Kirjoittaja Aihe: Särkynyt enkeli, K-11  (Luettu 1834 kertaa)

Lauranood

  • Unelmien metsästäjä
  • ***
  • Viestejä: 363
  • Melankolisia sanoja ja unelmia
Särkynyt enkeli, K-11
« : 13.07.2011 23:25:21 »
Kirjoittaja: Lauranood
Beta: ei ole
Tyylilaji: Angst, Romance
Paritus: Leonard/Stella
Ikäraja: K-11 flawless lisäsi otsikkoon
Summary: Pala painoi kurkussani. Olisitpa tiennyt kuinka vaikeaa oli katsella sinua, tietää että sinun kuuluisi kuulua minulle ja silti päästää sinut aina menemään.
A/N: Tällaisen sain väsättyä, toivottavasti tykkäätte (:  Kommentit olisivat ihania <3

Suljin silmäni, kuvittelin sinut vierelleni. Mietin miltä tuntuisi jos olisit siinä. Muistin tuoksusi, muistin miltä huulesi maistuivat. Muistin kuinka suloisia sanoja latelit minulle aina kun raivostutit minut pikkumaisuudellasi ja sillä, että kerroit minulle mitä tein aina väärin. Valitettavasti tähän läjään mahtuu myös huonoja muistoja.

Muistin miltä tuntui katsella sinua sen kolarin jälkeen. Kuinka huusin sille miehelle, joka oli satuttanut sinua. Kuinka hän saattoi ajaa ojaan kun sinä olit hänen kyydissään. Muistan miltä paniikin täyttämät silmäsi näyttivät ennen kuin ne pimenivät ja niiden valo sammui. Muistan kuinka revin sinua vierelleni, vaikka teisin että olisit poissa, ikuisesti.

Pyyntö herätti minut unelmistani:
"Tulisitteko sisälle?" naisen hento ääni pyysi.
Astuin kynnyksen yli varovaisesti ja laitoin takkini naulakkoon. Kävelin pitkin harppauksin huoneen perälle. Näin hahmon istuvan nurkassa. Silmät haroivat askelteni ääntä kohti. Polvistuin vierellesi. Katsoin silmiäsi kun ne hakivat minua vaikkeivät nähneet mitään.

"Hei, minä tässä, Leonard", kuiskasin ja tartuin käteesi.
Mitään näkemättömät silmäsi hakivat minua väärästä suunnasta, vaikka tunsit kosketukseni. Hieroin kättäsi hellästi ja iho tuntui juuri niin silkkiseltä kuin aina ennenkin. Pala painoi kurkussani. Olisitpa tiennyt kuinka vaikeaa oli katsella sinua, tietää että sinun kuuluisi kuulua minulle ja silti päästää sinut aina menemään.

"Itiketkö sinä?" kysyit kauniilla äänelläsi.
"En", vastasin.
"Miksi itket?" kysyit välittämättä kieltävästä vastauksestani.
En vastannut mitään, se olisi liian vaikeaa.
"Ehkä sinun ei pitäisi käydä enää täällä, Leo", kuulin sisaresi sanovan.
"En voi pysyä poissa", vastasin hiljaa.
"Hän on hämmentynyt, hän ei muista sinua, älä satuta häntä. Pyydän Leo, anna hänen luoda uusi elämä, ilman sinua."
Mahdoton pyyntö.

"Sinä tarvitset häntä enemmän kuin hän sinua. Jos todella rakastat häntä anna hänen aloittaa uusi elämä, kaukana tästä sekasotkusta. Hän tarvitsee uuden mahdiollisuuden", kerrot minulle vaikken halua kuunnella.
"Olet rakas, mutta ehkä sisaresi on oikeassa, elä uusi parempi elämä, ilman... ilman minua", kuiskaan pala kurkussani sinun kauniiseen korvaasi.
"Rakastan sinua", kuiskaan ja suutelen otsaasi hellästi.

