Gasellinjaloillaan (S)

[shaya]

Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: drama, angst, romance
Paritus: Pansy/Theodore
Vastuuvapaus: Row-täti omistaa Potterit, minä kupin teetä. Se ei oikeastaan ole sama asia.
Summary: – ja loppuun asti he kulkevat, päänsä niin pystyssä kuin niska vain kannattelee (niks naks krunts krunts aamuisin).

A/N: Tää on jo wanha, mutta editoinnin jälkeen, tykkään kyllä! Pusuja Ruskapoika-kullalle, hihi. ♥
Rare10: Pansy/Theodore, ficlet300

Theodore on väärä.

He istuvat toisella puolella salia, aina; luihuinen häviäjä syytetty vanki, Pansylla silmissään savunmustat katkeruusrajaukset ja loppuun asti he kulkevat, päänsä niin pystyssä kuin niska vain kannattelee (niks naks krunts krunts aamuisin). Theodorella on harmaat silmät, reunoiltaan mustat; melkein – äiti sanoi silloin joskus että hänen pojastaan tulisi jotakin suurta, kun on sellaiset silmät. Ja tänään,

ei äitiä

silmissä sumentuneita

väärällä puolella

häviäjä.

Eikä koe edes olleensa sitä, väärä, koskaan; eihän hän mitään sotaa tahtonut, olisi vain antanut olla (tai ihan sama, Pansy valittaa kun Theodore sanoo niin joka asiaan) ja elänyt elämänsä, iloisena tai jotain muuta yhtä romantisoitua. Eihän hän koskaan ollut syypää, meni vain siihen suuntaan kun sanottiin ja nyt;

”Ymmärrättekö te, mistä teitä syytetään?”

en, minä olen (ollut) nuori vapaa villi en minä vittu ajattele –
”Ymmärrän.”

Pansy sanoo myöhemmin, että Theodorella on vanhat silmät, sellaiset vuosia eläneet jo ennen aikojaan; suukottaa kuivalle poskelle ja pyytää toivottamaan onnea, minä olen seuraava.

Onnea, rakas

ja silti

kuole saa pahempi tuomio minä en halua olla ainoa!

eikä sanaakaan ääneen sillä

me päästään sieltä pois yhdessä

eikä Pansy ymmärrä ollenkaan; silloin on nuoruus jo juossut, gasellinjaloillaan kauas etelään ja he jälkijunassa (taas liian myöhään, muistatkosilloinkuinkerran –)

Theodore on väärä


(Pansylle, maailmalle,
itselleen;
vihreä kuin äitikin)

[shaya]

cassy hahah, laiskuus tuttua täälläkin päin, tunnustan. : D Mutta höpsis, hyvinhän sulta kommentointi onnistuu, noin hurjan pitkä ja ihanakin vielä, oi. Ihan täällä punastuu noita sun kehuja lukiessa (edelleen, vaikka olen tuon moneen otteeseen jo lukenutkin)! Ihan kuulla muuten, ettei tuo pituus tuntunut pahalta, mietin aina toisinaan, että onko mun tekstit vähän turhan täyteen ahdettuja, kun parissasadassa sanassa saattaa olla montakin juttua. Pansyn hahmo on tosiaan mielenkiintoinen; toisaalta kirjoissa hänet kuvataan, kuten mainitsit, aika bitchinä, mutta toisaalta hänelle on myös helppo kuvitella joku herkempikin puoli, vaikea menneisyys tai jotain. Theodoresta sitten ei tiedetä oikein senkään vertaa, mutta hänestä onneksi kuitenkin kirjoitetaan melko paljon - kivaa jos tykkäsit hänestä tässäkin, vaikka jäikin vähän etäiseksi ja kaikkea. Hihi kiitos ihanasta kommentista, en osaa sanoa mitään koska kauhea pakkausstressi, mutta joo. Hihi sinä. ♥

[Upsila]

Oi, oi oi oi. ♥

Harmi, että en huomannut tätä jo aiemmin. Mutta ennsinnäkin on pakko sanoa, otsikko houkutteli lukemaan, niin kaunis se on. Gasellinjaloillaan, ihanako edes. Kovin runollinen, omaperäinen ja syvällinen. Tykkäsin jo alkumetreillä, kun luin sen, joten tekstiä lukiessani loppuun, piti pakottaa itseäni kommentoimaan, että ei vaan unohtuisi.

