Title: Liekki
Author: Amy Malfoy
Pairing: -
Rating: K-11
Genre: angst
Disclaimer: originaalificci
Summary: Tiesin, että tasan yhdeksänkymmenenviiden minuutin kuluttua tuo kynttilä tulisi sammumaan.
A/N: Yöllä, kesäaikaan siirryttäessä pakotin itseni kirjoittamaan ficin kynttilänvalossa.
Raapaisin tulitikulla rasian kylkeä ja kuului sihahdus, kun se heräsi eloon. Liekki oli kaunis. Vein sen kynttilän sydänlankaan, joka syttyi myös. Se liikkui kauniisti, kuin se yrittäisi saavuttaa jotain, mutta se jokin oli liian kaukana ja sitten liekki joutui taas ottamaan vauhtia alhaalta. Se nousi ja laski, kun hengitin sitä kohden, liikkui poispäin ja tuli lähemmäs.
Se oli kaunis.
Sitten sammutin sen. Kuten aina ennenkin. Äiti oli kieltänyt leikkimästä kynttilöillä, mutta silti tässä minä olin. Makasin huoneeni lattialla sammuttaen nyt neljättä kertaa yksinäistä kynttilää.
Tunsin oloni aina yhtä surulliseksi, kun näin savun kohoavan ilmaan ja sitten katoavan. Haju tavoitti nenäni ja vedin savua keuhkoihini, se tuoksui ihanalta. Rakastin kynttilöitä.
Raapaisin uuden tulitikun henkiin ja sytytin kynttilän uudestaan. Hymyilin, kun tulitikku kosketti kynttilää ja liekki suureni hetkeksi.
Jäin tuijottamaan tulitikkua, liekki nuoli jo melkein sormiani, mutten välittänyt. Enhän minä voinut tuntea mitään, joten millään ei olisi väliä. Lopulta suljin tulitikun kuitenkin käteeni ja se sammui hapen puutteeseen. Siirsin katseeni takaisin kynttilään ja silmäni jäivät tuijottamaan tyhjinä kynttilää samalla, kun ajatukseni matkasivat taaksepäin, Seitsemän kuukauden, kahden viikon, kuuden päivän, neljän tunnin ja kahdenkymmenenseitsemän minuutin päähän. Kun ensimmäisen kerran tajusin, ettei liekki enää koskaan voisi satuttaa minua.
So hold on
Be strong
Everyday on we'll go
I'm here, dont you fear
Yritin olla sortumatta. En saisi itkeä. Minun täytyi olla vahva. Muiden takia. Jalkani tärisivät, keuhkoni puristuivat ilman ympärille ja näköni sumentui. Mutta en lopettanut. En ennen kuin kuulin pianon hiljenevän ja askeleiden tulevan luokseni. Joku kosketti kevyesti olkapäätäni ja kävelin takaisin istumaan omalle paikalleni.
Joku puhui, mutten kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sanat olivat pelkkää sotkua minulle, minä en välittänyt enää, vaikken koskaan kuulisi mitään. En halunnut kuulla, nähdä tai tuntea enää mitään. Halusin vain pois täältä. Pois niin kuin kaikki muutkin. Minut oli jätetty yksin. Ei minulla ollut enää ketään jota rakastaa. Viimeinen henkilö, joka oli rakastanut minua, oli jättänyt minut ja nyt minä olin yksin.
Kävelin muiden mukana hiekkatietä pitkin, joka rapisi jalkojen alla. Kummallakin puolellani oli joku, joka piti minusta kiinni. Mutta minä en enää halunnut olla täällä. Halusin päästää irti näistä kahleista ja seurata muiden mukana. Ei minulla ollut täällä enää yhtään mitään. Olin yksin.
Pysähdyimme.
Joku antoi esineen käteeni ja jo pelkkä siihen koskeminen sai minut astumaan kuilun partaalle. Tunsin jo liian hyvin tämän esineen, jota pidin kädessäni. Mutta en halunnut. Vielä kaksi viikkoa sitten se oli minulle melkein uusi tuttavuus. Olin minä toki pitänyt sellaista esinettä kädessäni, mutten koskaan ollut tiennyt sen merkitystä ennen tätä päivää.
Joku kuiskasi jotain korvaani, mutta minä en kuullut mitään.
Polvistuin maahan, enkä välittänyt, että märkä nurmikko sotki mekkoni, mitä väliä sillä enää oli. Laskin esineen maahan ja otin taskustani toisen esineen, pienemmän ja kulmikkaamman.
Se oli tasan seitsemän senttiä pitkä ja viisi senttiä leveä. Tulitikkulaatikko.
Otin yhden tikun ja raapaisen sen laatikkoa vasten. Se syttyi eloon ja liekki pyristeli yrittäen pysyä hengissä kylmän sateen ja tuulen keskellä. Siinä se kuitenkin epäonnistui.
Raapaisin uuden tikun ja se sammui heti. Näin tapahtui vielä kaksi kertaa ja halusin jo luovuttaa. Joku laski kätensä olalleni, mutta en tehnyt elettäkään luovuttaakseni. Aikoisin tehdä tämän loppuun.
Kuudennen tulitikun sain siirrettyä sydänlangalle ja kynttilä heräsi eloon.
Peitin sen lasikuvulla, jossa oli kaksi pientä reikään niin, että liekki saisi happea. Tuijotin liekkiä. Se olisi turvassa. Tuuli ja sade eivät voisi koskettaa sitä, niin kuin se kosketti minua. Nousi hitaasti ylös ja tällä kertaa kukaan ei tullut ottamaan kiinni kädestäni ja olin kiitollinen.
Kävelin muiden perässä, viimeisenä, tuijottaen hiekkatietä, joka rapisi jalkojeni alla.
Tiesin, että tasan yhdeksänkymmenenviiden minuutin kuluttua tuo kynttilä tulisi sammumaan. Mutta minun oli jatkettava eteenpäin, vaikka se tuntui turhalta.
*
Kohdistin katseeni takaisin kynttilään joka oli yhä hyvin voimissaan. Noin kymmenen sentin päässä kynttilästä, oli kauniit silkkiset verhot. Työnsin kynttilää eteenpäin, kunnes se oli kiinni verhoissa.
Liekki kosketti verhoa.
Se oli kauneinta mitä olin koskaan nähnyt. Liekki suureni ja tiesin, että se oli tarpeeksi vahva murtamaan kaiken tieltään. Tarpeeksi vahva saattamaan loppuun sen, minkä se oli seitsemän kuukautta, kaksi viikkoa, kuusi päivää, neljä tuntia ja kaksikymmentäkahdeksan minuuttia sitten aloittanut.
***
A/N Hieman angstia tähän valoisaan maanantaipäivään.
Ja olen stalkkinappulan suurkäyttäjä, joten kommenttia kiitos.
~Amy
