Nimi: Hiljainen suru
Kirjoittaja: Upsila
Genre: slash, angst, drama
Paritukset: Remus/Sirius
Ikäraja: S
A/N: Omistan tämän ficcin Laoleille, joka haastoi minut näillä sanoilla: asfalttiviidakko, solisluu, huokaus, saraste, vastustuskyky, Saturnus.
Hiljainen suru
Kultaisen kuunsirpin valojuova oli levähtänyt puiseen kirjoituspöytään, kun Remus kohotti poissaolevasti katseensa naarmuisen pöydän kirjapinoon
Kirjojen reunat olivat kuluneet tylpeiksi, sivut hitusen kellastuneet ja sanat haalistuneet katkeileviksi silkkinauhoiksi. Niiden kannet tuntuivat tutuilta sormenpäitä vasten, jokaiset naarmut ja kuvien raskaat ääriviivat. Remus tunsi havahtuvansa useimmin rikkinäisestä maailmastaan ja kohtaavansa todellisuuden raukeasti vinkuvan tuulen. Kirjat olivat ainoa lohtu pakkasen porauduttua kivuliaasti sydämeen.
Remus oli kuvitellut maailmaa aina monenkirjavaksi ja tapahtumarikkaaksi, asfalttiviidakoksi. Mutta kun hän säpsähti aina hereille, sodan turmelemat kasvot olivat heijastaneet uupuneina peilistä ja vääristäneet maailman sarastetta.
Remus tunsi joka kerta pakokauhuntunnetta hätkähdettyään yöllä painajaisunista. Mies halusi haparoida toisen miehen kättä, puristaa sitä karkoittaakseen tummat kosketukset niskastaan ja antaa toisen sivellä solisluita lohdutukseksi.
Siriuksen ääni oli ollut aina pehmeän tumma ja karhea, ei särähtelevä kuin herätyskello tai pärskähtelevä kuin vaahtopäisten kuiskaukset. Remus rakasti niitä pieniä lempeyden eleitä, Sirius osasi suudella kevyesti uneen purppuraisena yönä.
Sirius ei kuitenkaan ollut siinä enää. Parisängyn toinen puoliskon tyynyyn oli pinttynyt Siriuksen syyslehtien tuoksu, lakana oli rypistynyt aavistuksen ja kärventynyt tupakka loijui nuhjuisen patjan alla.
Remus muisti aina kertoa kirkkaina talviöinä Siriukselle Saturnuksesta. Hän avasi tähtitieteestä kertovia kirjoja, luki sitä kuiskaten ja keskittyneesti. Sirius saattoi aina huokaista kyllästyneenä kesken lukemisen, mutta Remus jaksoi silti aina hymyillä ja lukea sivun loppuun asti.
Remuksesta tuntui joka kerta ahdistavalta istua yksin kylmälle ikkunalaudalle ja kohottamassa katkeruuden tunteelle viininmakuista maljaa. Yksinäinen asunto oli lohduttavaa pölyisten kirjojen ja takassa räiskähtelevän tulen kanssa.
Molly ja Tonks jaksoivat aina tulla piristämään sisältä kuihtuvaa miestä. He olivat keittäneet hänelle vihanneskeittoa ja keskustelleet iloisesti maailmanmenosta. Remus näki varjon heidän silmistä ja oivalsi, että sanaton sopimus kielsi sodasta puhumisesta hänen seurassaan.
Sirius oli vastustuskykyinen sankari Remukselle. Mies saattoi istua Azkabanissa vuosikausia menettämättä järkeään, vaikka monet vangit olivat jo lakanneet syömästä ja lopulta seonneet lopullisesti.
Sirius oli todellisen elämän sankari. Hän oli täytetty euforialla, silkkisistä lupauksista ja voipuneista teehetkistä. Ehkä Sirius ei osannut luetella kovinkaan montaa planeettaa, mutta hän oli silti Remuksen sydämessä aina sotatantereen täydellinen taistelija.