Theodore/Pansy on aika kiehtova paritus. Molemmat kieroja (joista suurinosa prosenteista taitaa mennä enemmän luihuistytölle), viekkaita ja salaperäisiä. Olen enemmän kiinostunut Theodoresta hahmona kuin Pansysta, koska tästä on niin vähän kerrottu ja kuin lukittu kirja: salaperäinen ja hiljainen, tuskin havaittavissa, mutta silti häntä huomataan. Pansysta taas on aikahko helppo kirjoittaa, hän on hahmona aika räväkkä ja pinnallinen, luihuismaisen veikeä ja ivallinen - yhdistettynä hiljaiseen Theodoreen, siitä syntyy aika erikoinen kehä. Kaksi erilaista puhdasveristä, nam.

Teksti on kovin kaunis ja runollinen, kirjoitustyylisi on kuten aina hirveän nätti. Toisinaan tätä oli vähän liian raskasta lukea ja menee osan paikoin hieman sekavaksi, kun on niin runsasta maalailukuvailua. Kaunis ja hehkeä tämä kuitenkin on, synkkä tunnelmainen ja petosta kätkevät naamiot. Propsit omaperäisistä sanoista, esimerkiksi katkeruusrajaukset. Se on kovin kaunista. (Tiedän, toistelen samaa sanaa, mutta tämä on kaunis fic!)

Pansy ja Theodorea on syytetty vakavasti tässä, vanki ja tuomio, mutta he kulkevat yhdessä ja suutelevat kuivia poskia kevyesti: sisällä on kuitenkin kätketty katkeruus ja jonkinasteista vahingoiniloisuuttakin. Molemmat kärsineet, toisella puolella on rakkaus toisiaan kohtaan, mutta pimeä puoli on myös hallitseva - kuole, saa pahempi tuomio kuin minä, en halua olla yksin! Rakkaus välttyi hyvin tässä, mutta silti molemmat kätkevät sitä tunnetta, että haluavat toiselle enemmän pahaa kuin itselleen sanomatta ääneen. Äitikään ei ole vieressä, harmaat silmät sumentuneet (niistä, joista piti tulla jotain suurta ja mahtavaa) ja kaikki on väärää ja epäoikeudenmukaista.

Kerrassaan kaunista ja riipaisevaa tekstiä, kiitos! 

[Kaarne]

Tittidii, isken kiinni kuin sika limppuun eiku.

Luin tämän jo eilen, mutta silloin ei ollut kommentointifiilis vaikka tekstistä pidinkin, joten taidan korvata sen puutteen nyt. Tykkäsin tämän ficin rakenteesta, se oli sinulle ominaisella tavalla aika rikkonainen mutta tällä kertaa silti kohtuullisen helposti hahmotettavissa. Lisäksi tuollainen hengästyneisyys ja pirstaleisuus tuki hyvin ficin tunnelmaa, sitä miten tilanne oli täynnä erilaisia tunteita ja ajatuksia ja muistoja.

Pansy ja Theodore ovat molemmat minulle läheisiä hahmoja, Pansysta en tosin ole juurikaan kirjoittanut mutta aion vielä. Theodore oli tässä ehkä aika erilainen kuin oma tulkintani, mutta mielenkiintoinen. Hävinnyt ja epäonnistunut ja väärä, Pansylle ainakin. Pidin tuosta katkeruudesta ja haikeudesta ja vihasta, mutta mietin sitä, onko rakkaudesta jäänyt jäljelle oikeastaan mitään. No, ehkei sodan jälkeen usein jää.

