FractaAnima, ääää miten ihana kommentti ;_; saattaahan se olla, että kirjoitan näistä joskus lisääkin, koska onhan Severus niin paljon minun pala kakkua... ainakin lempihahmouden puolesta, en sitten tiedä osaanko yhtään kirjoittamalla käsitellä. Kiitos niin paljon ♥
A/N. näin selvennyksenä, Septima (oli ainakin jossain vaiheessa) numerologian opettaja, jos joku on yhtä pihalla fandomista kuin minäkin. Ja tosiaan, tämähän ei mene canonin mukaan, Dumbledore on kyllä kuollut, mutta Severus selvästikään ei... 8'D F300 123. Tunti
II.
Jos vain matkaani yksin mä jään miettimään
tai jos itseäin vanhaksi luulen
Aamu valkeni muutaman tunnin kuluttua kunnolla, jolloin Severus päätti vihdoin ja viimein nousta ylös ja suunnata Suureen Saliin aamupalalle. Häntä ei juuri kiinnostanut nähdä ketään, mutta juuri nyt kotitontun paikalle kutsuminenkin oli liian ylivoimaista.
Suuressa Salissa oli yllättävän hiljaista kellonaikaan nähden, mutta hän ei juuri huomioinut sitä. Enemmän hänen huomionsa vei tutunoloinen hahmo, joka istui Minerva McGarmiwan vierellä. Severuksen askel hidastui hänen lähestyessään opettajien pöytää, eikä hän kyennyt irrottamaan katsettaan naisesta.
Hermione istui aloillaan kuin olisi ollut siinä aina, ennen niin kurittoman kiharat hiukset nyt siististi rennolla nutturalla niskassa. Hänellä ei ollut päällään kaapua, vaan tummanpunainen soveliaan avara villapaita ja turkisreunainen viitta tuolin selkämyksellä leväten.
”Ah, Severus, hyvää huomenta”, Minerva sanoi heti huomatessaan hänen istuvan tavanomaiselle paikalleen pöydässä. Mies murahti vastaukseksi saamatta enää sanaa suustaan. Hän oli huomannut ilmeen Hermionen kasvoilla, eikä hän osannut tulkita sitä. Eikä ehkä halunnutkaan.
”Septima on sairaslomalla, hänellä todettiin paha kurkunpääntulehdus ja ehdoton puhekielto”, Minerva jatkoi kuin hän olisi vastannut tervehdykseen normaalien ihmisten tapaan. ”Hermione tuli hänen sijaisekseen kolmen viikon ajaksi.”
”Sepä kerrassaan miellyttävää”, Severus totesi pelkästään monotonisesti ja lähes mielenosoituksellisesti halkaisi kananmunan lautasellaan kahtia haarukalla ja mietti, kuinka helvetissä tulisi selviämään hengissä. Tuijottaessaan murhaavasti kananmunaansa hän ei huomannut Hermionen kasvoilla viipyilevää aavistuksen hämmentynyttä hymyä.