Nimi: Omien ajatustensa vanki
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Genre: angst, Hermionen PoV
Paritus: taustalla Ron/Hermione
Hahmot kuuluvat Rowlle, minä vain leikin niillä. En saa tuotoksistani rahallista korvausta.
A/N: Ficissä kuvataan pakko-oireista häiriötä, eli pakkoneuroosia. Ja haluan tähän alkuun vielä huomauttaa, että tekstin tarkoitus ei ole loukata ketään, eikä muutakaan vastaavaa. Pääasiassa omien kokemusteni pohjalta tätä kirjoittelen, joten tämä siis todellakin on vain minun näkemykseni kyseisestä sairaudesta. Joka tapauksessa, mielessäni on ollut jo melko kauan tällainen idea ja nyt viimein löytyi kunnon inspiraatiota toteuttaa se. Kaikki kommentit otan myöskin ilolla vastaan.
Haasteita: FF100 sanalla 004. Sisäpuoli, Genrehaaste vol. 2 genrellä angstYö on jo pimennyt ikkunan takana. Enää pari lautasta jäljellä, päivän työt tehty.
Melkein. Päässäni ei. Ulkoa ehkä olen valmis, sisältä en koskaan. Kauanko tätä on jatkunut? Päivän, viikon, kuukauden, vuoden kenties kaksi? En jaksa laskea.
Laskea! Tuosta sanasta kajastaa jo ironiaa. Särähtää korvaani.
Ron taitaa nukkua. Onneksi.
Astiakaappi täynnä, vielä pari lautasta mahtuu.
Lasi ei ole oikeassa kohdassa! Korjaa se. Tarkista saman tien kaikki muutkin astiat. Niin, sulje uunin luukku, ettei talo syty palamaan. Kiinni, ei ole vielä hyvä. Avaa, sulje uudelleen. Yksi, kaksi, kolme, neljä ja vielä viisi kertaa.
Ehkä jo pääsen nukkumaan. Vain ehkä.
Et sammuttanut valoja! Palaa takaisin vain palataksesi takaisin. Ja uudelleen, uudelleen ei, kyllä uudelleen, uudelleen. Vielä kerran. Naks, naks, naks. Valot pois! Noin.
Porraskäytävän kaide on kovin pölyinen. Ehkä se täytyisi vielä putsata. Nopeasti, ettei kukaan vain sairastu. Saa astmaa, jotain muuta sairautta. Minun takiani! En ollut tarpeeksi huolellinen. Pese se vielä kerran.
Käytävät kiljuvat määräyksiä, pääni sisällä. Tee tämä, tee tuo, tee – mitä? Suorista taulu, matto on vinossa! Tekisi mieli huutaa niille takaisin. Ei kuitenkaan pysty.
Liian heikko. Jotain kamalaa voi sattua. Minun takiani taas. Joku voi loukkaantua, satuttaa itsensä. Herra ties vaikka kuolla! Minä, minä, minä, minun syyni!
Makuuhuone on pimeä. Jostain kuuluu tuttu, tasainen hengitys.
Sinä nukut jo. Ovi ei tainnut mennä kunnolla kiinni. Sulje se vielä kerran. Ja vielä kerran, kolmas, neljäs, viides. Taas. Joku on siirtänyt harjani yöpöydältä. Missä se on? Se täytyy löytää. Laittaa paikoilleen. Nopeasti ennen kuin jotakin sattuu, jotain kamalaa. Kurkkua kuristaa, itku polttelee tietään ulos. Harjan takia!
Säälittävä. Onneksi Ron ei näe tätä.
Nukut niin rauhallisesti. Syvää, levollista unta. Tietämättömänä mistään. En voisi koskaan kertoa sinulle. En kuormittaa sinua enempää. Töissä on tarpeeksi rankkaa.
Luojan kiitos, harja löytyi. Laita se paikoilleen. Viimein käperryn viereesi viileiden peittojen väliin, koitan nukkua. Pyörin sängyssä, ajattelen. Ties mitä, aivan kaikkea. Tämä on naurettavaa, häpeällistä. Omien ajatustensa vanki.
Muistinkohan varmasti lukita ulko-oven?