En tiedä mitä vielä sanoisin. Tavallaan tästä jäi vähän surullinen olo, sellainen säälivä ja haikea. Toisaalta se ehkä oli ficin tarkoituskin: herättää tunteita sitä hävinnyttä osapuolta kohtaan. Voittajat kirjoittavat historian ja Pottereissa se on aina ollut erityisen selvää, eihän Rowling juurikaan käsitellyt hävinneiden kohtaloa (tai jos käsitteli niin ne kaikki kuoli.)

Kiitos tästä kuitenkin, näppärä ja kaunis ficlet kiehtovasta aiheesta ja hahmoista.

[hiddenben]

Voi että, en varmaan ikinä pysty kehumaan, ylistämään, rakastamaan kirjoitustaitoasi ja -tyyliäsi tarpeeksi!

Pansy on upea hahmo, kuten myös Theodore. Ja tämä on idealtaan niin upea. Olet solminut nämä kolme yhteen niin taidokkaasti, ettei niitä käy irrottaminen. Tämä on tunnelmaltaan surullinen ja vihamielinen, mutta silti niin kapinallinen ja nostalginen. Hieno kokoelma tunteita, odotuksia ja ylpeydenaiheita. Ja epäonnistunutta rakkautta. En ole koskaan edes kunnolla miettinyt, mitä häviäjille sodan jälkeen tapahtui. Ehkä juuri näin (mikä ehkä vähän surettaa, koska Theodore ja Pansy olisivat olleet kyllä jotain)?

Rakenteeltaan tämä oli hienostunut (kamalaa, miten adjektiivit loppuvat kesken, pitää opetella uusia) ja onnistunut. Juuri sellainen, mitä olen sinulta kirjoittajana oppinut odottamaan, jotain mistä tunnistan juuri sinun tyylisi. Kaikki kursiivit, tahallaan poisjätetyt välimerkit. Vähäiset sanat ja eleet. Vaati ehkä hieman enemmän keskittymiskykyä, täydellistä hiljaisuutta ja asettumista ajatusten ja tekojen hyppiessä vuorotellen esiin ja pois.

Tämä oli upea ficlet, kiitos!

[koete]

Tämähän olikin mielenkiintoinen. Jännä tuo tekstin ulkoasu, ei sellainen normaali rivit täyteen ja sitten vasta seuraavalle riville.

Tykkäsin kirjoitustavastasi, vaikka teksti olikin ainakin minun väsyneille aivoilleni hieman hmm.. hankalalukuista. Jotenkin en aivan kaikkea ymmärtänyt, mutta pääpointin kyllä, ja tykkäsin tästä. Kerronta oli sellaista hieman sekavaa ja salaperäistä, mutta tykkäsin silti jotenkin kun kaikkea ei paljastettukaan (vaikka silti jotkut kohdat olivat tosiaan hieman epäselviä ja jouduin niitä useampaan kertaan lukemaan). Kuitenkin.

Hahmot olivat mielenkiintoisia, Pansysta tuli se vaikutelma, että hän  olisi ollut hieman katkera Theodorelle. Ja pojasta ei sitten saanutkaan mitään kunnon kuvaa, sellanen hiukan välinpitämätön, laiska, nuori pojankoltiainen, joka aiheuttaa ongelmia jokaiselle lähipiirissään.

savunmustat katkeruusrajaukset

tämä oli ehdoton lempikuvaukseni. Hienosti kirjoitettu kohta. välimerkkejä ei ollut ja aluksi se hieman häiritsi, mutta lopulta siihen tottui ja näin jälkikäteen, todella hienosti kirjoitettu.

Eipä mulla muuta, hyvää tekstiä oli.

[Santtu]

Vau.

