// Alaotsikko: Lily/Severus; One-shot/Angst
*
Title: En pysty
Author:
insatiableBeta:
MerrríRating: S
Genre: Angst
Pairing: Lily/Severus
A/N: En todella tiedä, mikä saa minut nykyään kirjoittamaan vain tällaista angstia, mutta noh, se on kivaa ! Severus saattaa olla vähän OoC, ehkä lite ilkeämpi kuin yleensä. Ja tuossa alussa oleva lause on siis toisesta Korinttilaiskirjeestä, Raamatusta. Vaikka tämä shuffle II - haasteeseen osallistuukin tuolla biisillä, joka tuossa mainittuna, niin taustalle sopisi tunnelmaa luomaan
Jippu & Samuli Edelmann - Jos sä tahdot niin. Se on semmoi sopivan herkkä. Pahoittelen, että tämäkin oneshotini on keskitetty...
Osallistuu Fan Fiction 1o - haasteeseen aiheena Lily Evans ja sanalla o3. Hämärä,
ja lisäksi Shuffle II - haasteeseen kappaleella Assassin's Creed: Brotherhood soundtrack - We want war*
En pysty
"Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja.
Olemme lähellä kuolemaa, mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä." - II Kor 6:9
Pimeys tekee tuloaan vallatakseen valon päivän päättyessä. Illan henkäys laskeutuu taivaankantta pitkin vähitellen maankamaralle tehden maiseman suttuiseksi ja mielen raskaaksi. Valot kuultavat pimeyden läpi, loistavat kuin tähdet tummalla talven kylmyyttä huokuvalla taivaalla. Se kertoo kaipuusta ja ikuisuudesta jatkuen niin kauas kuin annat mielen kantaa, et voi nähdä sen alkua tai loppua. Niin kuin taivas jatkaa matkaansa, ei pimeyskään koskaan katoa. Valot ja varjot vaihtavat paikkojaan, vain vartija portilla käskee milloin vaihtaa vuoroja ja avaa portin valon ohittaessa pimeyden ja jättäen meidät sen armolle. Pimeyden nielaistessa meidät, voi tapahtua mitä tahansa. Hämärässä kaikki tahriintuu, tulee epätarkemmaksi ja alamme epäillä. Valossa näemme kaiken selvästi emmekä kyseenalaista.
Pimeys antaa meidän katsoa kanssaihmisiämme uudessa valossa. Siinä valossa, joka ei näy vaan jättää todellisuuden varjoon.
Pimeyden hahmot ovat tuntemattomia, arvaamattomampia kuin valon puolella kuljeksivat. Siksi heidän sielunsa on mustempi kuin muiden, eivätkä he ymmärrä valossa kulkevia, kuten eivät valossa kulkevat heitä. Heidän välillään on ja tulee aina olemaan seinä, jota edes portinvartija ei voi kaataa. Vartija ei näe sitä, hän katsoo sen läpi seisoen välissä. Hän seisoo varjojen valtakunnassa, mutta hänen ruumiinsa on valoissa. Hän katsoo varjoista valoihin, mutta hänen silmistään näkyy valo, joka ei tahdo peittyä pimeyteen.
Emme tule koskaan tuntemaan vastakkaisella puolella olevia ihmisiä, emmekä ehkä osaa kertoa kummalla puolella itsekään olemme. Mutta varmaa on, että juuri tällä hetkellä vartija avaa porttia, koska pimeyden koura vetäisee valon pois maan päältä ja heittää vaatteensa tilalle.
Minä katson ikkunasta, jonka takana hohtaa valo - himmeä ja kalsea. Nautin tästä hetkestä, koska tiedän pian varjon peittävän minut, niin kuin sinutkin. Suljen silmäni, koska kuulen askeleesi portaista. Ne kaikuvat vihaisina ja pahaenteisinä, aivan kuin pimeyden viittaa kantava käsi pihamaalla.
Ovi takanani pamahtaa auki ja vaistomaisesti käännän pääni salamannopeasti ovelle. Punaiset hiukseni heilahtavat kuin hidastettuna ja vihreät silmäni laajenevat, kun ne kohtaavat vastikkeensa.
Mustat hiuksesi ovat samoin kuin aina, roikkuvat liian pitkinä kasvoillasi. Huulillasi kannat suuttumuksen purentaa ja silmäsi lyövät liekkiä kuin kesäpäivän aurinko. Keskellä palaa pimeyden valo.
Tiedän, mitä on tulossa.
Hän on pimeyden puolella, minä olen nyt valoissa matkalla varjoihin. Nousen paikaltani, tältä valkoiselta ikkunalaudalta ja otan askelen suuntaasi.
Sinä teet samoin, ja näen kätesi puristuvan nyrkkiin.
Kyllä, olen jälleen tehnyt väärin. Ja kyllä, sinä tiedät sen. Sinä tunnet minut, olet tuntenut jo pitkään. Pidempään kuin monet.
Pelko häivähtää kasvoillani, tunnen sen. Tiedän, mitä aiot tehdä, koska teet niin aina kun tämä tapahtuu.
Kuulen huutosi. Se on vihainen, toruva, käskevä, kysyvä, ankara, aneleva ja rakastava - kaikkea tuota yhtä aikaa. Kuinka se on mahdollista, kysyn aina itseltäni, kun teemme näin. Mutta en ehdi miettiä vastausta, koska minun on valmistauduttava.
