// Alaotsikko: K11 1/?
Title: Born to be wild
Author: rreloaded
Rating: joku K11 en ole varma
Genre: Angst, Drama, Het, OC, Slash,
Pairing: Selviää lukemalla
Beta: Tällä hetkellä ei ole
Warning: enn keksi tähän muuta kuin kova kielenkäyttö ja jossain vaiheessa ehkä poikaxpoika actonia
Chapters: 1/?
Disclaimer: En omista tarinssa esiintyviä julkisuuden henkilöitä, mutta loput ovatkin sitten oman mielikuvitukseni tuotteita.
A/N: Aloin kirjottamaan tätä joskus -10 vuonna inspiraatiopuuskissani, mutta sitten tämä hieman jäi ja nyt löysin tän tuolta muistitikulta ja päätin jatkaa tätä. Koko luku on varmaan täynnä kirjoitusvirheitä betan puutteesta johtuen, joten jos joku olisi halukas ryhtymään betaksi niin saa ilmoittautua.
“Wanna wake up in a dream…” Kundit lopettavat soittamisen juuri kun olimme pääsemässä kertsiin.
”Miks te lopetitte?” Kysyn ja jätkät vain tuijottelevat ympärilleen.
”Voi Jumalauta, mikä siinä on niin helvetin vaikeeta ettei voi sanoa?” Kinaan yrittäen hillitä temperamenttini.
”No ei sitten! Nähdään ku viitsitte puhua mulle!” Tiuskaisen ja nappaan kitaralaukkuni lattialta ja lähden ulos treenikämpän ovet paukkuen.
Tässä välissä voisin kertoakin jotain itsestäni, eli siis…
Olen Airi, 16 vuotias tyttö, joka on kasvanut lastenkodissa suurimman osan elämästään. Vaikka elämä on kohdellut minua julmasti, siltikään en tiedä mitään muuta maailmaa kuin sen mihin astun aina kun olen treenikämpällämme. Ihmettelette varmaan miksi puhun treenikämpästämme. Asia on näin: Laulan ja soitan kitaraa neljän pojan bändissä ainoana tyttönä, eikä se todellakaan ole helppoa kun ottaa huomioon poikien luonteen ja minun temperamenttini, jos joku pojista käy hermoilleni niin aikaan ei saa mitään muuta kuin iso, räjähtävä riita, niin kuin äskenkin. No ihan sama, takaisin tarinan pariin.
Astuin bussiin, miettien samalla tämänpäiväistä, aamulla olin juuri ja juuri kerinnyt matematiikan valtakunnalliseen kokeeseen, vaikka yleensä olen hyvä matikassa tällä kertaa en pystynyt keskittymään, koska olin aamulla saanut kuulla että jokin perhe tahtoisi adoptoida minut. Puistelen vieläkin päätäni istuessani bussin takaosaan.
Kun olin kertonut tänään jätkille ennen treenejä niin he olivat alkaneet käyttäytyä ihan oudosti, ensin he eivät puhuneet minulle kunnolla, ja sitten lopettavat biisin kesken. Nostan harteitani ja annan asian jäädä omaan arvoonsa, ei kukaan tuollaisia jaksaisi ajatella.
Puhelimeni alkaa soittamaan Gazetton biisiä joten kaivan sen taskustani vastatakseni.
”Moshi, moshi!” Vastaan hymyillen, mutta samassa hymy kuolee kasvoilleni kun kuulen soittajan äänenpainon
”Tara tässä, oletko jo tulossa kotiin?” Tara, yksi lastenkodin valvojista kysyy.
”Oon mä tulossa, istun just bussissa, miks niin? Sä kuulostat vakavalta.” Vastaan yrittäen urkkia, mitä on tapahtunut.
”Tämä onkin vakavaa, mutten voi kertoa enne kuin olet täällä, nimittäin koko juttu liittyy suhun.” Tara selittää nopeasti
”Miten niin et voi kertoo ennenku oon siellä! Siis nyt vittu selität, miten joku asia muhun liittyy!?” Melkein huudan kännykkääni turhautuneisuudessani.
”Selitän kun olet kotona.” Hän vain sanoo ja lopettaa puhelun.
”Voi paska.” Mumisen kaivautuen syvemmälle bussin penkkiin.
Mikä asia olisi niin tärkeä ettei sitä voinut puhelimessa kertoa. Muutenkin hermot kireällä ja inhoan muutenkin sitä jos asioita piilotellaan minulta.
Ärisin mielessäni kaivaen iPodia painavasta olkalaukustani. Olin lähtenyt suoraan koulusta treenikämpälle, enkä mennyt lastenkodin kautta niin kuin tavallisesti.
Vihdoinkin sain soittimen käsiini ja tungin kuulokkeet korviini ja painoin laitteen päälle antaen musiikin täyttää tajuntani, tunsin kuinka ärtymykseni haihtui mielestäni Aoin karjunnan aikana. Hymyilin itsekseni ja mietteissäni meinasin ajaa pysäkkini ohi, mutta hoksasin painaa stop-nappia viime hetkellä. Heitin mustan laukkuni olalleni ja kävelin oven eteen odottamaan pysähdystä siirsin siniset pitkät hiukseni oikealle olkapäälleni kun bussin ovet avautuivat, Astuin kylmään talvi-ilmaan ja henkäisin syvään. Etsin ohuen nahkatakkini taskuista sytkärin ja tupakka-askini ja sytytin yhden syöpäkääryleen. Hytisin kylmissäni kun kävelin kotiin päin.