Tämä oli yksinkertaisesti mahtava. En yleensä ole törmännyt tällä tavalla kirjoitettuihin teksteihin, varsinkaan yhtä hyviin kuin tämä, joten osaltaan jo se teki vaikutuksen. Tämä oli kuin novelliksi naamioitunut runo, tämä hyppi ja pomppi eri paikkoihin ja teki mitä itse tahtoi, mutta se ei häirinnyt lukemista ollenkaan. Tekstin “omapäisyys” itseasiassa toi sellaisen oikein mukavan... kurittomuuden tunteen tähän tekstiin, antoi hieman erilaisen lukuelämyksen. Hieman sekavan ehkä, mutta elämyksen kuitenkin, koska sekavuushan ei ole koskaan varsinaisesti ollut mikään negatiivinen asia (eikä varsinkaan nyt).

On hauskaa, että ficci alkaa ja loppuu sanoihin sanoihin, lukuunottamatta lopun sulkuihin kirjoitettuja. Theodore on väärä: niin kai hän onkin, ei itselleni kovinkaan tuttu hahmo noin ficcien puolesta mutta kuitenkin omalla tavallaan mielenkiintoinen. Sinun Pansystasi ei jäänyt kauhean suurta jälkeä mieleen, mutta jotenkin tyttö jätti hieman negatiivisen kuvan itsestään, osittain katkeruusrajauksiensa ja osittain Theodoren ajatuksissa, toiveessa että Pansy saisi pahemman tuomion kuin hän itse.

Tämä oli jollain tapaa todella surullinen sen kaiken katkeruuden ja vihan hyökätessä päälle: tämä kuvasi hyvin vahvasti Theodoren tunteita, katkeruutta siitä että joutui tuomituksi - vaikka ei itse sotaa tahtonutkaan, niinhän tässä sanottiin. Itseäni henk.koht. harmittaa suuresti, ettei JKR varsinaisesti kuvaillut hävinneen osapuolen tuntemuksia mitenkään tarkasti, vaan tavallaan ohitti heidät. Onneksi Finissä asia korjaantuu, eikö.

Tekstin ulkoasu ja runollisuus kyllä pysäytti hetkeksi. Tämä on erilainen ja mahtava. Sellainen, jonka lukee mielellään useita kertoja uudestaankin, palaa ehkä jopa vuosienkin jälkeen takaisin lukemaan. Yksinkertaisesti pidin tyylistä, jolla tämä on kirjoitettu, huolimatta siitä että se muuttuikin välillä hieman sekavaksi. Eli pidin ja rakastin, tällaisia tekstejä tarvitaan lisää.

[shaya]

Upsila, kiitos ensinnäkin ihanasta kommentistasi! ♥ Minusta Theodore ja Pansy ovat loppujen lopuksi aika samanlaisia; olen aina ajatellut Theodorea sellaisena viekkaana, hiljaisena, joka istuu ringin reunalla ja kuulee ja näkee kaiken, likaamatta kuitenkaan itse käsiään - ja Pansy taas tosiaan on sellainen räväkämpi persoona, josta on hauska kirjoittaa aina toisinaan. Tekstin raskauden huomaan itsekin, mutta toisaalta en osannut karsia mitään pois; mulla oli monta asiaa jotka halusin sanoa, ja sen lisäksi halusin välittää tunnelmankin, haha. Sodan jälkeen kuolonsyöjillä ja luihuisilla kuitenkin varmasti oli aika ahtaat tunnelmat, ja itse koen heidät sellaisina ihmisinä, jotka salaa ajattelevat pahaa jopa rakastetuistaan. Mutta joo, ihana kun kommentoit ja tykkäsit, hih. :3

