Author: Merrrí
Beta: Ei ole, virheet saa kertoa
Ikäraja: K-11
Paritus: Jokainen kuvitelkoot kenet haluaa, mutta itse ajattelisin H/D
Varoitukset: Kiroilua ainakin yhden sanan, seksistä puhutaan jossakin määrin ja tulkinnan varainen itsemurhasta puhuminen
Genre: Angst, song, (romance, h/c)
Disclaimer: En omista hahmoja, enkä omista Pyhimyksen kappaletta Mä en r*** sua
A/N: Kauan aikaa tämä on pyörinyt mielessä ja nyt vasta sain kirjoitettua ylös. Idean sain, kun kuulin tämän kappaleen pitkästä aikaa ja tässä sitten tulos - kuukauden jahkailun jälkeen.
Omistan kaikille niille Kilahtaneiden kirjoittajien kerholaisille (4), jotka kannustivat kirjoittamaan tämän ♥Kappaleen voi kuunnella
tästä hope yo see ja lyriikat kokonaisuudessa lukea
tästä.
Myrkytetty rakkausKatsot hiljaa hymyillen kasvojani ja silmiäni, mutten vastaa mitään. Tuijotan vain silmiäsi ilmeettömänä, joista tunteet alkavat hiipua pois, kun pupillini kapenevat vihasta ja rikotusta rakkaudesta ja onnellisuudesta. Kuiskaat hiljaa rakastavasi minua, enkä vastaa mitään, sillä suustani et kuule enää ikinä niitä samoja sanoja. Etkä kuule enää ikinä iloista nauruani.
Mä en oo tunnevammanen,
mul on tunteet,
mut suljen suuni tunteilt umpeen.”Ole vittu hiljaa!” Illalla vastaan rakkaudentunnustukseesi, vaikka vannoin etten vastaa enää ikinä niihin sanoihin. Sanoihin, jotka maistuivat myrkyltä suussani ja joudun sylkemään ne ulos ja juomaan kylmää kahvia päälle. Valahdat kalpeaksi, myös vihreät silmäsi kalpenevat vaaleanvihreiksi, kun työnnän sinut seinää vasten. En osaa enää puhua, huudan vihassani sanoja päällesi ja kiroan sitä, kun en osaa päättää rankaisenko itseäni vai sinua. Sinua, kun pakotit minut tuntemaan.
Kumpaa rankasen suuta vai tunteit,
ku mä en osaa puhuu
mä osaan vaan puskee”Rauhoitu hassu.” Äänesi värisee säälittävästi. Naurahdan pilkallisesti ja nielaisen sanani takaisin, jotka pyrkivät huuliltani ulos. Enhän minä osaa sanoa: ”Minä olen rauhallinen, huomaatko?”
Seuraavana aamuna palattuasi ryyppyreissultasi tulet vastaan eteisessä, enkä toivota: ”Hyvää huomenta, rakas”, sanat vain myrkyttäisivät kieleni saastaiseksi, joten nielen ne sanat joka kerta.
Mä en muka osaa sanoo "rakas",
en osaakkaan, otan sen takas
se on niin ruma sana,
et vaik kuin humalas tuut vastaan mua,
ni mä nielen sen alas.Istut sohvan reunalla, silität kissaamme, sitä mustavalkoista kerää sylissäsi. Tuijotan ulos ikkunasta pää kallellaan ajatuksiini hukkuneena. Nousen ylös, vilkaisen sinua ja ajattelen samalla varmuutta välillämme, joka on ennen ollut paikallaan. Vilkaisen uudestaan, totutan näköaistiani siihen, etten enää näkisi sinua. Kävelen ohitsesi keittiöön, jotta pystyin haistamaan hajusi muistaakseni, etten koskaan enää kohtaa sitä.
”Keitä samalla kahvia”, huikkaat perääni ja talletan äänesi tärykalvoihini, jotten kuulisi sitä enää koskaan.
Oonks mä katkera kallellaan
Kai mä kaipasin varmempaa,
mun aivot on tallella
ja annan aivojen aisteja valmentaa,
jos mä en nää sua, haista sua,
kuule sua, en voi rakastua.”Muutan pois.” Annan ääneni kaikua tyhjässä tilassa välissämme, jota pölyt koristivat muutaman päivän vanhoina. Kasvoillesi leviää ensin epäusko, sitten ymmärrys ja vajoat polvillesi lattialle. Vihreät silmät tuijottavat kasvojani, joissa harmaat silmät ovat ilmeettömät, mutta kovettuneet teräksenharmaiksi.
