Ikäraja: K11
Genre: drama, romanceangst, perussetti
Paritus: Millicent/Pansy
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Potterit, minulle kuuluu vain liian kovaääninen näppäimistö.
Summary: ei et sinä tänne kuulu kukaan ei sinua tahdo mene pois ja käperry itseesi, ihan niin kuin ananaskirsikat (joita Astoria syö päivällisellä).
A/N: Lilsille.♥
Rare10: Millicent/Pansy, Albumihaaste: Kent - Socker
I.
Millicent putoaa aina polvilleen – aina aina aina ja veriruhjeita muistona maailmasta; katso nyt kuinka sinä painat, ei et sinä tänne kuulu kukaan ei sinua tahdo mene pois ja käperry itseesi, ihan niin kuin ananaskirsikat (joita Astoria syö päivällisellä).
Ja ne muut nauravat ja elämä sykkii itseään, Millicent kuulee sen; magmaa kuorten alla eikä sen sydän pysähdy koskaan, aina vain pu-pum, pu-pum ja siinä päällä kuoret, ei satu ei tunnu edes, nostaa Himalajan huippuja sentin verran.
Sormia kihelmöi, Millicent ei tahdo nousta tuoliltaan kun kumminkin taas putoaa, no jos minä istun vielä hetken ja hetkistä alkavat ne;
valovuodet joihin hukkuu.
II.
Millicentillä on sängynpäätyyn takertuneena kellohelmaisia kukkia; paperia ja keijuvaloja sisällä, äidiltä Millicentille rakkaudella. Illalla niitä voi katsoa ja upota unelmiin, niihin joiden alkua odottaa aina ihan turhaan ja hiukset menevät takkuun koska sinne ne pesiytyvät.
Mutta ei muilla. Ei koskaan muilla,
Pansylla on sileät hiukset ja ääni jossa on lähdeveden sointi; niin puhdas että sattuu kuunnella kun itse on niin likainen.
likaa likaa likaa
Millicent katselee joskus kuinka Pansy nauraa (ja kohottaa kulmiaan, ai jaa Daphne). Hän ei käy joka päivä suihkussa.
sinä olet vain
”Mitä sinä siinä tölläät, Millicent? Vai pitäisikö sanoa tonni, mitä mieltä olette, tytöt?”
saastainen
Ne nauravat.
III.
Matala ääni asuu tupakansavussa, kyllä Millicent sen tietää, mutta kun hän näkee ne kaikki tupakalla kasvihuoneiden nurkalla, hän yllättyy.
”Kas, Tonnihan se siinä”, Pansy huomaa ensimmäisenä että joukossa on vieras, ja taas ne muut nauravat; Astoria kimeimmin (mutta sellainen on se Greengrass). Daphnella on hiuksissaan vaaleanpunainen kukka, Millicent tietää että se oli lahja Pansylta. Joskus.
Hän ei saa lahjoja Pansylta.
”Aiotko sinä vain kyylätä siinä, liittyä seuraan vai lähteä karkuun ja lujaa?”
(Ai noilla jaloilla?)
Millicent ojentaa sormensa; viesti sanaton kyllä ne tajuavat, anna nyt se savuke sitten ---
Pansy nappaa savukkeen punattujen huultensa välistä ja miettii hetken, puhaltaa savuja jonkun kasvoille ja kuuluu kirouksia, ihan niin kuin ne Pansylle. Millicent näkee kuinka tupakan valkoiselle pinnalle on jäänyt punajälkiä toisen tytön huulista, niistä jotka nyt ovat kutsuvasti raollaan ja melkein tuijottavat.
Ne muut yllyttävät; näytä sille huoralle tumppaa se sen kasvoihin ---
eihän Pansy?
Savuke jää puolipalaneeksi; Pansy hymyilee merkeilleen toisen ranteessa.
IV.
Pansy istuu pöllötornin kylmällä kivilattialla ja itkee; Millicent ovensuussa eikä osaa olla hiljaa sillä ei hän koskaan,
sähähtää säikähtää se on vaan niin rikki.
Millicent ei kysy, ei istu vielä viereen eikä mene pois. Hän lähettää pöllön; äidille Millicentiltä rakkaudella, voi hyvin täällä menee et uskokaan! (no et niin).
Saanko minä katsoa?
Pansy nyökkäilee, ei varmaan hänelle mutta miten vain; hitaasti hän istuu lattialle (tömps) ja hivuttautuu toisen tytön viereen (kriiks krääks sinun reitesi hyllyvät); siinä vain istuu ja katsoo muualle Pansyyn muualle takaisin silmissäsi suruverkkoja.
Sekunti minuutti tunti hetki ikuisuus, ja;
hiljaisuus säröilee kun Pansy laskee päänsä Millicentin syliin.
V.
Liljat eivät kasva sinä keväänä kovin korkeiksi ja ilma on toukokuusta kuulas, saleissa hiljaisuus täyttäjineen ja kaikki katsovat ulos ikkunoista; tule jo kevät.
Millicent istuu tupapöydän vasemmassa nurkassa eikä syö palaakaan. Äidiltä saatu kirje viemärissä Myrtin ilona, kai; ei sillä ole väliä minä olen iso tyttö nyt lopettakaa jo! ja posket punaisena juoksemisesta.
Hän ei ole pudonnut tällä viikolla kertaakaan, vaikka kuivatut viikunat ovat karvaita eivätkä linnunluiset ole Millicentiä varten.
Jossakin kauempana nauru; olkaa nyt jumalauta hiljaa huutaa joku vaan eivät ne välitä, eiväthän ne koskaan. Pansy ja Daphne, kovempaa kovempaa, Millicentin mielestä kadonneet keijupölyunelmat jo.
Yksi ilta. Ei sanoja. Koskaan.
Pansy leikkasi polkkatukan uudelleen, ja kaikki muut perässä; samanlaisia hiusnauhoja ostivat Matami Malkinilta ja joka viikonpäivänä vihreää tai ehkä hopeaista. Ja hän? Poskessa painaumia tyynystä kämmenestä aina hän johonkin nojaa, kun muuten ei pysty jaksa kykene ei enää.
Astoria istuu Pansyn sylissä ja suutelee.
Millicent tupakoi yksin kasvihuoneen kulmalla.