Vehka, öää, apua, en tiedä mitä sanoisin sulle! No, tosiaan, voisin tarttua tuohon rakkauden katoamiseen ja sanoa, mitä jo tuossa Upsilallekin; itse ajattelen luihuisten olevan sen verran itsekkäitä/omaa parastaan ajattelevia kuitenkin, että vaikka rakastaisikin, niin he ajattelevat kuitenkin aina itsensä kautta ja omaksi parhaaksi, toivovat muille pahempaa. Ja tosiaan, Theodore on jo menettänyt äitinsä ja Pansyn ollessa huomattavasti räväkämpi ihminen, on hän ehkä ollut Theodorea enemmän etulinjassa. Kuka tietää - kuten sanoit, Rowling jätti meidät aika tyhjän päälle näiden kanssa (mutta toivoa on vielä, kiitos Pottermoren!). Joka tapauksessa, kiitos kovasti ihanasta kommentistasi, ja hienoa jos pidit tästä. ♥

hiddenben, iik, tuon aloituksen jälkeen meni kyllä hetki, ennen kuin uskalsin edes lukea kommenttiasi loppuun. :--D Ihana kuulla, jos tunteet välittyivät - siihen mä kuitenkin aina pyrin, koska lyhyissä ficeissä vahva tunnelataus jättää ne paremmin mieleen ja muuta. Jostain syystä mä olen aina pohtinut, mitä häviäjille kävi; ylipäätään, että mitä kävi niille, jotka olivat jotain muuta kuin rohkelikkoja. Haha, kiva kuulla, jos susta tuo epäselvyys ja tietty raksaus ei ole ainakaan pelkästään huono asia, jotenkin aina tekstiä aloittaessa yritän kyllä, mutta aina lipsahdan takaisin runsaisiin kuvailuihin ja raskauteen. Kiitos vielä ihanasta kommentistasi! ♥

koete, no mutta ihana kuitenkin, että viitsit vielä kommentoidakin, vaikka teksti olikin epäselvää. :--D Tosiaan, se on yksi paheistani, unohdun hyvin usein kuvailemaan liikaa ympäristöä ja muuta, tapahtumien sijaan, enkä ajattele kuin vasta jälkeenpäin, että vaikka minulla on visio selkeänä päässäni, lukijoille se ei ehkä välitykkään telepaattisesti. Tuo tulkintasi Theodoresta osui aika hyvin yksiin omani kanssa - varsinkin tuo välinpitämättömyys. Mutta tosiaan, kiitos hurjasti vielä kommentistasi! ♥

Tuhka L., apua, mä en ollenkaan tiedä mitä sanoisin sulle! Sanoit tämän olevan kuin novelliksi naamioitunut runo - en ole itse koskaan ajatellut asiaa noin, mutta voisihan sen niinkin tulkita. Henkilökohtaisesti rakastan runoja ihan valtavasti, joten otan tuon kehuna. :--D Kivaa, että poimit tuolta tuon alun ja lopun yhtenäisyyden, sillä se oli oikeastaan se, mistä koko teksti lähti. Pansyn etäideksi jääminen sen sijaan oli aikalailla vahinko; itselläni on hänestä hirveän selkeä kuva, joten en sitten kirjoittaessa tullut ajatelleeksi, että muilla ehkä ei, ja tyttö saattaa jäädä kaukaiseksi, maininnaksi vain. Äh, et varmaan saa mitään irti tästä vastauksesta nyt, mutta joka tapauksessa kiitos hirveästi ihanasta kommentistasi! ♥

[raitakarkki]

No k0mm3ntt1!!

Ei vaa kyl iha mielelläni kommentoin, täst tuli varmaan heittämällä mun lempificci ikinä. Tai no en viitsi sanoo näin ku kohta julkaset jotain vielä ihanampaa varmaan ja sun ficit on muutenki niin hyviä - mut joo.

Mä en silleen luihuisista kauheesti lue, ku ne jäi kirjoissa niin hirveen etäisiksi eikä syntyny mitään sidettä et kiinnostais edes hivenen. Nyt pitää kyl perua puheet, tässä Theo ja Pansy oli niin mielenkiintoisia ja moniuloitteisia et tän ficin takia mun teki itse asiassa mieli lukee sulta lisää kaikkea ja muutenki luihuisista yleensä. Oon mä itekin Pansysta kirjoittanut mut tosiaan ei sen kohtalo mua oo ennen vaivannu, sä korjasit asian kyllä nyt!

