Nimi: Laina-ajatuksia
Kirjoittaja: Tyynis
Ikäraja: S
Paritus: Angelina/George (Angelina/Fred)
Genre: Draama
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potterit, kaikki kunnia hänelle. Minä en hyödy tästä tarinasta taloudellisesti.
Summary: ”Miten huispaajasta tuli yksi Iso-Britannian taikaväen teatterin johtavista nimistä?”
A/N: Tämä menee Miljööhaasteen kakkoskierrokselle miljöönä teatterin taka-/pukuhuone. Tapahtuma-aika on n. 6 vuotta siitä, kun kaksoset lähtivät Tylypahkasta.
Nimi saattaa olla vähän omituinen, mutta toivottavasti se aukeaa, kun on lukenut tämän ficcin. Tai sitten minä yritän olla turhan hieno näillä nimillä.
Laina-ajatuksia
Jos Angelina Johnson oli suunnitellut elämälleen jonkin kiintopisteen, sen ei totisesti pitänyt olla täällä. Teinivuosista asti hänen tulevaisuuden suunnitelmansa olivat liitäneet taivaalla. Rohkelikon rikkonaisilta tuntuneet huispauskaudetkaan eivät onnistuneet sammuttamaan kytevää unelmaa siitä, että hän ansaitsisi elantonsa luudan selässä. Sotakaan ei estänyt nuorta naista unelmoimasta haluamastaan tulevaisuudesta, koska kaiken piti palata normaaliksi.
Ei se palannut. Lee lähetti sunnuntaiaamuna pöllön ja kertoi Fredin saaneen surmansa Tylypahkassa. Angelinan kaikki haaveet kuolivat siihen kirjeeseen. Vaikka Fred tanssitti hänet kuudennella luokalla pyörryksiin ja oli hänen ensirakkautensa, olivat tunteet jääneet pois mielestä päivisin. Välillä illalla sängyssä pyöriessä Fred oli palannut Angelinan mieleen, kun hän oli leikitellyt mielessään mitä jos -ajatuksilla, mutta nauranut niille jälkikäteen.
Fredin kuolema oli paljon muutakin kuin ensirakkauden menettäminen lopullisesti. Se teki epäreiluudesta todellista, vaikka Angelinan tuttavia oli muitakin kuollut, Fredin kuolema teki kuolemasta todellista. Fred oli suurin piirtein Angelinan ikäinen ja istunut aina muodonmuutokset ja loitsut hänen vieressään. Fredin takia hän oli jaksanut Oliverin liiallisuuksiin venyviä harjoituksia, oikeastaan Fredin takia hän oli aikoinaan hakenut huispausjoukkueeseen. Lisäksi elävin muisto, joka Angelinalla on Fredistä, on viimeiseltä luokalta, kun Weasleyn kaksoset pistivät koulun sekaisin ja lähtivät. He olivat vaikuttaneet silloin kuolemattomilta – eikä kuolematon voinut kuolla.
Huispaus katosi siinä samassa Angelinan elämästä, kun sota loppui. Hänen sisälleen oli muodostunut möykky, joka ei lähtenyt lentämällä eikä itkemällä. Se möykky sisältää miljoona tunnetta, joita ei pysty erittelemään tai kuvailemaan. Alice oli yhdessä kirjeessä käskenyt suutuspäissään Angelina elämään asian kanssa. Miten sellaisen sisäisen ryöpyn kanssa pystyy elämään? Arjessa pitäisi osata piilottaa tunteensa ja käyttäytyä normien mukaan.
Muutaman sattuman ja parin pitkään harkitun päätöksen jälkeen Angelina oli päätynyt teatterin lavalle. Lavalle, missä hän tunsi olevansa kotona. Ilta toisensa jälkeen hänellä on lupa elää tunteensa laidasta laitaan.
Kello on pitkälti yli kymmenen illalla, kun Justin toivottaa Angelinalle hyvät yöt ja jättää tämän yksinään pukuhuoneeseen.
”Täällä olisi sinulle vieras”, Justin sanoo palattuaan parin minuutin päästä, ”Tiedän, että ihmisten pitäisi odottaa vähintään narikassa, mutta Paul ehtii heittää hänet, ennen kuin sinä olet valmis.”
