Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock | Aamuhetki kullan kallis | S | John/Sherlock | ficlet, juoneton tunnelmointi  (Luettu 2383 kertaa)

Tippi

  • ex-Hopeakettu
  • ***
  • Viestejä: 658
  • avatar ja banneri Ingridiltä
Ficin nimi: Aamuhetki kullan kallis
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: BBC!Sherlock
Tyylilaji: ficlet, hidas ja juoneton tunnelmointi
Ikäraja: S
Paritus: John/Sherlock
Yhteenveto: Aamuhetki Baker Streetillä.
Vastuunvapaus: Hahmot kuuluvat BBC:lle sekä Arthur Conan Doylelle.
A/N: Mieleni teki kirjoittaa vähän tämmöistä juonetonta tunnelmointia, ja minulla oli kivaa tätä kirjoittaessa. Toivottavasti tykkäätte. :)

Aamuhetki kullan kallis

John herää varhain mutta makaa pitkään selällään kattoa katsellen ennen kuin nousee istumaan. Hän on varmaankin nukkunut kätensä päällä, sillä se on puutunut ja ihoa kihelmöi inhottavasti. Sade ropsahtelee kiukkuisena ikkunaan kylmän luikerrellessa sisään hölstyneiden tiivisteiden lomista. John ottaa vaalean aamutakkinsa tuolinsa selkänojalta ja kietoo sen ympärilleen. Hänen vasemmalta puoleltaan kuuluu kevyttä kuorsausta: mies vilkaisee äänen lähdettä ja on pakahtua rakkaudesta.

Puolialaston Sherlock makaa vatsallaan vuoteella. Valkoinen peitto on valahtanut lantion seutuville ja paljas selkä kohoilee hengityksen mukana. Tyynynpäällisellä on tumma kuolaläikkä suun vieressä. John ihailee hetken Sherlockin hoikkaa vartaloa ja hillitsee himonsa sipaista tumma hiuskiehkura tämän otsalta. Sen sijaan hän peittelee miehen huolellisesti ja lähtee keittämään oikein vahvaa kahvia.

Kahvinkeitin ruplattaa kovaäänisesti muutoin hiljaisessa keittiössä. John nojaa ikkunanpieleen, katselee hiukan huuruista lasia ja harmaana avautuvaa Lontoota. Masentuneena mies ajattelee edessä odottavaa maanantaita, kahdeksan tunnin työpäivää eikä jaksaisi. Mutta kun on pakko.

Samassa postiluukku kolahtaa. John tassuttelee ovelle, noutaa päivän lehden ja levittää sen keittiön pöydälle kaadettuaan ensin kuppiinsa väkevää kahvia. Väsymys alkaa karista silmistä pikkuhiljaa. Sitten hän avaa jääkaapinoven ottaakseen aamupalaa, mutta pyörtää päätöksensä löydettyään ylähyllyltä kulhollisen silmämunia. Mies ei edes yritä ymmärtää.

– Huomenta, Sherlock toivottaa saapuessaan keittiöön tummansinisessä aamutakissaan. Hän nappaa hiukan likaisen kahvikuppinsa tiskipöydältä ja lorottaa siihen kahvia lisäten mukaan kaksi palaa sokeria.

– Hyvää huomenta, vastaa John katse päivän otsikoissa. Sherlock istahtaa häntä vastapäätä ja alkaa lukea tekstiä ylösalaisin. Hetkeen kumpikaan ei sano mitään, mutta hiljaisuus ei suinkaan ole kiusallista.

Lopulta John on lukenut lehden loppuun. Hän vilkaisee nopeasti televisio-ohjelmiston viimeiseltä sivulta ennen kuin taittaa lehden keskeltä ja viskaa sen pöydälle. Sitten mies nousee pöydästä ja vie kuppinsa tiskipöydälle sipaisten ohimennen Sherlockin kurittomia kutreja. Tämän huulille syttyy pieni virne.

Vaaleahiuksinen pukeutuu hitaasti, ahtaa laukkunsa täyteen tärkeitä papereita ja astelee olohuoneeseen pohtien, menisikö hän tänään töihin metrolla vai ottaisiko hän suosiolla taksin. Ovella häntä kuitenkin odottaa Sherlock hymy kasvoillaan. Sanaakaan sanomatta tämä vetää Johnin kevyeen suudelmaan. Kapeat ja rohtuneet huulet tapailevat hetken hiljaa toisiaan.

– Hyvää työpäivää, tohtori, Sherlock kuiskaa Johnin korvaan painottaen viimeistä sanaa mahdollisimman vihjailevasti ja taputtaa toista takapuolelle. John hymyilee, ja kun hän pääsee ulos kadulle kurkistaa aurinko ujosti harmaiden sadepilvien lomasta.

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 2 096
  • Clara, my Clara
Oi että, mä sitten vaan yksinkertaisesti tykkään tällaisista paloista tavallista (ja ihanaa) arkea. ^ ^

Pidin kuvailustasi tässä. Siinä oli jokseenkin rauhallinen sävy (tai ainakin musta alkoi tuntua kovin rauhalliselta, kun luin tätä). Jotenkin tuntui, että tapahtumat olivat hidastempoisia, vaikkeivät ne oikeastaan tainneet ollakaan. Vaikka taisihan tuolla alkutiedoissa lukea, että hidas…  Ehkä se sitten oli vain hidastempoista.