Pansy oli tässä kyl sellainen kuin kuvittelin, koska se on varmaan ainoo luihuinen Dracon lisäks josta mulla on jokin mielipide, mut Theo tuli myös hyvänä, uutena hahmona. Sen luonteestahan ei kerrota kirjoissa mitään niin musta tässä tekstissä olit rakentanut sen hyvin pelkän nimen päälle, se ei ollut niin luihuismainen kuin Pansy että olisi ollu Kuolonsyöjien kanssa etunenässä taistelemassa mut oli mukana kuitenkin ja sit toivoi Pansylle mahdollisesti pahempaa kuin itselleen. Ei mulle tullu siitä kuitenkaan mitään vihollisfiilistä vaan tää sai mut itseasiassa miettimään et kuinka epäoikeudenmukaista; niinku säkin kirjoitit että niiden nuoruus on menny sit menojaan kun niiden tuomio joskus ikinäkään loppuu.
Pansy oli onnistunut kyllä myös kuivine suudelmineen, tummine silmineen ja tuollaisena ylpeänä kävelijänä (toi niska krunts krunts oli muuten mun lempikohta vaikka täs oli kaikkia muitakin nättejä kuvailuja, mut musta tuntuu et en vähään aikaan muuta ajattelekaan kuin tätä ficcii ja tuota kohtaa ku herään aamulla!). Ja hyvin yhteensopiviks hahmoiksi tehty. Ja se luihuismaisuus näkyi tosiaan molemmissa, hiipuvaa rakkautta ja just sitä, et ajatellaan kuitenkin itseä ensin.

Tässä on muuten jännästi kuvailtu silmiä. Tällee btw Tykkäsin miten niidenki kautta tuotiin esiin tuo ajan kuluminen, Theon vanhoilta näyttävät silmät ja niin.
Mun täytyy myöntää et mun piti lukee tää toiseen kertaan ennen ku täysin sisäistin et mistä tässä on kyse. En kylläkään pitäny sitä huonona juttuna, koska ekalla lukukerralla keskityin tuohon mite käytit sanoja ja toi pelkkä tekstin asettelu oli taideteos ku käytit sulkuja, kursivointia ja vain vähän sanoja riveillä. Mut tosiaan sit ku toi viel lopullisesti aukes mulle niin ♥. Toi kohtaus on jotenki kolkko ja vaikka voin kuvitella semmosen suljetun tilan missä on joku oikeudenkäynti niin silti toi teksti ei ollu millään tavalla suljettu vaan liihotteli siellä täällä, menneessä ja nykyisessä ja siitä pidin kauheesti, et sitä ei oltu sidottu millään tavalla vain yhteen kohtaukseen junnaamaan vaan et sieltä löyty vähän mitä vaan. Komppaileen vaan kaikkia edellisiä kommentoijia et sulla on hyvä kirjoitustyyli, joka mun mielestä sopii loistavasti täntyyppisiin one-shotteihin. Oot ihan ansainnu jokaisen kommentin!

Nyt pääsen taas vähän ylitulkitsemaan mut tuolla lopussa toi viimeinen lause, "vihreä kuin äitikin" teki vaikutuksen, koska musta se jotenkin tiivistää koko Luihuisen tuvan. Siellähän on yleensä suvut olleet kokonaan pitkälti luihuisia ja musta toi kuvasti hyvin sitä mitä kuvailit jo aiemmin, että ei Theo mitään sotaa tahtonut mut meni vain mukana. Ja tuli haikeensuruinen olo ku miettii et joutuukohan luihuiset yleensäkin menemään vanhempiensa mukana ja olemaan vihreitä. Enivei pointti oli et kiva kohta ja vaikka et tota olisikaan hakenu niin pienessä mielessäni pääsin spekuloimaan. Ja tarkotus oli sanoo et tollasilla pienillä jutuilla oot piilottanut tekstiin paljon. Vaikka olisikin vähäsanaista niin tähän on silti saatu iso tarina kätkettyä.

