Myöhempiä siipirikkoja | K-11, Pansy Parkinson

[Dolls]

Nimi: Myöhempiä siipirikkoja
Ikäraja: K-11
Paritus: taustalla yksipuolinen Pansy/Draco
Genre: angst
Varoitukset: mielenterveydellisiä ongelmia
Summary: halusin jokaisen ymmärtävän mutta en kuitenkaan kenenkään pääsevän pääni sisään

Kirjoittajan huomautukset: Kalvaa verta pitkin-ficcisarjan kolmas osa. Aikaisempien osien lukeminen ei ole millään tavalla välttämätöntä, tämä toimii yksinkin. Tässä heijastuu ehkä se mun päänsisäinen Pansy/Astorian ("Kuinka käärmetytöt palavat") alku, mutta joo. Aika erilainen teksti kuin mun jutut yleensä.
FF25 (#jumalapeli-haaste, nöyrästi teen edelleen) sanalla 14. mahdoton, OTG - angst, FF100 - 079. Milloin?


Myöhempiä siipirikkoja


Tänään on huomenna eilinen ja sen jälkeen kaikki olikin pimeää.

Muistakaa elää
muistakaa tehdä jotain merkittävää!

minä nauroin ja makasin tähtitornin keskellä imien tupakkaa enkä jälkeenpäin muistanut oliko siellä edes muita. Unohtakaa muut. Myöhemmin kaikki tuntuisi varmaankin hämärältä, kaikki tämä etsiminen, kadottaminen – ”yrittäkää löytää itsenne” niin meille sanottiin. Mikä minusta on kadonnut joskus, kysyin nenäkkäästi tarkoituksella.

”Itsekunnioitus ainakin”, Daphne kuiskasi kovaäänisesti Theodorelle takanani. Naurahdin itsekin huomautukselle ääneen.

”Mutta mitä itsekunnioitus sitten merkitsee?”

Daphnella oli lintusilmät. Sellaiset jotka säikähtäessään räpyttivät tummia siipiään ja toivoivat lentävänsä pois tästä hetkestä. Hän ei vastannut, mutristi vain huuliaan, kuin olisi jollain tavalla parempi. Välillä minusta tuntui, että sillä aikaa kun muut jo tiesivät miten elää, minä elin enemmän etsiessäni sitä. Mutta enhän minä kenellekään kertonut, en minä aio elää vanhaksi, mitä hauskaa siinä olisi? Huomenna kaikki olisi jo mennyttä, ehkä hiukan karvas maku suussa, hammastahnaa ja kaikki olisi paremmin. Minä nauroin kun muut huolehtivat tulevaisuudesta

(mitä sekin tarkoittaa?)

mutta minä mietin vain sitä, että huomenna olen edelleen minä. Ei hyviä huomenia, ei unohdettavia öitä, vain suudelmia solisluilla ja mustelmia käsivarsissa. Mistä muusta minun tulisi välittää kuin kosketuksesta ihollani, kuinka päässäni humisi, halusin jokaisen ymmärtävän mutta en kuitenkaan kenenkään pääsevän pääni sisään.

Iho hiipi kananlihalle kylmässä yössä. Draco oli pukenut päälleen ja kadonnut sanomatta sanaakaan. Ystävyys ja tämä pidetään erillään, hän oli sanonut joskus kauan sitten, särkenyt toisen sielun sirpaleiksi ja silittänyt poskea samalla.

Riko minut ja minä rikon sinut, minä lupasin viikkoja sitten mutta terävillä sanoilla ja kissankynsillä ei jääpoikia revitty riekaleiksi.

”Sinä et riko kuin itsesi elämälläsi”, poika nauroi, minä itkin, hän lähti ja minun kyyneleeni huurtuivat. ”Kunnioita itseäsi edes sen verran että annat minun kertoa säännöt.”

Häneltä minä opin kylmyyden ja yötaivaalta kaiken sen minkä myöhemmin rikoin

pimeys valo pimeys valo pimeys pimeys pimeys

taivas repesi ja sen minä muistin vielä huomisaamuna.

(”mutta niitä oli liian monta, mikä niistä tarkalleen?”
”en minä muista kultaseni, ehkä se on vasta huominen.”)

