Iso kiitos kommentista, Winerie. ♥ Tässä olis seuraava raapale luettavaksi. :3
*
Ennustamattomia
Genre: draama
Ikäraja: S
Luna rakastaa aamuja, kun saa paljain jaloin kävellä vielä kostealla nurmella. Hän rakastaa perhosia, jotka liitävät ohitse ja kun hän yrittää vangita niitä käsiinsä, ne liitävät korkeammalle. Luna nauraa helisevää naurua herättäen äänellään puutarhan asukit henkiin.
Puutarha vilisee vain Lunan silmille näkyviä olentoja ja joku ehkä sanoisi häntä hulluksi, mutta kun vaaleahiuksinen nainen astuu Lunan vierelle, hän hymyilee ja kysyy: "Mitä sinä näet, Luna?"
"Ne on ennustamattomia, äiti. Katso, tuolla niitä menee!"
"Enhän minä niitä näe, mutta katso sinä vain minunkin puolestani, kultaseni", nainen sanoo tietäen, että se jokin, mitä hän ei näe, on Lunan silmille näkyvää ja todellista. Pienen lapsen maailmaa ei saisi kukaan rikkoa, vaikka kuulostaisi kuinka epätodennäköiseltä tahansa, että puutarhassa elää ennustamattomia.
Nainen ei ole pahoillaan siitä, ettei pysty näkemään Lunan kanssa samoja asioita, sillä hän näkee tyttärensä kasvoilla karehtivan hymyn. Se hymy on hänelle maailman arvokkain asia, jota hän tahtoo varjella maailman julmuudelta, eikä hän voi olla miettimättä, kuinka Luna tulee pärjäämään Tylypahkassa.
"Äiti, taas sinun otsasi on rypyssä", Luna sanoo havahduttaen äitinsä ajatuksistaan. "Se houkuttelee pistokkaita pistämään ja ethän sinä halua tulla kipeäksi, ethän?"
"En tietenkään", Lunan äiti sanoo ymmärtäen, että hänen lapsensa on lujaa tekoa. Mikään ei voisi nujertaa tuota viatonta hymyä Lunan kasvoilta.