Isä, mulla pullopostia ois | S | one-shot

[Brianna]

Ficin nimi: Isä, mulla pullopostia ois
Kirjoittaja: Brianna
Genre: draama, one-shot, songfic
Ikäraja: S
Summary: Isä, jäädä enää vois en, röntgenkatseisiin toisten.Vieraalla maalla olen aivan alaston.

A/N: En osaa muuta sanoa kuin että tämä on omistettu mun omalle rakkaalle isälleni. Osallistuu Tavoita tunnelma -haasteeseen.
A/N2: Kuunnellen tätä biisiä.


Isä, mulla pullopostia ois
- "On jo myöhä, mua väsyttää. Ja ooh, Isä, laita valot karttapalloon..."

Voitko tulla ja mulle tien näyttää?

Hellä käden kosketus pisamaisella nenänpäällä, sormen sipaisu mantelinruskeilla hiuksilla vie suortuvat kauniisti korvan taa, hymy ja pieni suukotus otsalle. Kuiskauksia korvaan, lämmin syli ja vahvat kädet jotka kannattelisivat loputtomiin.
Sanot, että jos vain tahdon, lupaat olla täällä läpi unien ja universumin, kanssani, vierelläin.
Vastaan, että mitään muuta en toivoisikaan. Isä, tiedät että jos vain haluan, minä voin mennä minne vaan. Mutta isä, minä tarvitsen sinut kanssani kulkemaan.
Minä olen kanssasi maailmanloppuun, prinsessani, vaikket aina huomaisikaan.

Hyvästiksi suutelen muistot ja kuljen tähtien mukaan.

Hetki hetkeltä ote irtoaa, enemmän ja enemmän, kuilu välillämme suurenee. Minä menen, sinä jäät katsomaan, kun kasvan ja meinaan unohtaa. Ilman sinua tietä astellessani, tuuli tuo korvaani tutut  kuiskaukset. En ehdi kuuntelemaan, minulla on kiire, en malta olla paikallaan. Haalistunut valokuva taskussa muistuttaa, isästä ja tyttärestä, mutta minun pitää jo kiiruhtaa.
Kuulen kuiskauksen korvassain, muistutat, sinä lupaat olla kanssani ainiaan.
Minä nauran ja vastaan, isä, älä ole huolissasi minusta ollenkaan. Minut on luotu selviämään, yksin tietä kulkemaan.
Elämä ottaa ja opettaa, mutta sinun ei pitäisi koskaan unhoittaa, vaikka minä luotan sinut tähtien tietä astelemaan.
Isä, minä en sinua koskaan mielestäni saa. Mutta sinä tiedät, minun on aika mennä, onneani koettaa.

Minä yötä kuuntelen, kuuleeko minua siellä kukaan?

Kaukaisuudessa, kun matkasin muiden maiden taa, se valokuva uuden arvon saa. Minä katson silmiisi. Kuinka sitä katsetta, sinun syliäsi kaipaankaan. Jo liian kauan olen kulkenut yksin mutkaista tietä, kohti elämää, jossa luulin olevani vapaa. Kuiskaukset loppuivat puolissatein, tilalle tulivat yksinäisyys, kylmyys ja kaipuu. Nyt vain toivoisin, että tie tämä jo päättyy, ja viimein kotiovelle saapuu.
Isä, olen täällä aivan yksinäin, vietävissä, elämä heittelee. Tänään ymmärsin, kuinka pajon sinua tarvitsenkaan.
Tyttöni pieni, muistathan vain, aina kanssasi olin, ja tulen aina olemaan. Et minua ehkä näekään, mutta siellä minä olen, tunnustele sydäntäsi vaan.
Olen kovin väsynyt kulkemaan, isä, saisinko tulla jo kotiin lämpimään?
Enhän koskaan sinua pois lähettänytkään. Tule, milloin vapautesi myöten antaa.

Lumivalkoisen taivaan minä joskus jossain kiinni saan,
kun nousen siihen laivaan, jolla lähdin ja joka kotiin palaa.

Viimein tie loputon myöten antaa, kotiportaille se pysähtyy, turvallisuuden tunteen saa aikaan. Olen täällä jälleen, enkä malta odottaa niitä yhdessä istuttuja iltoja, lämpimiä käsiäsi hiuksillain. Otat minut vastaan kuin kadoksissa olleen, syvyyteen uponneen pienokaisen. Ilon kyynel, suolainen kuin se meri jonka yli taivalsin nähdäkseni sinut vain, isäni rakkain.
Minä itken. En tahdo enää koskaan yksin matkustaa, se oli pienelle sydämelleni liikaa, tarvitsen ohjaajaa.
Toiste en sinua päästää aiokaan, vaikka vahva oletkin, minulle olet aina pikkutyttö vaan.
Isä, haluaisin kertoa sinulle pari asiaa, kuiskata korvaasi, tai koko maailmalle huutaa. Haluan sinun tietävän, miten onnellinen olenkaan.

