Nimi: Rakkauden puun alla
Kirjoittaja: Upsila
Genre: Femmeä, fluffya, dramaa
Paritukset: Luna/Hermione
Ikäraja: S
A/N: Tälläisellä parituksella mennään, olen pohtinut pitkään tämän parin kirjoittamista, joten tässä se on. Menee Naisten kymppi II - haasteeseen. Kommentit eivät ole paheeksi.
Likaisenvaaleat hiukset, tuhkanharmaat silmät ja vino hymy.
Hermione siveli toisen tytön poskenkaarta, antoi Lunan lukea hänelle Saivartelija-lehteä ylösalaisin ja pujottaa hänen kaulaansa kermakaljakorkeista tehtyjä kaulaketjuja, vaikka muut pitivätkin sitä omituisena asiana. Ron ja Harry olivat kohottaneet kysyvästi kulmiaan, kun Hermione oli eräänä aamuna tullut liemitunnille taikasauva korvansa takana, pieni hymykaare rennosti huulilla ja retiiseiltä tuoksuva hajuvesi suihkutettuna hienoisesti paidankaulukseen. Korkkiruuvikiharat eivät tuoksuneet enää omenashampoolta, vaan aavistuksen aamukasteelta ja laihalta appelsiiniteeltä. Hermione ei välittänyt useista silmäpareista, jotka vilkuilivat häntä epäluuloisesti, eikä kuiskutteluista omituisesta kaikkitietäväisestä, hän halusi vain Lunan onnelliseksi.
He istuivat ruskehtavan, lokakuun kylmyydestä kärsivän nurmikon päällä, nojasivat karhean puun kaarnaa vasten ja söivät tuliviskillä maustettuja noidankattilakakkuja.
Mansikkapiimää, karamelliomenat punoskorissa ja Lunan tekemää marenkikakkua. Hermione leputti päätään toisen uneksivan tytön olkapäillä ja pyyhkäisi kevyesti taikinamurusia tämän suupielistä.
"Luna, millaista on nähdä thestralit?" Hermione kysyi lähes arkaillen, ehkä hän pelkäsi satuttavansa hauraan tytön, joka istui puun alla liikahtamatta, ilme tyyneenä kuin leuto merituuli, jonka tuiverrus kiskaisi puiden viimeiset väriloistot irti, ennen kuin tummat sadepilvet verhoaisivat taivaan.
"Samanlaista kuin kuunnella auguurin sydäntä raastavaa itkua", Luna vastasi seesteisesti, pyöritteli hajamielisesti rohkelikkotytön kiehkuroita sormissaan ja hymyili puolihuomaamattomasti ensimmäiselle sadepisaralle, joka tipahti tytön nenänpäähän. "Se on yhtä harmiton ja kaunis kuin kultasieppeli."
Hermione kurtisti hämmästyneenä kulmiaan tyttöystävänsä vastaukselle, mutta ei sanonut mitään. Ehkä oli vain parempi pysyä hiljaa ja katsoa vaitonaisena tuhansien helmipisaroiden ropinaa. Kuunnella järven aaltojen pauhun ja korpinkynsitytön pehmeän hyräilyn luonnonääntä vasten. Hermione sulki hitaasti silmiään, antoi sateen kastella hiuksiaan ja vaatteitaan läpimäriksi, antoi pilvien itkeä kyyneleitään pois. Hän antaisi mitä vain pois, että Luna olisi hänen kanssaan tässä hetkessä ikuisesti.
Ehkä se vihertävänmusta lintu lentäisi rankkasateessa viimein ja Hermione voisi kerrankin käpertyä toisen tytön syliin uneen.