Otan askelen eteenpäin ja kuulen ääneni heikkouden. Heilautan käteni eteenpäin, kuin anoakseni armoa.
Tönäiset käteni pois ja otat kiinni hartioistani. Tunnen, kuinka ravistelet minua. Pääni heilahtelee tahdissa ja niskaani koskee.
Pimeyden silmät katsovat minua. Olen siirtymässä jälleen. En ole tarpeeksi vahva pysyäkseni omalla puolellani. Tahdon sen seinän läpi, joka meidät erottaa. Tahdon sinun antavan anteeksi, etten pysty pysymään omalla puolellani. Tahdon pyytää anteeksi sitä, etten pääse tulemaan sinun kanssasi pois. Minun mieleni on muualla, ruumiini yrittää takoa reikää seinään, joka valehtelee olevansa rikkoutumaton kuin rakkaus. Vartija katsoo ympärilleen kuin kuulisi tai näkisi jotain, mutta valo ei anna hänen nähdä varjojen puolelle, eikä varjo välitä vartijasta. Kaikki kolme tekevät työtään välittämättä toisistaan.
Kun tunnen kivun selässäni ja kynnet kaulallani, kun happi yrittää löytää tietään henkitorveani alaspäin, tiedän sinun välittävän minusta ja rakastavan minua. Sinä olet toinen puoli minusta ja minä toinen sinusta. Rakkautemme on vartijamme. Mutta me välitämme.
Huutosi tukkivat kuuloni, enkä kuule enää omaa ääntäni, kun irrotat otteen kaulaltani.
Niskani rusahtaa ja meinaa vääntyä sijoiltaan, kun isket nyrkkisi leukaani. Tunnen rikkoutumisen olevan lähellä. Seinä antaa jo periksi hetkeksi, mutta ponnahtaa takaisin paikoilleen.
Käännän pääni takaisin sinuun päin huutaen tuskasta, mutta sisältä päin rakkaudesta. Miksi teet näin, kuulen huutoni. Mutta tiedän vastauksen. Luulet minun olevan joku muu, mutta olen minä - olen tässä juuri nyt se, kuka todella olen. En ole tuntematon hahmo, vaan valoissa erotat minut tässä. Mutta sinä olet varjo, etkä näe. Pimeyden sokaisema liekki heittäytyy jälleen päällesi ja tunnen nyrkin iskun kasvoillani.
Punaisten hiusten heilahtaessa ilman halki, kaareen sekoittuu tummemman punaista. Tunnen veren lennähtävän nenästäni ja suustani.
Kaulaani polttaa kuin paleltuman jäljiltä ja tunnen iskun rinnassani. Se heittää minut taaksepäin seinään. Seinä antaa taas periksi.
Toivon, ettei se ponnahtaisi takaisin, mutta se ei tottele toivettani.
Selkääni kivistää, mutten välitä. Tiedän, että teet tämän meidän vuoksemme.
Meidän vuoksemme kohotat taikasauvan ja huudat loitsun, joka saa minut nousemaan lattialta.
Meidän vuoksemme suussani maistuu veri ja poskessani komeilee mustelma.
Meidän vuoksemme on ruumiisi siirtynyt pimeyden puolelle jo aikaa sitten.
Meidän vuoksemme tahdon sinun mukanasi varjoihin.
Meidän vuoksemme minä, Lily Evans, tahdon sinut Severus Kalkaros.
Meidän vuoksemme minä, Lily Evans, en tahdo James Potteria.
Meidän vuoksemme minun täytyy myöntää, että on liian myöhäistä.
Sinä tahdot minut, mutta niin tahtoo hänkin. Minä olen antanut periksi hänelle. Tahtoisin antaa periksi sinulle, mutta seinä välillämme ei anna.
Taikasauvasi heilahtaa ilman halki ja reiteni repeytyy auki. Siihen avautuu syvempi haava kuin rakkauteni sinua kohtaan. Ja sinä tiedät sen. Mutta sinä teet näin, koska tahdot minut. Teet tämän, koska tämä on tapa, jolla näytät kuinka paljon minua rakastat, ja kuinka paljon tahdot, etten satuta itseäni väärän miehen kanssa.
Sinä huudat sinun olevan oikea minulle ja minä tiedän sen, mutta en pysty siirtymään. Seinän voima on liian vahva.
Seisot hiljaa ja lopulta käännät minulle selkäsi. Tahtoisin huutaa perääsi, mutta en voi. Tiedän, että vihasi minua kohtaan on yhtä suuri kuin rakkautesi, mutta en voi muuttaa sitä.
Minä olen meistä se, joka seisoo seinän takana katsoen valoon. Sinä olet aina tahtonut minulle hyvää, mutta minä satutan sinua. Minä olen väärän miehen kanssa. En sen, joka minulle on tarkoitettu, vaan sen, joka on oikeaoppinen. Sinä katsot valossa seinän läpi, muttet näe pimeyteen, koska vain oma kuvasi heijastuu seinästä. Minä seison pimeydessä ja näen sinut. Tahdon ojentaa käteni, mutta en voi. Pimeys nielaisee taas ja vetää minut kauemmas seinästä, kauemmas sinusta. Tiedän, kuka minua odottaa. Etkä se ole sinä.
*
A/N: Toivon, että piditte !! <;