Iloja ja murheita || Albus Dumbledore, S, 12+ -haaste

[EvilIsSexy]

Kirjoittaja: EvilIsSexy
Nimi: Iloja ja murheita
Ikäraja: S
Genre: Ehkä hieman angstia(?) ja ripaus draamaa
Henkilöt: Albus Dumbledore

A/N: Jep, elikkäs tämä osallistuu 12+ -haasteeseen, pakolliset sanat löytyy tuolta lopusta. Olisin muuten tosi kiitollinen kommenteista, tämä on ensimmäinen ficcini varmaan yli vuoteen, joten tasokin voi olla sen mukaista.


Iloja ja murheita

Jälleen yksi Albuksen elämän pisimmistä päivistä alkoi kallistua iltaa kohti, saaden pihamaan peittymään varjoihin hänen kulkiessaan hiekkatietä pitkin ja vetäytyessään pian työhuoneensa turvaan.

Hän heitti violetin matkaviittansa nurkassa nököttävälle tuolille istuen itse työpöytänsä taakse, painaen kädet kasvoilleen. Hän odotti aamua lähes kauhulla, sitä miten saisi taas kestää opettajatoverien kysymykset poissaolostaan, aivan kuin hän mukamas haluaisi kerrata tapahtumat uudelleen, kuin yksi kerta ei riittäisi.

Huokaisten Albus nousi tuoliltaan huitaisten samalla yhden arvokkaista kojeistaan alas pöydältä, joka lattiaan osuessaan hajosi sirpaleiksi. Turhautuneena ähkäisten hän korjasi esineen yhdellä sauvan heilautuksella, katuen tekoaan heti, sillä valon välähdys oli tuonut jälleen hänen mieleensä sen kauhean kirouksen jonka hän oli tänään kohdannut, ja jonka hän haluaisi vain unohtaa.

Yhä pahemmin ajatuksiinsa sotkeutuneena Albus kiersi huonettaan ympäri, tietämättä mitä tehdä, miten jatkaa tämän illan jälkeen. Tapahtumat olivat sekä hämmentäneet että järkyttäneet hänen mieltänsä niin pahasti, että pelkkä oleminenkin tuntui sietämättömältä. Seisahtaessaan ikkunan eteen ja katsoessaan ulos pimenevään iltaan, hän näki rannassa suuren pihlajan, lempipuunsa. Sillä tuntui olevan jokin mystinen rauhoittava vaikutus, sillä jälleen sitä katsellessaan Albuksen hengitys tasaantui ja hän rauhoittui, päättäen tarvitsevansa nyt hunajateetä, kunnon konjakkitujauksen kera.

Teetä juodessaan Albus mietti tahtomattaan sitä iltaa, kun oli nähnyt isänsä viimeistä kertaa. Se oli ilta, josta hän oli nähnyt painajaisunia monina öinä, ja joka jälleen sai ajatukset pyörimään ja levottomuuden nousemaan esiin.Turhautuneena omasta heikkoudestaan Albus nousi jälleen seisomaan ja alkoi astella huonetta edestakaisin, tällä kertaa pysähtyen kirjoja täynnä olevan hyllyn eteen ja ottaen sieltä esiin vanhan ja kovakantisen kirjan. Kirjan sivujen välistä tippui lattialle jotain, joka osoittautui suklaasammakkokortiksi, ja sai Albuksen naurahtamaan. Kortin kuvassa oli vanha velho, harmaasta parrasta päätellen, joka nuokkui kuvan reunaa vasten. Tarkkaan miettiessään Albus oli aika varma, että tätä korttia hänellä oli ainakin kolme kappaletta, ellei enemmänkin.

