alaotsikko: HG/SK, HG/LM, K-11, oneshot.
Kirjoittaja: Böö
Ikäraja: K-11 (
Isilwen muokkasi ikärajaa ja siirsi oikealle osastolleTyylilaji: Draama, death, romace, oneshot
Paritus: Severus/Hemione, Lucius/Hermioen
Vastuuvapaus: Kaikki mikä on jollain tasolla järkevää on varmasti J.K.Rowlingin tekstiä. Loput on sitten minun käsialaani.
Varoitukset: Kuolem(i)a
A/N:
Tiesin rakastavani heitä molempia. Liikaa. Yhden tälläisen rakkauden vuoksi, voisin jo kuolla. Entäs sitten kuin niitä on kaksi? Toinen tietää tekevänsä väärin, ja tekevänsä sen silti, koska sanoo rakastavansa minua. Hän petää parasta ystäväänsä. Toinen ei tiedä mitään. Luottaa minuun sokkona ja sanoo rakastavasa minua. Molempien uskon rakastavan minua. Minä tiedän rakastavani molempia. Mutta kumpaa enemmän? Tiedän vastauksen siihenkin.Nimi muutettu: ex - 'Life without another.'
Minuahan ei jätetä!
”Hei kulta!”
Huuto sai hymyn nousemaan huulilleni. Hymyni vaihtui pian omatunnon solvaukseksi ja surullisuudeksi. Laskin käsilaukkuni lipaston päälle ja riisuin remmikorkokenkäni. Kävelin keittiöön ja näin sinun kattaneen kauniin illallisen. Meidän puinen kahdenhengen pöytä oli verhottu pitsisellä pöytäliinalla. Keskellä pöytää oli valkoinen kynttilä, jossa paloin lepattava liekki. Kaksi hopeista lautasta, kristalliset lasit, hopeiset aterimet ja kukkakimppu minun lautasellani, Kävelin hitaasti pöydän luokse.
”Millainen päiväsi oli?” kysyit halaten minua takaapäin.
”Menetteli”, vastasin ja käännyin katsomaan sinua silmiin. Jäänharmaat silmäsi näyttivät lempeiltä ja nousin varpailleni painaakseni huuleni huulillesi. Suutelit hellästi takaisin ja vedit tuolini taaksepäin. Istuuduin tuoliin hymyillen.
”Saanko kysyä, onko tälle illalliselle jokin erityinen syy?” kysyin hymyillen ja haistoin ruusua.
”Tänäänhän on sinun syntymäpäiväsi”, vastasit hymyillen ja vedit kauluspaidan taskustasi pienen samettisen rasian.
”Voi Lucius”, henkäisin. ”Ei sinun olisi tarvinnut.”
”Parasta parhaalle”, Lucius vastasi ja avasi rasian. Kauniit hopeiset korvakorut kimmelsivät rasiassa. Niihin oli upotettu isoja timantteja.
Lucius veti taskustaan timanttisen nyörin, joka kimmelsi jopa kauniimmin kuin korvakorut.
”Noiden on pitänyt maksaa miljoonia”, henkäisin.
Sinä ole sen arvoinen”, Lucius sanoi ja laittoi kaulakorun kaulaani.
”Lucius”, huokaisin ja pysäytin hänen kätensä, ”Minä en voi ottaa tätä.”
Lucius pysähtyi hämmästyneenä.
”Lucius minä olen pahoillani”, kuiskasi ja riisuin korun kaulastani.
”’Mione”, Lucius aneli.
”Minä en voi jatkaa tätä. Anteeksi”, kuiskasin.
”Hermione, älä tee tätä”, Lucius aneli.
”Ei Lucius. Kyllä teen. Tämä ei ole oikein sinulle.”
”Miksi?” Lucius kysyi surullisena. Tai no, ”surullisena” oli vähättelyä. Murheen murtamana tai tuskaisena, olisi ollut parempi sana kuvailemaan hänen tilaansa.
”On joku toinen”, kuiskasin niellen kyyneliäni.
”Kuka?” Lucius kysyi silmät kiinni.
”Lucius, minä -”
”Kuka?!” Lucius huusi vihaisena, pitäen silmiään tiukasti kiinni ja puristaen käsiään nyrkkiin rystyset valkeina.
”Severus”, henkäisin ja kyyneleet sumensivat näkökenttäni.
Lucius kirosi raskaasti ja paiskasi kaulakorun päin seinää. Se hajosi miljooniksi kimalteleviksi lasin paloiksi – timantin paloiksi.
”Olisi pitänyt tietää”, Lucius sanoi hengittäen raskaasi. ”Sinä katsoit häntä aina hetken liian pitkään. Puhuit hänelle aina liian ystävällisesti. Koskit häneen aina liian usein. Salaisia katseita, ystävällistä puhetta, hellävaraisia hipaisuja.”
Lucius kääntyi kannoillaan ja kaikkoontui pois. Hautasin kasvoin käsiini. Hiljainen nyyhkytykseni kaikui tyhjässä huoneessa ja jäi roikkumaan ilmaan.
Pyyhin kyyneleet kasvoiltani ja nousin epätoivon sumusta. Puin kenkäni jalkaan ja nappasin laukkuni. Kaikkoonnuin hiljaa poksahtaen huoneesta, mihin en palaisi enää koskaan.
Maailma pyöri hetken ympäri. Maisema selventyi ja katu hahmottui ympärilläni. Harpoin portaat ylös nopeasti ja otin taikasauvani esille, suojaloitsua varten. Sitten tajusin, ettei talon ympärillä ollut yhtä ainutta loitsua.
Astuin sisään peläten pahinta.
”Severus?” Huusin ovelta ja heitin laukkuni jonnekin. Riisuin kenkäni nopeasti, välittämättä remmeistä, jotka napsahtivat poikki. ”Severus!” toistin ja juoksin olohuoneeseen.
Näin näyn, mitä en olisi halunnut nähdä ikinä: Severus makasi lattialla liikkumatta ja Lucius osoitti hänen kuollutta ruumistaan taikasauvallaan.
”Lucius?” henkäisin ja kyynel vieri poskellani.
”Jos minä en saa sinua, ei saa hänkään”, Lucius sanoi ja katsoi minua silmiin.
Tiesin, että rakkauteni Severusta kohtaan oli ollut niin syvää, että se jätti minulle vain yhden vaihtoehdon.
Kohotin kättäni, jossa taikasauvani oli. Katsoin viimeisen kerran noihin jäisiin silmiin, joita olin joskus pitänyt kauniina. Kyynel vieri poskellani ja kuiskasin ne sanat, jotka jäivät sinun viimeisiksi, mitä tulit ikinä kuulemaan.
”Avada Kedavra.”