Hitaasti käännyn pois päin lakastuvasta olemuksestasi. Sydän, jonka olin löytänyt aikojemme alusta, värähtää viimeisen kerran niiden sanomattomien sanojen voimasta ja sen jälkeen tapan muistosi sydänrytmeistä. Ja tiedän sen nyt: en tule koskaan kaipaamaan sinua takaisin.
Kukka mä annan sun lakastua,
Tapan sut mun sydämmest en kaipaa sua.Kävelen katua alas rantaan, toistan mielessäni samoja sanoja: en kaipaa tuoksuasi, en kaipaa ruumiisi lämpöä, en kaipaa ääntäsi. En halua viereesi, vaikka vartaloani särkee muistosta yhteen kietoutuneista vartaloistamme. En halua kuulla enää valheitasi. Valheita siitä, kun baarissa tapasit vanhan ystäväsi ja menitte hänen luokseen jatkoille, joissa nukahdit tämän sohvalle. Vaikka joka kerta iskit jonkun toisen miehen, piditte yön hauskaa paneskellen toisianne ja aamulla palasit takaisin kotiin haisten toiselta mieheltä selittäen valheitasi. Enkä ikävöi sinua enää koskaan, en paljoa.
Mä en kaipaa; sun tuoksuu,
mä en haluu; sun viereen,
mä en usko; sun valheit,
mä en ikävöi; en paljoo.Palatessani hakemaan loput tavarani pelkät kasvosi saavat minut näkemään punaista. Äänesi käheys saa minut vihaiseksi ja kosketuksesi menettämään malttini. Viskaan lähimmän esineen seinään, maljakko hajoaa pieniksi sirpaleiksi, jotka painuvat jalkapohjiin. Otan nopeasti tavarani, vilkaisen taakseni heittäen kylmän katseen reaktiona sanoihisi.
”Älä lähde, koska tarvitsen sinua, rakas.”
Paiskaan oven kiinni sanojesi tielle, jotteivät ne saavuttaisi tajuntaani.
Ajat on muuttuvii,
hajotin kukkaruukkusi,
sä väsytit mut uuvuksiin,
on pakko laittaa luukku kiiPyyhin kasvojani vapaalla kädellä kiroten sadetta, vaikkei taivaalla näkynytkään pilveäkään. Vesi kuitenkin pyrki silmiini, enkä anna sen valua kasvoilleni, hieraisen vain raivokkaammin silmiäni. Luulen kuulevani oven avauksen takaani ja toivon sinun tulevan portaille anomaan minua takaisin. Toivon sinun juoksevan minut kiinni ja kaatavan lemmenjuomaa kurkkuuni, jotta voisin rakastaa sinua uudelleen. Ravistan toiveeni päästäni, vastustan sitä, enkä koskaan enää rakasta sinua.
En anna kastua
mun poskien mä vastustan
sitä tunnetta hassua;
Mä en rakasta sua.Eivät ne toiveet toimineet, kiitos siitä, ja pudotan tavarani laukkuun, joka vaikutti pohjattomalta ja mitään painamattomalta. Vielä kerran vilkaisen siihen valkoiseen omakotitaloon, joka joskus oli kotini ja lähden kävelemään kohti lähintä majataloa. Matkalla taivas raukeaa satamaan ja tunnen itseni puhdistautuneeksi. Enkä voi olla miettimättä, mitä ajattelet ja kadutko yhtään valheitasi, onko sinun omatuntosi puhdas.
Se ei toiminu kunnol,
mun olo on puhdas.
Mitä sul on omatunnolMuutamaa päivää myöhemmin makasin majatalosta varaamani huoneen sängyllä ja ajattelin meitä kahta. Luulin tunteneeni sinut, mutta luuloni olivat väärässä; muutuit ajan myötä kokonaan toiseksi ihmiseksi, et ollut se, johon joskus kiinnyin ja rakastuin - vaikka inhoan myöntää sitä, että sanoin sinulle ne kirotut sanat.
Muutuit hellästä ja huomioivasta karskiksi ja itsekeskeiseksi, muistit meidän muiden tarpeet vasta sitten, kun olit saanut oman tyydytyksesi. Kun rakastelimme - jos sitä sellaiseksi pystyi kutsumaan - vaadit minua ottamaan sinut vastaan, työntymään minuun ja tuntemaan kuinka purkauduit sisälleni, ja kaiken tämän jälkeen sain turvautua oman käden avustukseen sinun ollessa liian voipunut ja euforiassa tyydytyksesi jälkeen.
Sinun vuoksesi jätin taakseni vaimoni ja lapseni, säästämään kuvat heistä, jotka kuitenkin työnsin roskiin, kun tajusin niiden olevan sellaisia, joita en tarvinnut - olihan minulla sinut.
Mä tunsin sut
mut en tuntenut kunnol.
