Särkyneet enkelit.
Kirjoittaja: Nekotorachan
Ikäraja: K-11
Paritus: Luna/Bellatrix.
Varooitus: Itsetuhoisuus
A/N: Jej, omistan tän ficcin Chikyolle. Ja, sisältää sitten vahvan vahvaa angstia! Enkä omista Lunaa, enkä Bellatrixiä. Leikin niillä vain, no kuitenkin; nauttikaa niin hyvin kun pystytte..ja siis Chikyolle omistettu!
Tuuli henkäisee päin erään vaaleaverikön kasvoille. Hellästi, kutittaen. Ujosti hän sipaisee vaaleat hiukset otsaltaan, hän esittää ujoa; sisältä hän on kuitenkin surullinen. Surullinen ehkä siksi, koska hänellä ei ole ketään kelle uskoutua: kelle kertoa tärkeimmät salaisuudet. Olihan, Harry, Ron, ja Hermione. Harrylla oli Ginny, Ronilla Lavender; Hermionella Krum. Uskomatonta, heillä oli joku..mutta Lunalla ei ollut ketään. Rolf, sekaantui huumeisiin..Luna on taas yksin. Mutta hän ei ollut ainoa; Bellatrix vaelteli Tylyahossa, yksinäisenä ja onnettomana. Tosin, hänhän oli aina ollut onneton. Hän näki vaaleaverikön, ulkonevat silmät - Lööperi Lovekiva.
"Hei." Bellatrix tervehti, Luna hätkähti. Luna ei ollut Luna, Luna oli hoikka: liian hoikka. Silmissä ei palannut valo eikä ilo, tuskin Luna oli öitään nukkunut kunnolla (painajaiset kuolleesta Rolfista kummitelivat.) Olisko hän voinut, tajuta että hänelle puhui kuolonsyöjä.
"Hei." Luna tervehti, ja katsoi Bellaa. Bella oli hoikistunut, silmissä paloi samanlainen loisto kuin entisessä Bellassa. Bellalla, ei ollut enää raskaita silmiä; ehkä luomet hieman. Hän oli siro ja pirteä, Lunassa ei ollut enää noita piirteitä.
"Miten menee Luna?" Bella kysyi.
"Arvaappa." Luna vastasi kolkosti hymyillen, Bella tiesi; hän oli juuri vanginnut Lunan, kiduttanut Lunaa. Longbottomien kohtalosta Bella tiesi, hän ei halunnut Lunalle tapahtuvan samoin: hän piti tytöstä. Siitä kuinka hullu Luna tosiasiassa oli, vai oliko Luna hullu?
"Tulit pilkkaamaan minua." Luna kuiskasi, he pelkäsivät. Takertuivat jokaiseen pikkusanaan. Etsien tukea, etsien turvaa - turhaan. Lunaa säälittiin, Bellaa vihattiin. Vihako näiden kahden ympärillä oli? Viiletyt käsivarret, viiletyt sielut. Ne olivat unelmaa, enkelten siivet oli särjetty. Millä nousta enää unelmien taivaaseen, missä oli hyvä olla. Siellä missä oli mestari. Siellä oli myös vapaus, vapaus siitä tuskasta mikä maanpäällä elää. Oli myös Lunalla samoja mietteitä, olisi parempi paeta tottuutta kuin olla totuus. Totta kai, Ollinvanderille jäi traumoja, Lunalle ei jäänyt traumoja. Rolf lohdutti - aineissaan tietenkin. Sillä hän ei rakastanut Lunaa, Luna ei ollut hänelle enää mitään. Luna vihasi sitä että joutui olemaan yksin. Hänellä on nyt Bellatrix, he painatuivat toisiaan vasten. Hymyilivät ja nauroivat; kaksi aivan erillaista. Aivan erillaista ihmistä..viha ei näillä kahden välillä ollut, se oli eräänlaista ystävyyttä. He olivat särkyneitä enkelitä. Vailla rakkautta ja vailla kaveria, he turvautuivat toisiinsa.
A/N: Tässä se ny on! Toivon että pidätte.
