja ihoa kihelmöi inhottavasti. Sade ropsahtelee kiukkuisena ikkunaan kylmän luikerrellessa sisään hölstyneiden tiivisteiden lomista. John ottaa vaalean aamutakkinsa tuolinsa selkänojalta ja kietoo sen ympärilleen. Hänen vasemmalta puoleltaan kuuluu kevyttä kuorsausta: mies vilkaisee äänen lähdettä ja on pakahtua rakkaudesta.
Puolialaston Sherlock makaa vatsallaan vuoteella. Valkoinen peitto on valahtanut lantion seutuville ja paljas selkä kohoilee hengityksen mukana. Tyynynpäällisellä on tumma kuolaläikkä suun vieressä. John ihailee hetken Sherlockin hoikkaa vartaloa ja hillitsee himonsa sipaista tumma hiuskiehkura tämän otsalta. Sen sijaan hän peittelee miehen huolellisesti ja lähtee keittämään oikein vahvaa kahvia.
Kahvinkeitin ruplattaa kovaäänisesti muutoin hiljaisessa keittiössä. John nojaa ikkunanpieleen, katselee hiukan huuruista lasia ja harmaana avautuvaa Lontoota. Masentuneena mies ajattelee edessä odottavaa maanantaita, kahdeksan tunnin työpäivää eikä jaksaisi. Mutta kun on pakko.
Samassa postiluukku kolahtaa. John tassuttelee ovelle, noutaa päivän lehden ja levittää sen keittiön pöydälle kaadettuaan ensin kuppiinsa väkevää kahvia. Väsymys alkaa karista silmistä pikkuhiljaa. Sitten hän avaa jääkaapinoven ottaakseen aamupalaa, mutta pyörtää päätöksensä löydettyään ylähyllyltä kulhollisen silmämunia. Mies ei edes yritä ymmärtää.
– Huomenta, Sherlock toivottaa saapuessaan keittiöön tummansinisessä aamutakissaan. Hän nappaa hiukan likaisen kahvikuppinsa tiskipöydältä ja lorottaa siihen kahvia lisäten mukaan kaksi palaa sokeria.
– Hyvää huomenta, vastaa John katse päivän otsikoissa. Sherlock istahtaa häntä vastapäätä ja alkaa lukea tekstiä ylösalaisin. Hetkeen kumpikaan ei sano mitään, mutta hiljaisuus ei suinkaan ole kiusallista.
Lopulta John on lukenut lehden loppuun. Hän vilkaisee nopeasti televisio-ohjelmiston viimeiseltä sivulta ennen kuin taittaa lehden keskeltä ja viskaa sen pöydälle. Sitten mies nousee pöydästä ja vie kuppinsa tiskipöydälle sipaisten ohimennen Sherlockin kurittomia kutreja. Tämän huulille syttyy pieni virne.
Vaaleahiuksinen pukeutuu hitaasti, ahtaa laukkunsa täyteen tärkeitä papereita ja astelee olohuoneeseen pohtien, menisikö hän tänään töihin metrolla vai ottaisiko hän suosiolla taksin. Ovella häntä kuitenkin odottaa Sherlock hymy kasvoillaan. Sanaakaan sanomatta tämä vetää Johnin kevyeen suudelmaan. Kapeat ja rohtuneet huulet tapailevat hetken hiljaa toisiaan.
– Hyvää työpäivää,
tohtori, Sherlock kuiskaa Johnin korvaan painottaen viimeistä sanaa mahdollisimman vihjailevasti ja taputtaa toista takapuolelle. John hymyilee, ja kun hän pääsee ulos kadulle kurkistaa aurinko ujosti harmaiden sadepilvien lomasta.