Kävelen pois ja kuulen hennon kuiskauksen:
"Leo", sen sanovat särkyneen enkelin huulet.
Kipusi satuttaa minua ja kun katson taakseni näen kyyneleen, joka turmelee poskesi sileää pintaa. Haluaisin suudella sen pois, mutta kävelen ovesta ulos vain törmätäkseni Victoriin.

Paiskaan hänet vasten ulkoseinää. Tiedän silmieni lyövän tulta kun näen ruusut hänen käsissään.
"Mitä haluat vielä häneltä riistää?" sihisen ja paiskaan hänet portaita alas.
Hän lentää maahan.
"Hakkaisin sinut siihen paikkaan jos olisit sen arvoinen, mene ja jätä hänet rauhaan", sihisen ja kävelen hänen ylitseen.

Kyynelet kasvoillani kävelen pois rakkaimpani elämästä vai toivoen, että minäkin saisin uuden mahdollisuuden.
« Viimeksi muokattu: 15.05.2012 11:56:04 kirjoittanut flawless »
Syyt muuttuvat, mutta määränpää pysyy samana

Lauranoodin Salainen laatikko

Merrrí

  • ***
  • Viestejä: 577
Vs: Särkynyt enkeli
« Vastaus #1 : 14.07.2011 00:26:02 »
Kaunista ja surullista. Ainakin. Oli se muutakin, mutta kun sanavarasto kärsii vajeesta tähän aikaan illasta :(

Ideana tämä oli tosi hieno ja näin, ehkä pieneen kliseisyyteen olit sortunut myös - tai sitten olen lukenut liikaa sellaisia kirjoituksia, joissa onnettomuuden jälkeen ei muisteta sitä rakastettua, josta ei olisi ennen luopunut mistään hinnasta. Kuitenkin se, ettei Stella (ainakin oletan "sinän" olevan hän) muistanut Leoa, eikä ilmeisesti nähnyt mitään, loi tähän eräänlaista haurautta ja surullisuutta. Mihin olit mitä ilmeisemmin tähdännytkin. Ja oikeasti mulla on nyt sellainen tunne, että voisin vaikka itkeä, ihan vain tämän tekstisi takia :D

Ja vielä muistin aikana! Otsikko oli yksinkertaisen kaunis. Särkynyt enkeli antaa viittauksen siihen, että tässä on angstia, mutta myös siihen, että luvassa olisi edes hippunen hurt/comfortia. Mutta tällaisena versiona nimi saa oikeutensa.

Alun muistelu toi tekstiäsi lähemmäksi lukijaa ja sen avulla pääsi ikään kuin sisälle siihen, mitä oli tapahtunut ennen varsinaista tapahtumaa, ja siirtymä näihin varsinaisiin tapahtumiin tapahtui terävän pehmeästi. Onkohan edes mahdollista... :D Kuitenkin tuntui pienoisena iskuna kasvoille se, kun selvisi, ettei Stella muista Leoa, eikä näe mitään onnettomuuden jälkeen. Myös se tuntui jossain, kun nimetön sisko pyysi minä-kertojaa päästämään tämän rakastettu irti. Töksähtämällä tuntui tulevan sitten tuo, kun Viktor tulee esiin lopussa. Jotenkin tulee mieleen se, että hän oli se, joka aiheutti onnettomuuden - johtunee siitä, miten Leo reagoi hänen näkemiseen. Toivottavasti en ole ihan hakoteillä tämän ajatuksen kanssa.

Virhebongausta tein muuten tässä sivussa:
Lainaus käyttäjältä: Lauranood
Muistan kuinka revin sinua vierelleni, vaikka teisin että olisit poissa, ikuisesti.

"Itiketkö sinä?"

Hän tarvitsee uuden mahdiollisuuden

kävelen pois rakkaimpani elämästä vai toivoen

En osaa sanoa muuta kuin kiitos tästä herkästä kaunokaisesta, oli erikoinen ilo lukea tätä :)
~Merrrí