[Mort]

Hyvää alkuiltaa ja pahoittelut, että tämä kommentti on viipynyt - tämän jo jonkin aikaa sitten nappasin koemmentoitavakseni kamppanjasta.

Ihastuin jo ficin aloitukseen. Kolme ensimmäistä riviä veivät mukanaan.

Tänään on huomenna eilinen ja sen jälkeen kaikki olikin pimeää.

Tavasin tätä riviä pitkään ja hartaasti ja yritin ymmärtää. Kunnes se viimein kolahti. Suorastaan nerokasta.

Muistakaa elää
muistakaa tehdä jotain merkittävää!

Kolahti ehkä vielä kovempaa. Kuulosti niin tutulta ja sellaiselta, mitä mulle on hoettu tässä viimeisen vuoden aikana pirun monta kertaa. Jotenka pystyin samaistumaan tuohon.

Tässä oli kauhean syvä (en osaa sitä paremmin määritellä enkä löytänyt kuvaavampaa termiä) leppoisa ja harras tunnelma.

Ainoa asia, josta en pitänyt, oli tuo muutamien lauseiden aloittaminen pienellä kirjaimella ja pisteiden ja pilkkujen puuttuminen. Olen varmaan niin vanhan kansan ihminen, että mielestäni lauseen pitää alkaa isolla kirjaimella ja päättyä pisteeseen. Mutta tämähän on makuasioita ja niistä ei tunnetustikaan voi kiistellä.

Riko minut ja minä rikon sinut, minä lupasin viikkoja sitten mutta terävillä sanoilla ja kissankynsillä ei jääpoikia revitty riekaleiksi.

Lopuksi on todettava, että tää lause pysäytti miut täysin. Hurmaavaa. Mahdottoman nättiä. I like.

Summa summarum: Pidin tästä todella paljon. Ja on kyllä sopivan tilaisuuden tullen vilkaistava muita tuotoksiasi.

Mort kiittää ja kuittaa. ^^

[Verinen Paronitar]

Otsikko oli viehättävä ja Pansy tietysti aina kiva.

Tykkäilin kyllä. Tämäntyylistä pohjavirettä nyt tapaa ficeissä kohtuullisen paljon ja varsinkin nuorista luihuista kertovissa, mutta teksti maistui silti freesiltä eikä tavara muutenkaan tuntunut ihan siltä kaikkein kulutetuimmalta perussetiltä. Tätä luki oikein mielellään. Pidin tekstin harmaudesta ja lakonisesta otteesta, tasapainoilu mielenterveyden rajamailla toimi hyvin.

Myöhemmin kaikki tuntuisi varmaankin hämärältä, kaikki tämä etsiminen, kadottaminen – ”yrittäkää löytää itsenne” niin meille sanottiin. Mikä minusta on kadonnut joskus, kysyin nenäkkäästi tarkoituksella.

Tykkäsin tästä ihan erityisesti, sopivasti oivaltava, muttei silti liian näppäräksi yltyvä. Tuo nenäkkäästi täydentää ajatusta mainiosti. Pidin myös alusta, suluista ja lopusta, kaiken kaikkiaan tämä oli minusta hyvä paketti, jossa oli riittävästi ns. pureskeltavaa lukijalle, muttei silti vaatinut liikaa tsemppaamista. Solisluiden maininta nyt vähän vaivasi, kun ääähh se on jotenkin niin just sitä moneen kertaan nähtyä angstangst-teiniviiltely-kamaa itseään, mutta toisaalta taas tuntuu, että kavahdan kyseisen kehonosan mainintaa nykyään jo ihan liikaakin; muutoihan tämä oli kovasti minulle mieleen.

Kiitoksia siis. Olen kyllä sulta joskus aiemminkin jotain lueskellut ja muistaakseni ihan pitänytkin, mutta tämä nyt jätti oikeasti sellaisen nälän, että voisin sun tekstejä joskus ihan varta vasten etsiä!

[Funtion]

Voi ei, taas tupakkaa ja solisluut ja mustelmia <-- eka ajatukseni luettuani tän tekstin. :DD Kuten varmaan huomasitkin, luin just Leimahduksen jonka vuoksi kiinnittin noihin juttuihin huomiota. Tän ficcisarjan aiempia osia en sen sijaan ole lukenut, mutta luotan sanoihisi siitä, että tämä toimii yksinäänkin.