Nonni I did it! Kiitos sulle ficistä

[shaya]

raitsu, haha, kuiva perjantai-ilta kipeänä selvästi kun sun aloitus nauratti. :--D Eikun. Oon ihan huutomerkkiä nyt koko ihminen tuon sun toisen virkkeen takia niin että jhoo, hmmh, mitäs tässä nyt vastaisin sillee melkein fiksusti edes. Mulla on itsellä luihuisista vähän ristiriitafiilikset - toisaalta samaistun (daa true pottermore-luihuinen!!!) ja toisaalta taas kirjoissa ei mitään mielikuvaa oikein jäänyt, ei niin kuin eräistä muista hahmoista. Mua kuitenkin on jo tosi kauan kiehtonut että mitenkäs sitten sodan jälkeen, ja siitä tämä sitten syntyi. Kiva myös kuulla jos hahmot onnistui; joskus sellaisista hahmoista, joita ei oo sen kummemmin aina edes noteerannut, on aika vaikea saada yhtään mitään, saati erilaisia, jos pohjana on vaan nimet ja tupa (se kun jo leimaa aika vahvasti). Yritin kuitenkin tehdä niitä erojakin ja jees tosiaan, hienoa jos susta onnistuin! Ja tota Vihreyttä (kuulostaa tyhmältä kun tulee mieleen vaan se puolue) hainkin tässä, se on about se kuva mikä mulla on aina luihuisista ollut, että niille se prioriteetti on aina suku ja se on se yhdistävä tekijä, enemmän vielä kun se pimeä taikuus ja muu setti (Pottermoressa osuvasti sanotaan että "In Slytherin, we are all brothers.") Joo. En ikinä oikein osaa sanoa mitään fiksua sun kommentteihin kun ne on niin hienoja mutta kiitos kuitenkin kovasti! <3

Gua, hahaha vihdoinkin!!!! eiku siis. Joo. Mitäs. Oon kipeä niin tää vastaus tulee olemaan jostain ihan katuojasta repäisty mutta usko huviksesi, kyllä sun mielipiteesi tästä on kuultu/luettu useaan kertaan ja jee edelleen! Tuo asennejuttu muuten on aika totta, en oo koskaan ajatellutkaan. :--D Tosin tässä se ehkä sopii enemmän Pansylle, Theodore on vähän enemmän mamis tai jotain. Haha tuo "silloin kun osaan sitä ymmärtää", IKR, ehkä pitäisi joskus kirjoittaa pelkästään kolmisanaisia pökkelölauseita. Ja tiedäthän sinä, että ajatukset ovat aina eri asia kuin sanat - ja senkin, että mulle se on kovin helppoa kirjoittaa ficceihin. Mun Theodore-fanonissa söpöintä on muuten juuri se sen äisituhde, tykkään siitä miten joku sitä kirjoitti ja siksi teen niin itsekin. Hihi ilahdun aina kun joku mainitsee ficin nimen (siinä positiivisessa mielessä), joten tulin superhyperiloiseksi siitäkin. Olkoon tämä lempificcisi niin sä voit olla mun lempi-ihminen, kiitos itsellesi siis. <3

[Peccantis]

Mä en yleensä (näet mihin tää johtaa) lue ficcejä, jotka mulle linkitetään, mutta ensi virkkeestä tää veti mut aina seuraavaan. Sitten huomasinkin avaavani tuntojani irkissä. Eli päätin jättää muistoksi jotain tännekin.

Oli keskustelua siitä, että tämä tyylilaji on hyvin vaativa. Mainitsin, etten itse tee sillä koska kirjoitusprosessi siihen ahdistaa liikaa. "Pitää uskaltautua heittäytyä rikkonaiseen" (rikkonaiseen mieleen, rikkonaiseen maailmaan). Tämä usein on päinvastoin kun yleensä, kuviteltu maailma on ehyt ja joka nurkaltaan mietitty. "[Pitää] eläytyä syvästi, ja välittää väkevästi niin että lukijakin tuntee kaiken". Tämän saavutit. Kiitos.