Hei murunen, pääset mun kommentticocktailiin!
Ensin pakko tunnustaa, että en hirveästi tykkää Sundaysta, vaikka Hurtsien biisist muuten aika hyvin kolahtaakin, joten en sitä käyttänyt tätä lukiessa taustamusiikkina tai biisin lyriikoita tulkinta-apuna (vaikka ne nyt suurin piirtein jo entuudestaan tiedänkin). Yleensäkin oon tosi valikoiva taustamusiikkien suhteen, ja minusta - minulle - tämä yksinkertaisesti toimi kivemmin ihan vain hiljaisuuden kanssa - Sunday on ehkä vähän liian rytmikäs ja voimakas.
Anyway, tykkäsin tästä kovasti! Mä en ole koskaan osannut päättää, tykkäänkö enemmän Sirius/Remuksesta vai Sirius/Jamesista, koska minusta ne toimii ihan eri tavalla, mutta joka tapauksessa minusta tässä oli loistava esimerkki siitä, miten nimenomaan Sirius/James toimii ja miten sen pitääkin toimia. : D Tässä oli musta myös hyvin vahvasti esillä se, että timeline oli Lilyn ja Jamesin kuoleman jälkeen; Lilyn läsnäoloa korostettiin hurjasti, ja se toimii nimenomaan niissä hetkissä, joina Sirius on katkera siitä, että Lily tuli ja oli ja hänellä itsellään ja Jamesilla ei siksi ollut niin paljon aikaa kuin olisi voinut olla. Liljankukat oli siis minusta oikein hyvä kukkavalinta tähän tekstiin - en tiedä ajattelitko itse niin, mutta musta tuntui että Sirius otti juuri liljoja ja laski rakastaa, ei rakasta niiden terälehdillä tavallaan henkisenä taisteluna Lilyn kanssa, vaikka tämä olikin jo kuollut; että ei rakasta symboloi kukan, eli Lilyn, voittoa. Mutta tämä saattaa olla jo sitä paljon puhuttua ylitulkintaakin. : D
Tykkäsin siitä, että olit suomentanut Sundayn sanoja tuonne sekaan. Tuollaisina yksittäisinä, pisteettöminä lauseina ne toimivat hyvänä tehokeinona ja tekstuin rytmittäjänä, samoin kuin myös vuorosanat tuolla loppupuolella. Tuon suomennetun halkeumat-sanan kohdalle tosin pysähdyin hetkeksi, minusta halkeamat olisi se oikeampi muoto, mutta lyriikkojen ollessa kyseessä se ei ole ihan niin nuukaa kuitenkaan. Hagrid oli muuten ihan älyttömän söpö valinta Siriukselle puhujaksi! Hänen hieman karkeampi puheensa on musta aika osuva juuri tuohon, ja tulee ihan mieleen leffa-Hagrid aina hänen puhuessa Lilystä ja Jamesista - mielikuva on ehdottomasti hyvä, jopa liikuttava.
Joo, ja sun kirjoitustyylistä piti tosiaan vielä jotakin sanoa. Käytit paljon lyhyitä lauseita - musta ne toimivat erinomaisesti tehokeinona, mutta usein tekstin koostuessa lähes pelkästään niistä, vaikutelmasta tulee tönkkö ja sirpaleinen. Nyt se minusta kuitenkin lähinnä korosti tekstin muistomaisuutta ja ajatusmaisuutta; lyhyet lauseet tuntuivat olevan ikään kuin kaikki erillisiä muistoja, jotka villisivät ja kimpoilivat Siriuksen mielessä. Tämä sai mut myös mieltämään tämän tapahtuneen hyvin pian Lilyn ja Jamesin kuoleman jälkeen - ja ehkä sitä kautta ihmettelemään, kuinka Siriuksella oli aikaa istuskella katukivetyksellä ja jutella Hagridille... Mutta ehkä dialogi ja ajatukset eivät sitten kulkeneet ihan samassa aikajanassa tai jotain vastaavaa. Lol en osaa oikein selittää, miten ajattelen tämän tekstin. :--D Anyway, musta mon itasoisuus on hieno asia ja tästä tekstistähän sitä löytyy!
Umm, joo, olisikohan se sitten siinä. Yhteenvetona kuitenkin tykkäsin tästä kovasti - sä selkeästi hallitset tämän parituksen! ♥