Tänään on huomenna eilinen ja sen jälkeen kaikki olikin pimeää.
?? ?? ?? ?? Tänään on huomenna eilinen? Mort tavasi tätä jo aiemmin ja lopulta ymmärsi mut mä en oo vielä ymmärtänyt tätä, vaikka oon tavannut tätä ties kuinka kauan?? Tänään on huomenna eilinen.... wtf. Tänään on huomisen eilinen olis järkevä, mutta tätä mä en vaan tajua. Haluaisitko selittää?

Pidin tästä enemmän kuin Leimahduksesta, vaikken tästäkään tuntunut tajuavan ihan niin paljoa kuin olisin tahtonut. :DD Kuitenkin tää oli jotenkin... ehjempi kokonaisuus. Lisäks tykkäilin tuosta virkkeestä Häneltä minä opin kylmyyden ja yötaivaalta kaiken sen minkä myöhemmin rikoin. Otsikossakaan ei ollut sulkeita! Ja Potter-maailma näkyi, kiitos maininnan tähtitornista (...kirjotetaanko se muuten isolla vai pienellä?) Hmm, mulla tuli tästä tekstistä oudon kylmä olo?? Ihan kuin olisin ollut tuolla jossain tähtitornissa idk yötaivaan alla, ota tää kehuna kuvailuas kohtaan. Jotkut kulutetut ilmaukset vähän haukotutti (taivaan repeäminen, iho kananlihalla) mut eihän sitä aian tartte uusia ilmauksia keksiä, kun vanhat toimivat. Vaikka aiemmin sanoinkin että jes, otsikossa ei ollut sulkeita, niin otsikossa oli kuitenkin yksi vielä suurempi inhoni, nimittäin sana siipi. En. Vaan. Voi. Sietää. Tuota. Sanaa. :DD Siipirikot ei siis ihan kolahtanut.

Sun vahvuutes on edelleen mun mielestä nimenomaan kieli. En sano että tää olis ollut sisällöllisesti heikko, missään tapauksessa, mutta koukeroinen tää oli, minimalistinen, paljon rivien välissä puhuva... ei ihan niin suoraviivaisesti etenevä juonirakenne kuin mitä oon tottunut lukemaan. Tunnelmointia. Osaat maalata tunnelman. Hahmot ei taaskaan sanoneet mulle oikein mitään, mut pidin tästä tekstistä siitä huolimatta, näitähän lukis vaikka päivittäin. Kiitos! : )

[Ales]

Iltapäivää!

Luin eilen kaksi edellistä osaa, ja pakkohan minun oli tännekkin suunnata!

Pakko sanoa, että näistä kolmesta suosikikseni kyllä selviytyi tuo "Kylkiluita liikaa (te teitte tämän minulle)", mutta tämäkin oli todella hyvä.
Taas tosi kaunista tekstiä oot saanut aikaan, mä en vaan ymmärrä. Tääki on ihana. Tässä on tosi kauniita ja ihania kohtia, joita en itse kyllä osaisi ollenkaan kirjoittaa. Kirjoitat myös sellaisia juttuja, joita ei välttämättä heti ymmärrä, ja niitä joutuu todella miettimään, tekstiin pitää keskittyä.

Tänään on huomenna eilinen ja sen jälkeen kaikki olikin pimeää.

Tää varsinkin oli/on aika hankala lause ymmärtää, mutta se kuitenkin luo tähän tekstiin oman tunnelmansa.
Tässäkin tekstissä on ihanaa pohdintaa, joka kaikilla varmasti pyörii joskus edes mielessä. Huolehditaan omasta tulevaisuudesta, mitä se huominen tuo tullessaan? Itse vatvon noita samoja asioita aina välillä, ja se kyllä ahdistaa, mutta oon onneks päässyt melko hyvin noista ajatuksista eroon! (x

Tääkin teksti on siis tosiaan tosi kaunista ja ihanaa luettavaa. Sulla on ollut näissä jonkinlainen tapa (?), jolla oot onnistunu luomaan todella hienon tunnelman teksteihin, ihan mahtavaa!

Kiitokset tästä lukukokemuksesta,
-A