Nimi: Miten pitkä ikuisuus onkaan
Kirjoittaja: Auri
Ikäraja: S
Paritus: Sett/Aphelios
Alkuperäisteos: Runeterra (League of Legends: Spirit Blossom Universe)
Haasteet: Valloita fandom IV
Oma sana: OTP OTP OTP OTP OTP
OTP FR
Siis. Itketti kun kirjotin tätä not even gonna lie. I love them so much you don't even know
Miten pitkä ikuisuus onkaan
Aphelios kuulee hänet kaukaa. Sett on aina ollut kovaääninen, huomiota herättävä, elämää suurempi. Hän rymistelee metsän läpi Yön temppelille henkimäyrilleen höpötellen, tehden ääneen huomioita ympäristöstään. Aphelios istuu lammen rannalla ja katselee kuinka tähtien viitta heijastuu peilityynen veden pinnasta. Hän odottaa, kuuntelee.
“Onkohan Alune täällä tällä kertaa?” Sett miettii ja mäyrät sirkuttavat vastaukseksi. Sett hymähtää. “Totta.”
Sitten hän on siinä, kävelee puiden välistä rannalle. Aphelios nousee kiveltään ja astuu lähemmäs. Vetovoimainen. Sett on aina ollut vetovoimainen. Kuin painovoima kallistuisi hänen ympärillään.
“Phel!” Sett huudahtaa ja juoksee hänen luokseen.
Aphelioksen huulet kääntyvät hymyyn. Jo Settin äänestä kuulee niin selkeästi kuinka innoissaan hän on vain nähtyään Aphelioksen. Ilme hänen kasvoillaan saa Aphelioksen ihon kihelmöimään.
“Hei, kuukakkuseni,” Sett virnistää ja kaappaa hänet syleilyynsä. Aphelios naurahtaa, painaa nopean suukon Settin suupielelle ja kääntyy sitten tämän mäyrien puoleen, jotka tuijottavat häntä odottavasti.
Hei, Truffle. Hei, Southpaw, Aphelios viittoo ja mäyrät livertävät innokkaasti, pyörivät heidän ympärillään kierroksen jos toisenkin, kunnes asettuvat taas aloilleen Aphelioksen hyväiltäviksi. Hän silittää korvien välistä, rapsuttaa leukaa ja virnistää, kun näkee silmäkulmastaan Settin korvien värähtävän, olkapäiden hytkähtävän.
Kun Truffle ja Southpaw ovat viimein riittävästi hellityt, he asettuvat Aphelioksen olalle kuten aina. Sett näyttää ilahtuneelta. Aphelios muistaa ensimmäisen kerran, kun mäyrät pysyivät hänen olkapäillään, kuinka tämä panikoi: pelkäsi, että Aphelios suuttuisi, tai ajattelisi sen olevan liikaa. Ajattelisi Settin olevan liikaa. Kuinka hän maanitteli Trufflea ja Southpawta takaisin ja vilkuili huolestuneena Apheliosta, kunnes Aphelios hiljensi tämän suudelmalla.
Aphelios hymyilee muistolle. Hän kääntää viimein kaiken huomionsa Settiin.
Hei, rakas.Sett katsoo häntä silmät säkenöiden, kuin Aphelios olisi itse asetellut tähdet taivaan sijasta niihin. Aphelioksen rinnassa kipinöi, kuin uuden tähden syntymä. Hän toivoo, ettei hän ikinä tulisi tottumaan siihen miten Sett häntä katselee. Hän toivoo, että tulee aina tuntemaan kaiken tämän, kun hän katsoo Settiä. Vuosisadat. Tuhannet. Niin kauan miten pitkä ikuisuus onkaan.
“Hei,” Sett kuiskaa. Hetken he vain tuijottavat toisiaan. “Onko Alune —?”
Missä lie, Aphelios viittoo.
Olemme hetken rauhassa.“Sitten…” Sett aloittaa, hiljenee sitten ja punastuu.
Aphelios nauraa hiljaa.
Taistelun henki tahtoo häpäistä Yön temppelin?Sett naurahtaa. “Eiköhän se ole jo aika perusteellisesti häpäisty.”
Aphelios pudistaa päätään hymyillen.
Hyvä on, hyvä on. Meinasitko kantaa minut sisään, vai saanko kävellä ihan itse?Sett virnistää, mäyrät nauravat ja pian Aphelios päästää kimeän äänen, kun Truffle ja Southpaw heittävät hänet Settin olalle.