”Ei minulla niin kauaa kestä”, Angelina sanoo ja irrottaa hiuspinnejä hiuksistaan, ”Sitä paitsi anna Paulin heittää hänet ulos, ei tänne tarvita mitään hiippareita.”
”Se olisi vain turhaa työtä, kyllä minä löytäisin tänne salakäytävän”, tuttu ääni naurahtaa oven suusta ja saa Angelinan katsahtamaan ovelle. Äänessä on jotain niin kepeää, että se satuttaa. Eikä sen perään tule toisen vastausta siitä, että oikeasti tänne on jo löydetty salakäytävä ja nyt etsitään toista.
Yksi hiuspinni putoaa Angelinan käsistä lattialle ja Justin vilkaisee ensin näyttelijäkollegaansa ja sen jälkeen yhtä Viistokujan menestyneempää nuorta liikkeenharjoittajaa, ”Hyvää yötä, nähdään ylihuomenna.”
Niine hyvineen velho lähtee toisen kerran ja jättää Angelinan kahdestaan George Weasleyn kanssa.
”Mitä sinulle kuuluu?” George kysyy lämpimästi ja kävelee oven suusta peilin edessä istuvan Angelinan luo. Velho poimii lattialle pudonneen hiuspinnin ja ojentaa sen Angelinalle.
”Kiitos”, noita sanoo ottaessaan pinnin itselleen ja asettaessaan sen siistiin riviin muiden pinnien kanssa, ”Hyvää. Mikä sinut toi tänne?”
Angelina ei tiedä onko kovinkaan mielissään Georgen näkemisestä, koska se tuntuu epätodelliselta. Hän ei ole ollut yhteyksissä kenenkään koulukaverin kanssa pitkään aikaan. Leen kanssa hän vaihtaa muutaman pöllön vuodessa, Alicen kaikki aika kuluu tuoreen perheensä pyörittämiseen.
”Percy oli käynyt morsianmensa kanssa aiemmin katsomassa ja kehui sinua”, George sanoo ja suoristaa kädessään olevasta matkaviitasta pari laskosta, ”Hyvä sinä olitkin.”
”Kiitos”, Angelina mutisee vaimeasti ja alkaa harjata hiuksiaan. Samalla hän silmäilee varovasti Georgen huoliteltua olemusta, puku on siisti ja kengät kiiltävät. Angelina panee myös merkille, ettei toisen nimettömässä kimaltele sormusta.
”Kuulitko, että Alice sai maaliskuussa tytön?” Angelina kysyy ja ottaa tuolinselkänojalle olleen rooliasun ja laittaa sen henkariin, ”Sen meitä vuotta vanhemman puuskuhpuhin kanssa, joka pelasi viidennellä luokalla pari peliä jahtaajana.”
”Oliver jutteli siitä, kun hän kävi jokunen viikko sitten kaupalla”, George vastaa ja seuraa katseellaan Angelinaa, joka käy ripustamassa pukunsa rekkiin muiden roolivaatteiden joukkoon.
”Mitä Oliverille kuuluu?” Angelina kysyy vaaterekin takaa ja tutkailee samalla rooliasunsa kenkien korkolappujen kuntoa.
”Toivoo, että Hathaway saa rymystä päähän karsintapelissä Argentiinaa vastaan, koska Oliver on hänen varamies maajoukkueessa”, George sanoo ja laskee viittansa yhdelle tuolille.
”Mitä sinulle kuuluu?” George kysyy uudelleen Angelinan palattua pukeutumispöytänsä ääreen.
”Minä vastasin jo, että hyvää”, Angelina vastaa katsomatta velhoon päin ja letittää samalla hiuksiaan kiinni.
”Angelina, siitä on kuusi vuotta”, velho tuhahtaa ja potkii lattiaa kengänkärjellä, ”Sinä et voi vastata pelkästään hyvää.”