Kiitos, että olit aina paikalla kun tarvitsin sinua, ja annoit minun mennä vapaasti, kun tarvitsin vapautta.

[flawless]

Kommenttikampanjasta hei!

Tykkäsin tästä oikein paljon. Tämän idea oli oikein kaunis, varmasti sellainen aihe johon jokainen voi samaistua. Tykkäsin tunnelmanvaihtelusta näiden pätkien välillä, etenkin ensimmäisen ja toisen, alku oli niin onnellista fiilistelyä ja sitten yhtäkkiä tuntui kuin oltaisiin tipahdettu siihen rotkoon jonka mainitsit, sävy muuttui hyvinkin paljon surullisemmaksi. Tykkäsin tuosta muutoksesta, se sai keskittymään tekstiin vähän kovemmin, kun tajusi että tapahtui joku suuri muutos ja tuli uutta pohdittavaa.

Kirjoitustyylisi oli tässä oikein nätti, paikoin todella runomainen. Välillä loppusoinnut häiritsivät hieman, muttei pahasti, kauniilla tavalla kuitenkin olit tämän kirjoittanut ja tuo nimenomainen runomaisuus sopi tähän hyvin, aihe oli niin herkkä ja omalla tavallaan kaunis itsessäänkin, että kirjoitustyyli vain korosti sitä taitavasti. En tiedä oliko tuo tarkoituksellista, mutta jos oli niin hyvin mietitty kirjoitustyyli, sopi tähän kuin nenä naamaan.

Virheetöntä teksti oli myös, vain yksi ajatusvirhe osui silmiini. Elikkäs, tämä kohta:

Minä olen kanssasi maailmanloppuun, prinsessani, vaikket aina huomaisikaan.

Olettaisin, että tuossa kuuluisi olla prinsessasi, ei prinsessani? Muuten siis virheetöntä ja hyvää tekstiä, helppolukuista ja sujuvaa. Teksti vain soljui lukiessa läpi, et ollut käyttänyt liian hankalia lauserankenteita tai muuta. Runomaisuus tietenkin vaikeutti lukemista hippusen, niin kuin oletettavaa onkin, muttei turhan paljoa, vaan silti teksti pysyi oikein sujuvana.

Tykkäsin siis oikein paljon. Hyvin kirjoitettu teksti, sopivan pituinen - ei tuntunut jäävän kesken eikä sisältänyt turhia jaaritteluja. Oikein kaunis idea tässä oli, nyt toistan itseäni mutta pakko kehua vielä uudelleen, tykkäsin ideasta oikein extrapaljon. Tämä oli samaistuttava, ja siksi tulin jo puolivälissä vähän tunteelliseksi, tunnustan pidätelleeni kyyneliä pariinkin otteeseen. Onnistuit siis herättämään tuntemuksia, mikä on aina hyvä juttu, ja onnellisia loppuja kun rakastan niin tämä oli oikein sopiva kokonaisuus luettavaksi juuri mulle. Loppu oli onnistunut, se niputti kaiken hyvin yhteen ja teki tekstistä kokonaisuutena onnellisemman. Kiitoksia tästä, pidin kovasti!

[Brianna]

Kiitos flawless!

Kiva kuulla että tarinani jollakin tavalla kosketti -siihenhän aina pyritään, ja on aina hieno kuulla että jollekin tulee tunteet pintaan, hyvät tai pahat, kun tekstejäni lukee. Joo, runomaisuutta hain vähän tuolla vähän oudohkolla pilkun käytöllä ja noilla loppusoinnuilla, ilmeisesti siis onnistui jotenkuten! Ja voi, siistiä kuulla että loppu natsasi hyvin, koska kuvittelin itse että se olisi jotenkin piirunverran lässähtänyt ilman lyyrikoita, mutta hyvä jos olet erimieltä ja että se sittenkin toimi hyvin!

Virheetöntä teksti oli myös, vain yksi ajatusvirhe osui silmiini. Elikkäs, tämä kohta:

Minä olen kanssasi maailmanloppuun, prinsessani, vaikket aina huomaisikaan.

Olettaisin, että tuossa kuuluisi olla prinsessasi, ei prinsessani?

Itse asiassa ei kuuluisi. : ) Elikkä tuossa ficcissä on tavallaan vuoropuhelua nuo kappaleiden viimeiset virkkeet.
Tytär: "Vastaan, että mitään muuta en toivoisikaan. Isä, tiedät että jos vain haluan, minä voin mennä minne vaan. Mutta isä, minä tarvitsen sinut kanssani kulkemaan."
Isä: "Minä olen kanssasi maailmanloppuun, prinsessani, vaikket aina huomaisikaan."
Elikkä isä siinä kutsuu tytärtään prinsessaksi.

Mutta tosiaan, kiitos vielä palautteesta ja kiva kun pidit!

-Brianna