dramaqueen ja Anskubits, kiitos kommenteista! On hienoa kuulla, että joku näitäkin jaksaa lueskella, vaikka joo, julkaisutahtini tosiaan on tällainen hidas ja sattumanvarainen. Anteeksi siitä. Kiitoksia molemmille! (:
Ikäraja: S
Genre: angst, drama
Paritus: Quil/Embry
Summary: Heidän hengityksensä voi nähdä huuruavan ilmassa.
A/N: Koska siitä on kauan, kun olen viimeksi kirjoittanut Quil/Embryä, joka on aika ♥. Haasteeseen Rare10!
Pysähtyneet
Huoneen ilma on jäänyt paikoilleen. Tunkkaisena, harmaana ja sellaisena, jota on vaikea hengittää, se löytää tiensä keuhkoihin mutta on aivan liian pölyistä ja tukahduttavaa, jotta Quil kestäisi sitä. Liian pysähtynyttä. Hän nousee vuoteelta irvistäen, vilkaisee syvässä unessa vielä lepäävää hahmoa ja astelee huoneen poikki ja kuistille miettimättä kahdesti tai viitsimättä edes sulkea ovea takanaan, toinen ei herää kuitenkaan.
Ilmassa saattaa olla pakkasta. Hän on näkevinään kuuraa ruskistuneen nurmikon pinnalla muttei lopulta ole varma, ei edes välitä. Eihän hänellä ole kylmä. Ei ikinä enää, ihot ovat liian viileitä omaa tulikuumaa hehkua vasten, huolettomat autotalli-iltapäivät ovat kuolleet ja kaikki pyörii ympyrää. Sudeksi, ihmiseksi, takaisin.
Quil vetää syvään happea sisään, tuntee sen helpottamattomana henkitorvessa ja etsii hetken ajan sytytintä, kunnes muistaa, että hän ei polta.
”Quil?” Epämääräisestä sanasta on melkein vaikea saada selvää. Kuluu puoli minuuttia ja Embryn askeleet kuuluvat kantautuvan kuistin halki, niiden ääni tummaa puupaneelia vasten on hiljainen.
Heidän hengityksensä voi nähdä huuruavan ilmassa. Quilin hengitys, Embryn hengitys, ne sekoittuvat toisiinsa ja katoavat, ovat ainoita, jotka tässä hetkessä muuttuvat. Puiden lehdet eivät liiku, pilvet ovat pysähtyneet, edes yksikään pihapiirin linnuista ei laula. Nekin ovat kyllästyneet tähän, toisiinsa, kaikkeen.
Embry painautuu Quilin selkää vasten; se iho on ainoa, joka on enää lämmin.