Lastenkodin nuoret tunnisti yleensä vanhoista rähjäisistä vaatteista ja kovemmasta ulkokuoresta, mutta minä olin tavallaan erikoistapaus aina kun halusin uudet farkut tai kengät, sain ne, vain sen takia etten antanut asian olla ennen kuin ne olivat huoneeni vaatekaapissa. Jokaisella nuorella lastenkodissa oli oma pieni huone, minulla oli aikuistuvien nuorten osaston suurin huone ja sekin vain siitä syystä että olin tapellut saadakseni sen. En pystynyt tyytymään pieneen koppiin johon minun olisi alun perin pitänyt muuttaa, joten lähetin Samulin koppiin ja itse valtasin ison huoneen. Hymyilin itsekseni muistosta jossa Samuli oli katsonut isoa huonetta suu auki ja änkyttänyt että missä hänen tavaransa olivat, kiitin luojaani ettei poika ollut väkivaltaista tyyppiä, vaikka liikkuikin vanhojen linnakundien kanssa.
Saavuin vihdoinkin lastenkodin ovelle joten sammutin soittimeni ja tungin sen takaisin laukkuuni, avasin raskaan puuoven ja potkin kenkäni pitkin eteistä. Astelin peremmälle taloon ja katselin ympärilleni, kaikki huonekalut olivat siististi paikoillaan eikä kukaan lojunut sohvalla, kuten yleensä, kuitenkin Arja istui sohvan nurkassa kutomassa. Arja oli yksi lastenkodin työntekijöistä, hän oli mukavin ihminen koko paikassa, heti Taran jälkeen.
”Missä Tara on?” Kysyin hymyillen. Arja katsahti minuun ja hymyili koko naaman pituudelta.
”Hän on keittiössä. Hän kertoi minulle vähän aikaa sitten hyvät uutiset. Onnea.” Pieni pyylevä nainen sanoi onnea hehkuen. Kurtistin kulmiani ja suuntasin keittiötä kohti, nyt asiat olivat jotenkin hullusti. Ensinnäkin aina kun Arja puhui minulle hän näytti huolestuneelta ja toiseksi Tara ei koskaan ollut keittiössä.
”Mitä sä täällä teet?” Kysyin Taran selältä kun aukasin keittiöön vievän oven.
”Teen pizzaa, tänne tulee tänään aika vitun tärkeitä vieraita.” Tummatukkainen Tara vastasi hymyillen. Kurtistin taas kulmiani. Ketä tänne muka oli tulossa? Kerran viikossa pidettiin kokous jossa kaikki työntekijät ja meidän johtaja kokoontuivat puhumaan meistä nuorista ja menneestä viikosa, mutta ei sillonkaan pizzaa tarjoiltu vaan käytiin kaupasta ostamassa kaksi pullapitkoa, jotka leikattiin nätisti hopeaiselle tarjottimelle.
”Keta tänne on muka tulossa?” Kysyin epäilevästi kävellen Taran viereen.
”Simone tulee, hän on sun uusi adoptioäiti. Tänään me järjestetään päivällinen jossa te kaksi saatte tutustua ja puhutte käytännön asioista Jarnon kanssa.”
”Mutta, totaa eihän Simone oo ikinä ennen tavannu mua niin mista se tietää millanen mä olen?” Kysyin hieman punastuen. Mun pitäis tänään istua pöytään yhden tuikituntemattoman naisen ja meidän johtajan kanssa.
”Simone kävi täällä jotain viikko sitten ja luki sun paperit ja sano heti että se haluaa sut.” Tara vastasi samalla kiroten pizzataikinaa alimpaan helvettiin.
”Ookei…” Vastasin hitaasti ja lähdin pois keittiöstä. Tummatukkainen vielä huusi mun perään että kannattais valmistautua päivälliselle.
Talsin käytävää pitkin omaan huoneeseeni ja kaivoin mustien pillifarkkujeni taskusta avaimen jolla aukaisin oveni. Astuin sisälle hieman sekaiseen huoneeseen pamauttaen oven kiinni, suuntasin suoraan vaatekaapilleni ja heittelin kaikki farkkuni ja T-paitani sängylleni ja aloin käymään niitä läpi, etsien jotain hyvää päälle pantavaa. Lopulta päädyin mustiin, revittyihin pillifarkkuihin ja harmaaseen toppiin. Lastasin kaikki muut vaatteet takaisin kaappiin ja menin peilipöytäni eteen, puhdistin aamulla laittamani meikit ja taiteilin kasvoilleni uuden meikin. Tämän jälkeen etsin yhden laatikon uumenista koruni ja vaihdoin venytykseni tavallisiin mustiin tunneleihin ja valitsin pari sormusta ja yhden mustan lukollisen rannekorun. Vaihdoin päälleni valitsemani vaatteet ja etsin kaapista vielä itselleni vyön. Iskin asusteet päälleni ja istuin takaisin pöytäni ääreen laittamaan hiuksiani.
Juuri kun olin saanut laskettua lakkapullon alas huoneeni ovelta kuului koputus ja Taran ääni.
”Airi! Ala tulla jo! Simone saapuu tänne kymmenen minuutin sisällä!” Naisen ärsyyntynyt ääni kuuli oven läpi.
”Joo joo!” Huudahdin takaisin hyppien samalla sukkiini. Viimein aukaisin huoneeni oven napaten avaimen mukaani. Taas läimäisin oven paukahduksen kanssa kiinni.
Kävelin Taran perässä olohuoneeseen odottamaan Simonea, naista jonka oli määrä adoptoida minut.