Noita ei vastaa mitään, hän vain istuu hiljaa tuolilleen ja jää katsomaan punatukkaista velhoa. Melkein kaikki sanoivat aina, että Weasleyn kaksosia ei tahtonut erottaa toisistaan, Angelinalla ei kuitenkaan ollut siinä ikinä ongelmaa. Hän oppi heti ensimmäisellä viikolla, että Fred aloitti keskustelun veljeään helpommin ja että parhaimmat pilat olivat aina Georgen keksimiä, vaikka Fred piti niistä kovempaa meteliä. Angelina voisi milloin vain lyödä vetoa siitä, että käytävän taikominen suoksi ennen kaksosten lähtöä oli Georgen idea.
”Sinusta piti tulla ensimmäinen nainen maajoukkueeseen, mitä hittoa sinulle tapahtui?” George kysyy ja kyykistyy Angelinan eteen niin, että heidän silmänsä ovat samalla tasolla, ”Kaikkien muiden kuulumiset minä olen kuullut, sinusta tiedän vain sen, mitä lehdet kirjoittavat.”
”Eikö siinä ole sitten tarpeeksi? MeNoitien kuukauden noita -artikkeli kertoi somasta kodistani ja siitä, että keltainen on edelleen lempivärini”, Angelina tiuskaisee vastaukseksi ja kaivaa pöytänsä laatikosta tupakanpurut ja piipun.
George katsoo vaiteliaana, kun entinen urheilija täyttää piipun. Angelina tietää itsekin tavan olevan huono, mutta hän halusi aiemmassa roolissaan polttaa oikeasti, koska se on aina aidompaa kuin noiduttu tupakka. Tapa oli vain jäänyt päälle, vaikka pitkällä tähtäimellä se on haitaksi terveydelle ja äänelle.
”Miten huispaajasta tuli yksi Iso-Britannian taikaväen teatterin johtavista nimistä?” George kysyy vaiteliaana, kun hän sytyttää noidan piipun.
Angelina polttaa piippua hetken vaiteliaana ja miettii uskaltaako vastata Georgelle. Hän pureskelee piippua hampaidensa välissä, ennen kuin vastaa hiljaa, ”Fredin kuolema.”
George puree huultaan kuultuaan vastauksen. Hän ei tullut tänne suurin odotuksin, oikeastaan silkasta uteliaisuudesta, koska Percyn maininta Angelinasta oli herättänyt hänen uteliaisuuden. Silti Fredin mainitseminen ei tunnu hyvältä, varsinkin kun hän tietää Angelinan pitäneen hänen veljestään enemmän.
”Äläkä luule, että se johtuu siitä, että olisin tykännyt hänestä enemmän”, Angelina kiirehtii sanomaan nähtyään Georgen ilmeen. Velho tuhahtaa vaimeasti vastaukseksi.
”Minä en osaa selittää sitä. Ihmisiä kuoli ja paljon”, Angelina aloittaa ja pitää pienen tauon, kun yrittää koota ajatuksiaan sanoiksi. Georgen hiukset ovat valuneet kasvoille ja Angelina sipaisee ne enempää ajattelematta pois tieltä velhon korvien taakse. Tai yrittää, toinen käsi ei kosketa korvalehteä. Noita henkäisee tajuttuaan, ettei toista korvaa ole. George hymyilee surullisena Angelinan hämmästyneelle ilmeelle.
”Minä muistan teidät kuolemattomina, kun te lähditte Tylypahkasta”, Angelina kuiskaa ja sivelee varovasti i sormenpäillään ihoa siitä kohtaa, jossa Georgen korvalehden kuuluisi olla, ”Ei teille pitänyt käydä näin. Kuka tahansa muu, mutta ette te. Se teki kuolemasta liian todellista.”
Angelinan jäätyä taas miettimään sanoja, George ottaa sammuneen piipun noidan sylistä ja putsaa sen taikakeinoin.
”Se tuntuu epäreilulta ja…” noita yrittää keksiä sanaa kuvaamaan möykyn aiheuttamaa tunnetta.
”Minä tiedän”, George huokaisee ja laskee kätensä varovasti Angelinan polvelle, ”Sitä ei osaa selittää.”
Velho tietää tasan tarkkaan mitä hänen entinen joukkuetoverinsa yrittää sanoa.
”Se ei lähde lentämällä pois”, Angelina sanoo ja levittää käsiään, ”Täällä sen omituisen olon kanssa pystyy elämään.”
