Nimi: Kauhunsekaisia tunteita
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: S
Genre: angst, (romance), ficlet
Paritus: Severus/Rabastan
Rowling omistaa hahmot, minä vaan leikin niillä saamatta minkäänlaista rahallista korvausta.
A/N: Hihi, EpikFeilin pyynnöstä tällaisen kirjoittelin. Epik siis heitti paritukseksi Severus/Rabastanin, sekä genreksi angstin. Matalalla ikärajalla. Joten
Epikille voisin vaikka omistaa. ^^ En nyt tiedä kuinka hyvin onnistuin annetussa tavoitteessa, kun en Rabastanista ole paljonkaan lukenut saatika kirjoittanut. Toivottavasti ei kauheasti näy tekstissä. Itsellä ainakin on melko ristiriitaiset tunteet tämän tekstin suhteen. Mutta yritys nyt ainakin oli kova. Toivottavasti kelpaa.
Haasteita: Ficlet300 sanalla 216. Sanattomuus, slash10, Rare10, FF10 sanalla 08. Sanat, OT Hahmoryhmä: luihuiset, Kerää kaikki hahmot henkilöllä Rabastan Lestrange
"Severus, Pimeän Lordi on uhannut tappaa minut jos en pian saa lisää tietoa Taikaministeriön liikkeistä. Sinun täytyy auttaa.” Kauhunsekaiset sanat jäävät ilmeettöminä leijumaan sakeaan ilmaan. Ikään kuin kukaan ei kuulisi niitä. Mutta yksi kuulee kuitenkin. Se mustahiuksinen, huoneen toisella laidalla. Lausuu yksinkertaisen viileät sanat.
”Tiedät etten voi.”
”Mikset muka? Mitä muutakaan sinulla on?”
”Minulla on muita... velvollisuuksia.”
”Niin, kiehnätä sen raihnaisen vanhuksen helmoissa Tylypahkassa.” Äänestä kuultaa katkeruus.
Severus nousee äkisti tuoliltaan, tarttuu Rabastania paidan kauluksesta. Painaa vihaisesti seinää vasten. Hän tuo kasvonsa lähelle toisen omia, sihahtaa korvaan.
”Nyt saa riittää! Älä edes avaa suutasi, jos et tiedä mistä puhut!”Eikä toinen osaa sanoa mitään. Tuijottaa vain toisen vihaisiin silmiin. Ilmassa vallitseva jännite tuntuu yhä vain kiristyvän. Sen voi aistia. Jos se olisi rautalanka, sillä voisi soittaa mitä korkeimpia ääniä. Iholla tuntuu juoksevan pieniä sähköväristyksiä.
Ennen kuin kumpikaan ehtii tajuta, painaa Rabastan huulensa toisen omia vasten. Kaikki tuntuu pysähtyvän. Eikä kumpikaan tee mitään. Hengitys kulkee toisen iholla pieninä aaltoina. Hiljaisuus laskeuttuu huoneeseen, tyhjät sydämen lyönnit voisi melkein kuulla. Sitten Severus vetäytyy kauemmas, tuijottaa Rabastania edelleen silmiin. Jotenkin ilmeettömänä. Hämmentyneenä, ehkä?
”Rabastan, tämä ei voi jatkua enää näin.” Hiljainen, tyrmistynyt sihahdus. Ja Severus kääntyy, lähtee huoneesta kaavun helmat liehuen sanomatta sanaakaan. Ei jää jäljelle muuta kuin äskeinen hiljaisuus.
”Niin juuri, mene vain!” Rabastan potkaisee raivoissaan köynnöskaiverruksin kuvioitua vanhan lipaston jalkaa. Mahonkiin jää epätoivon jälki.