Sä muutuit muuks
ku se kuva joka mul on
sitä kuvaa mä rakastin ennen
nyt se kuva on muisto, ei ennen.
Se oli ennen mun vaimost, lapsist ja lainoista
mut se meni sun mennessä.Uskoin siihen, että sinun kanssasi kaikki tulee olemaan pysyvää, eikä mikään muutu - ollaan onnellisia katsoessamme parvekkeen lasi-ikkunoista kadun ihmismassaa. Ja jos joku tulee nyt kysymään minulta onnellisuudesta, kiellän sen olemassa olon, eihän meidän välillä koskaan ollut mitään muuta kuin vihaa ja katkeruutta.
Mä olin varma ja niin tulee pysymään,
ku kiikusta hypätään et sit se on pysyvää,
ja yht' äkkiä nyt jos mult kysytään
ni tunteet on pois ja pois tulee pysymään.Se sama joku voisi sanoa nykyisistä ajatuksistani: ”Olet katkera siitä, kun se on ohi”, vastaan hänelle etten ole siitä katkera, vaan siitä, että olit osa minun elämää. Katkera siitä, että veit aikaani monta vuotta. Eikä meidän tarvinnut käydä töissä, olihan meillä niin paljon perintörahaa sinun vanhemmiltasi ja kummisedältäsi ja minun vanhemmiltani. Veit minun aikani ja veit rahani, ja haluan ne kaiken takaisin samalla mitalla.
Mä en oo katkera siit et se on ohi,
mä oon katkera siit et sä olit.
Sä veit mult aikaa sä vedit sen ohi,
ja aika on rahaa mä haluun ne rahat takas.Viikkojen aikana lähettelit minulle kirjeitä, joissa anoit minua tulemaan takaisin, et voi elää ilman minua. Revin ne kaikki silpuksi ja kaivoin esille vanhat kirjeesi, jotka poltin takassa mukanaan muistot sinusta. Muistot siitä, että olisin voinut kuolla puolestasi, jos joku olisi uhannut henkeäsi, ja noussut takaisin ylös, kun olisit vaatinut sitä. Olisin pyyhkinyt kipusi pois ja antanut ruumiinlämpöni lohdutuksena. En halunnut muistaa, että olisit tehnyt kaiken saman myös minun puolesta.
Revin sun kirjeet silpuks.
Filmillä ilkut muistoista, vitut.
Mä oisin ennen vaik kuollu sun puolest
ja noussu vaik kuolleista
poistaa sun kipusVaikka yritin pyyhkiä muistoja vähemmäksi, pyrkivät ne takaisin mieleeni. Muistan rakastavan ilmeesi ja matkamme Afrikan savannille. Hyppelimme hiekassa kuin teini-ikäiset pojat ja katsoimme yhdessä piilossa, kun norsut kävelivät ohitsemme. Silloin katsoimme toisiamme, hymyilimme ja kuiskasin sinulle: ”Katso uudestaan sillä ilmeellä ja juoksen noiden seassa.”
Nykyään voisin viiltää rikki sen valloittavasti hymyilevän maskin, jota pidit yllä piilottaaksesi hymysi, joka ei ollut niin päätä pyörryttävä. Rikkoa sinun imagosi iloisesta sankarista, joka sen saman maskin alla oli rikkoutunut.
Mä oisin juossu vaik Afrikkaan asti
jos sä oisit kattonu mua rakastavasti.
Sun kasvoilla on maski,
mä leikkaan sen kahti,
sen alla et hymyile niin valloittavasti.Kävellessäni kohti pudotusta todistan sen, etten tarvitse sinua ja ajan myötä voin sanoa sillä samalla ylpeydellä, joka minulla oli koulussa, etten tarvitse ketään rinnalleni, jotta pysyn kasassa. Et voi tulla sanomaan minulle enää niitä loukkauksia, joita viljelit ympärilleni, kun asuimme samassa asunnossa. Ei se vanha suola pääse imeytymään arpiini, jotka ovat jo umpeutuneet. Sinun on turha harmistua siitä ja kirota sitä, etteivät sanasi ja loukkauksesi satuta minua enää.
Se sama kirottu rakkaus sinua kohtaan vahvisti minua, kasvatti toisen, kestävämmän ihon entisen hauraan päälle. Mutta en vanno sinua kohtaan enää koskaan samaa myrkkyä, enkä vanno enää kenellekään muulle, ja siitä saan kiittää vain sinua!
Hyppään alas pudotuksen reunalta ja kuvittelen kasvattavani kestävät hopeiset siivet.
En tarvii sua
varmistun siitä vaan enemmän
arpiin suola ei pääse sisään
et sun on turha harmistua
mä rakastin sua,
mut en rakasta enää
mä en rakasta ketään
koskaa enää et kiitti siitä!