George katsoo Angelinaa kysyvästi ja vastaukseksi noita käy hakemassa aiemmin illalla käyttämänsä hatun ja laittaa sen päähänsä, ”Minä en ikinä pitäisi tällaista, mutta Selestina pitää – tai piti 30-luvulla.”
”Mitä sinä ajat takaa?” George kysyy huvittuneena ja nousee seisomaan.
”Minun ei tarvitse ajatella omia ajatuksiani koko aikaa vaan saan ajatella roolini ajatuksia”, Angelinia sanoo ja suoristaa päähinettä, ”Silloin se möykky ei tunnun pelkästään minun ongelmaltani, osa siitä kuuluu roolille, joka jää tänne.”
”Mielipuolista”, George sanoo ja kaivaa povitaskustaan pienen suklaalevyn ja tarjoaa siitä Angelinalle.
Noita kuitenkin pudistaa päätään ja uskaltautuu jopa hymyilemään, ”Älä luule, että minä uskallan ottaa mitään syötävää sinulta. Yhden asian minä ainakin koulussa opin, teiltä ei uskalla ottaa mitään syötävää.”
Teiltä-sanassa on ristiriitainen sävy, koska sitä ei ollut tarkoitettu teitittelyyn. Se vaivaa selvästi enemmän Angelinaa, joka ajattelematta vetää hatun silmiensä eteen. Georgea se ei haittaa niin paljon, koska hän on oppinut, että ihmisillä on melkein aina muistoja hänestä ja Fredistä ja sen jälkeen vain hänestä.
”Minun olisi pitänyt ottaa äiti seuraksi, hän olisi rakastunut sinuun täysin tai Selestinaan, kumpi sinä sitten olitkin lavalla”, George sanoo lempeästi yrittäen viedä Angelinan ajatukset pois pahaa mieltä aiheuttaneesta lausahduksesta ja nostaa hatun pois noidan silmiltä.
”Eikö sinulla ollut naisystävää seuraksi?” Angelina kysyy kiusoitellen, vaikka oikeasti hän haluaa tietää tarkemmin velhon siviilisäädyn. Punapää pudistaa päätään vastaukseksi ja riisuu hatun kokonaan Angelinan päästä.
Georgen tekisi mieli suudella itseään vähän lyhyempää naista, mutta järjen ääni hänen päässään muistuttaa, ettei se ole soveliasta monestakin syystä. Ensinnäkin George ei voi tietää, onko Angelinalla mies odottamassa kotona. Toiseksi hän ei tiedä haluaako ihan varmasti suudella noitaa. Hän tuli tänne vain uteliaisuudesta, koska kukaan ei ole osannut kertoa mitä Angelinalle kuuluu. Kolmanneksi Georgella ei ole pienintäkään aavistusta miten toinen reagoisi siihen – huispaajaa hän olisi osannut lukea, muttei näyttelijää.
”Kukaan ei ole vielä jaksanut katsoa yrittäjän arkea montaa kuukautta pidempää vierestä”, velho tyytyy vastaamaan ja pyörittelee hattua käsisään.
”Mitä sinulle kuuluu?” Angelina kysyy ja ottaa hatun takaisin itselleen Georgelta. Puhuessaan hän katsoo velhoa suoraan silmiin. Tämä kohauttaa olkiaan vastaukseksi ja katselee ympärillään olevaa vaatteiden ja rekvisiitan paljoutta, ehkä teatteri ei ole ihan sellaista diivameininkiä, mitä George on kuvitellut.
”Lähdetään yksille tai syömään jonnekin”, Angelina sanoo hymyillen ja vie hatun takaisin paikoilleen, jotta löytää sen taas ylihuomenna. Kuusi vuotta oli tosiaan pitkä aika olla näkemättä ja vaihtamatta kuulumisia.
”En tiedä haluanko, että minut kuvataan juorulehden kanteen”, George naurahtaa, mutta tarjoaa käsikynkkää Angelinalle poimittuaan ensin matkaviittansa tuolinselkänojalta.
Oikeasti George vie Angelinan mielellään syömään.
A/N: Jos ja kun huomasit lukihäiriöisen ficcarin virheen siitä voi ilmoitta :)