No kuitenkin.

Lainaus
Masentuneena mies ajattelee edessä odottavaa maanantaita, kahdeksan tunnin työpäivää eikä jaksaisi. Mutta kun on pakko.
Tuo saa vain samastumaan. Itsekin on monia kertoja ollut, että ei haluaisi, mutta lopulta toteaa, että pakkohan se on, ei mistään muuten tulisi mitään.

Tämä oli suloista ja mukavaa luettavaa. Tällaisia lyhyitä arkisia pätkiä olisi kiva lukea lisääkin. Nautin todella niiden lukemisesta.
Pidän muuten tämän nimestä. Yksinkertaisen ihana, joka kutsuu lukemaan.

Tähän loppuun vielä pari lempikohtaani:
Lainaus
John hymyilee, ja kun hän pääsee ulos kadulle kurkistaa aurinko ujosti harmaiden sadepilvien lomasta.
Sitä kun on itsekin hyvällä tuulella, niin sääkin tuntuu kauniilta. Ainakin toisinaan.
Tuon lisäksi se kiukkuisesti ikkunaa vasten ropiseva sade oli mainio. Ja muutenkin tässä oli pieniä kivoja yksityiskohtia, jotka elävöittivät tarinaa.

Lainaus
Ovella häntä kuitenkin odottaa Sherlock hymy kasvoillaan. Sanaakaan sanomatta tämä vetää Johnin kevyeen suudelmaan.
Sherlock jakelemassa hellyydenosoituksia on vain mun heikkouteni.

Pahoittelut tönköstä kommentista. Halusin vain ilmoittaa lukeneeni ja rakastuneeni tähän. :)

Ihastustavasta lukukokemuksesta kiittäen
-tirsu

>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Tippi

  • ex-Hopeakettu
  • ***
  • Viestejä: 658
  • avatar ja banneri Ingridiltä
tirsu: Kiitos kovasti kommentistasi! :) Olen todella iloinen, että tykkäsit ficistä. Tavoittelinkin tätä kirjoittaessa sellaista rauhallista ja hidasta tunnelmaa, hienoa jos onnistuin siitä. Pitää katsoa, josko saisin joskus aikaiseksi lisää samanlaisia arkisia pätkiä Baker Streetiltä... ;)

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 772
Kommenttikampanjasta hei! :) Valitsin siun tekstin tuolta, kun halusin palata pitkästä aikaa BBC!Sherlockin maisemiin, jotka ovat jääneet vähän vähäisiksi... Johnlock on vieras elementti, sillä olen enemmän Jimlock-ihmisiä mutta onhan sekin ihan söpö ja järkeenkäyvä (vaikka John on liian hetero sellaiseen!).

Tämä oli oikein söpöisä ja aamuisa pätkä näistä kahdesta. Väkevä kahvi sopi kuvaan niin kauan, kun luulin sen olevan pelkästään Sherlockille mutta mikseipä se nyt Johnillekin menisi, varsinkin aamulla töiden koittaessa. Tuo jääkaappikohtauskin oli niin hauska, vaikka voisin kuvitella Johnin tokaisevan vain "perhanan Sherlock" ja ottavan kaikesta huolimatta syötävää - vaikka ehkä sekin on eri asia aamulla!

Ää kuulostan hirmu kritisoivalta vaikka todellisuudessa rakastin ja hellin tätä tekstiä. Juuri sopivanlaista keskustelua, söpö aamulehden lukeminen yhdessä (vaikka olisi olettanut heidän puhuvan jostain aiheesta siitä lehdestä) ja muutenkin tosi johnlockmainen aamu. Tykkäsin siis tosi paljon tästä ja tuo loppu oli jotain niin ihanaa ja söpöä ja runollista.

Lainaus
John hymyilee, ja kun hän pääsee ulos kadulle kurkistaa aurinko ujosti harmaiden sadepilvien lomasta.
Tämä näin on ihana lopetus! Tulee näin ylitulkitsijana mieleen, että olisi ollut yhteinen yö (ehkä suunnitelematon) ja John on hyvin epävarma, ovatko he me vai sinä ja minä-työpari. Johnin saadessa varmuuden suhteen muuttuessa me-muotoon, alkaa aurinkokin paistaa vaikka kuinka sataisi. Tykkäsin siis tästä lopusta. Ja varsinkin ujosti tuo mieleen ihan Johnin epävarman hymyn.


Kiitos ♥


- Syksy

Tippi

  • ex-Hopeakettu
  • ***
  • Viestejä: 658
  • avatar ja banneri Ingridiltä
Neiti Syksy: Kiitos kovasti kommentistasi! :) Ihana kuulla että pidit tästä. ♥ Ja älä suotta huoli, että kuulostat liian kritisoivalta, mulle on tärkeää saada myös sitä kritiikkiä kehumisen lisäksi, että pystyn välttämään tiettyjä ansakuoppia muissa teksteissäni. :) Hih, ilahduin etenkin kun kerroit tämän olevan mielestäsi johnlockmainen, se on hyvä kuulla. :)

Kiitos vielä, ja anteeksi kun kommenttiisi vastaamisessa on kestänyt näin kauan!