Joidenkin, kuten Severuksen, mielestä tuon tyylinen korttien kerääminen, niin sanotusti jonninjoutava puuha, oli sairasta. Mutta kuinka tietämättömiä he olivatkaan! Niin monesti Albus oli unohtanut murheensa selaillessaan kiivaasti korttipinoaan ja lukiessaan lukuisien noitien ja velhojen tietoja tuntien ajan, ja ohikiitävän hetken ajan Albus pystyi jälleen olemaan murehtimatta. Tämän huomatessaan Albus totesi ihmismielen olevan kuin vene hurjassa aallokossa, niin epävakaa ja ailahtelevainen. Niin nopeasti saattoi nauru ja ilo muuttua itkuksi ja murheeksi, olihan hän sen sentään itse kokenutkin.

Niin vain hän jaksoi taas tavoillensa uskollisena uskoa, että tunnelin päässä näkyy valoa, ja että tämän illan murheet ja huolet huuhtoutuisivat kyllä kokonaan syrjään, ajan kanssa. Huomenna kaikki aika ja tarmo menisivät oppilaiden tekemien kepposten ja pilojen selvittämiseen, eikä Albus edes ehtisi miettimään illan tapahtumia sen kummemmin, ei ennen seuraavaa iltaa. Vienosti hymyillen Albus jäi miettimään kaikkia vuosien varrella kohtaamiaan piloja. Niin suloisia osasivat oppilaat olla, kaikista tihutöistä huolimatta. Suloisia ja viattomia mieleltään, murehtien ainoastaan läksyjä ja jälki-istuntoja, ilman huolta huomisen tuomasta suuresta pahasta. Toivoen kykenevänsä itse samaan, Albus huokaisi ja otti matkaviitan tuolin selkänojalta, laittaen sen omalle paikalleen kaappiin ja mennen itse nukkumaan.


Sanat olivat:
elämä
violetti
aamu
sirpale
kirous
sotkeutua
hämmentää
pihlaja
hunaja
viimeinen
uni
kovakantinen
kortti
harmaa
kolme
sairas
tietämätön
kiivas
vene
nauru
valo
kepponen
suloinen
viattomuus
kaappi

[syysmyrsky]

Tämähän oli todella kaunis pieni ficci : ) En lue erityisen aktiivisesti ficcejä, mutta kyllä tällasiten helmien takia kannattaa sittenkin pyöriä täällä!

Siitä mitä reilun kahden vuoden tauon perusteella muistan Potter-kirjoista, Dumbledore on aina näyttäytynyt minulle sellaisen aina tyynenä ja hyvin varmana ihmisenä, joten oli ilahduttavaa lukea hänestä näin epätoivoisena ja... no, tavallisena, turhautuneena ihmisenä : D

Teksti oli todella sujuvaa ja muutenkin tätä luki oikeasti mielellään : ) Pidän tällaisista lyhyehköistä tunnelmakuvauksista, pienistä, mutta sitäkin merkittävimmistä hetkistä.

Tuo suklaasammakkokortti-kohta oli aivan ihana, hymyilin sitä lukiessa suu korvissa : )

Tässä ficissä oli jotain kauhean tuttua omasta elämästä, siitä miten välillä kaikki masentaa ja nyppii, mutta silti onnistuu löytämään ilon aihetta pienistä jutuista. Onnistuit myös muistuttamaan, miten paljon pidänkään Dumbledoresta hahmona.

Kiitos tästä : )

[EvilIsSexy]

Ooh, en muistanut tälläistä ficciä itselläni olevankaan. Kannattaa lueskella omaa ficcilistaansa täältä Finistä, voi löytää jotain "uusia" juttuja..
Kiitos syysmyrsky kommentistasi, vaikka siitä melkoisen pitkä aika jo onkin. Oli ihanaa lukea positiivista kommenttia, sillä harvemmin ficcejä kirjoittelen ja silloin kun jotain kirjoitan niin henkilönä ei yleensä ole Dumbledore, hienoa tietää että olen onnistunut tässä siitä huolimatta.

Olen nyt niin häkeltynyt noin pitkästä ja ihanasta kommentista etten tiedä edes mitä sanoa. Mutta siis kiitos, piristi iltaani/yötäni todella paljon. ^^,

- Evil -