Oi, onpas valtavan hieno tarina!
Melko lyhyt, mutta kuitenkin tällä tuntuu olevan sanomaa ja paljon sanottavaa. Mielenkiintoinen tarina. Hyvä, että eksyin lukemaan! (: Musta tuntuu tosin, etten oikein osaa kommentoida mihinkään enää mitään järkevää, mutta yritetään nyt kummiskin...
Ensimmäinen asia, mihin kiinnitin tässä huomiotani, on tekstin ulkoasu. Se on jotenkin niin jännä, kun kappaleet eivät aina ala samalta viivalta ja näin. Ihan kuin runoa lukisi.
Ja mielestäni se on siis positiivinen juttu! Siitä tulee tosiaan jotenkin jännä ja
erikoinen fiilis, kun ei aina mennä ihan saman kaavan mukaan. Jos tämä olisi jokin pitkä, moniosainen tarina, niin yleistyylistä poikkeava ulkoasu olisi ehkä saattanut ruveta jossakin vaiheessa häiritsemään, mutta tässä se on mielestäni ehdottomasti plussaa vaan. Tai siis se käy tähän hirmu hyvin ja tuntuu jotenkin luonnolliselta. Ja tulee semmonen fiilis että vau, tämän tarinan kirjoittajan täytyy olla viisas, hehe. Ja siis tuo ei ole ironiaa tai mitään negatiivista, vaan ihan oikeasti mulle tuli semmonen fiilis, ja se on positiivinen juttu. (:
Kääk, selitän ihan sekavia... Mutta siis toinen asia, mistä pidän kovin, on kaunis, elävä kuvailusi. Tätä kun lukee, tuntuu oikeasti kuin jotakin minielokuvaa katsoisi! Tai jotain musiikkivideota, musiikki vain puuttuu. Kuvailet todella hyvin, niin että lukija näkee ja tuntee metsän ympärillään ja kuulee joutsenen siipien hennon havinan ja näin. Ihan mahtavaa! ^^ Tämä on varmaankin yksi lempikohdistani:
Metsämies katsoi ilmeettömästi joutsenen ruumista. Se oli kauneinta, mitä hän oli ikinä nähnyt. Linnun veri valui veteen sekoittaen kauniisti kolme väriä; lammen syvää sineä, joutsenen sulkien valkoista ja verenpunaa.
... Todella kauniisti ja koskettavasti kuvailtu. Voi nähdä, miten veri vajoaa veden syvyyksiin ja sulat kelluvat ympärillä. Surullinen kohta, mutta upeasti kuvailtu.
Tykkään kovasti myös tarinan dialogista. Jotenkin se tuntuu vain niin aidolta ja sujuvalta ja luonnolliselta, vaikkei sitä hirmuisen paljon olekaan. Sekin on oikeastaan muuten tavallaan kiva juttu, ettei tässä puhuta hirveästi - ei selitetä umpia lampia kaikesta. Siitäkin pidän, miten lukijalle jää runsaasti tulkinnanvaraa - tässä kun ei esimerkiksi kerrota, miksi mies on tappanut vaimonsa heidän hääpäivänään. Ja koko surma tulee esiin vasta dialogissa. Tämä on mielestäni todella taitavasti rakennettu ja sopivan salaperäinen!
Voi vain miettiä, millaiset taustat ja motiivit miehellä ja naisella oikein onkaan.
Tästä pääseekin oikeastaan hyvin tulkintaan... Tämä on mielestäni siis todella mielenkiintoinen tarina, jolla on sanomaa. En tietenkään tiijä, mikä se sanoma oikeasti on jos on, yritän vain tulkita jotenkin, heh... Mutta siis mielestäni on todella kaunista, miten nainen kaiken jälkeen ilmestyy joutsenen viattomassa hahmossa ja tarjoaa miehelle toista tilaisuutta, mahdollisuutta muuttua - aivan kuin nainen olisi antanut kaiken anteeksi. Ja miten mies sitten toteaa, ettei ole muuttunut lainkaan, ja ampuu vaimonsa toistamiseen. Ehkä elämässäkin on niin, että sitä erehdyksenkin jälkeen saa uuden tilaisuuden, mahdollisuuden tehdä toisin... Ja aika usein ne samat virheet vaan toistuvat (minulla ainaskin
). Siinä mielessä tämä tarina kuvaa mielestäni hyvin elämää ja valintoja, joita se tuo eteen. Ja anteeksi antamista ja saamista.
Kun mies laukauksensa jälkeen miettii, miksi nainen palasi, niin... No, se pieni ääni miehen päässä saa mut jotenkin uskomaan, että mies sittenkin jossain sydämessään katuu tekoaan - ja että hän oikeasti
voi muuttua, että hänelläkin on uusi tilaisuus. Ehkä pikkuruinen toivonpilkahdus, heh... Voihan olla, että mies ei muutu. Mutta voi myös olla, että muuttuu. Tässä taas näitä arvuuteltavia asioita, hmm... Tämä tarina jättää ihanan paljon pohdittavaa.
Tämä on mielestäni todella kaunis ja eheä kertomus. Se käsittelee asioita, jotka ehkä sivuavat ihan jokapäiväistä elämää. Eheydellä meinaan sitä, että tämä on mielestäni jotenkin niin
kokonainen. Ei mitään liian vähän, ei mitään liikaa. Vaikka tämä on melko lyhyt, kaikki tarpeellinen tulee sanottua ja tästä jää hyvä, kokonainen fiilis. Fiilis, että on lukenut tarinan, kauttaaltaan kokonaisen semmosen. (:
Kääk, olinkohan ihan sekava... Mulla on se ongelma, etten osaa sanoa sanottavaani selkeästi enkä jäsennellä ajatuksiani järkevästi. Mutta toivottavasti sait nyt jotakin tästä irti. Hei muuten hei, yksi juttu jota mietin:
Nainen ei välittänyt toisen oudosta reaktiosta. Hän ojensi kätensä ja hymyili surullisesti. Tämän tummansinisissä silmissä loisti toivo.
Olisikohan tuossa ehkä parempi olla
hänen? Jotenkin musta tuntuu siltä, kun edellisessä lauseessa naiseen viitataan sanalla
hän. Mutta ei tuo varmasti väärin ole noin! Hyvin todennäköistä, että mää ajattelen ihan perunoita, heh. Anteeksi.
Kiitos joka tapauksessa hirmuisesti ihanasta lukukokemuksesta! ❤ Tämä tarina jää varmasti mieleeni.
Olet todella hyvä kirjoittaja! Kiitoos ja hyvää yötä! ^^
