-Kolmas Luku-
Tähtitorni
Tiistai kului varsin nopeasti. Aamulla Angelina oli tullut raivoamaan Harrylle, koska tämä oli hankkiutunut taas jälki-istuntoon ja päivän ensimmäisellä tunnilla, muodonmuutosten luokassa, nurkassa lymyili Pimento lehtiö kädessään. Hän keskeytti tunnin yhtenään alussa ja lopulta heidän lähdettyä luokasta hän oli jäänyt tenttaamaan professori McGarmiwaa.
Seuraavalla tunnilla, taikaolentojen hoidossa, Pimento kierteli oppilaiden joukossa ja kyseli heiltä tunneista. Hän myös yritti kysellä professori Matoisa-Lankulta jostain professori Hagridista, joka oli kuulemma virkavapaalla.
"Kuka on professori Hagrid?" Eeda kysyi, kun he kävelivät linnaa kohti iltapäivällä. Harry ja Ron vaihtoivat pöyristyneitä katseita, jotka vaihtuivat äkkiä virneeseen.
"Taikaolentojen hoidon opettaja. Matoisa-Lankku on vain sijainen", Harry sanoi.
"Missä hän sitten on nyt?"
"Hän on varmaan kill - Auh, tuo sattui!" Ron sanoi Hermionen pukattua tätä kovaa kylkeen.
Oliko hän sanomassa jotain killasta? Eedan kiinnostus heräsi, mutta hän päätti olla jatkamatta aiheesta, koska se näytti olevan oikeasti arkaluontoista.
Illalla jälki-istunnossa Eeda pääsi Harrya aikaisemmin, vaikka hän olisi voinut vannoa, että Harryn käsi oli vielä pahemmassa kunnossa kuin hänen omansa. Hän meni väsyneenä makuusaliin ja päätti yrittää nukkua tällä kertaa edes hieman. Pelottavat painajaiset olivat herättäneet hänet taas viime yönä ja luisuneet pois hänen muististaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Uni oli kuitenkin eri kuin viime kerralla, se oli ainoa muistikuva, mitä hänellä painajaisestaan oli. Hän pyöri levottomana sängyssään tunnin jos toisenkin sen jälkeen, kun oli valuttanut pari pisaraa mäkimeiramia kirveleville arville, jotka olivat sinä päivänä syventyneet kiitettävästi.
Siinä pelossa, että painajaiset palaisivat, hän taikoi itsensä näkymättömiin. Hän hiipi portaat alas varmana siitä, että jos palaisi makuusaliin, hän nukahtaisi levottomiin ja ahdistavaa hiljaisuutta tulviviin painajaisiin. Hän meni nojatuoliin istumaan ja näki Hermionen ja Ronin istuvan häntä vastapäätä samalla sohvalla kuin eilen ja keskustelevan Harryn kanssa, joka piti kättään kulhossa, jossa lillui jotain kellertävää nestettä.
"Siinä on itua", Ron sanoi mietteliään näköisenä.
"Missä on itua?" kuului Harryn kysymys.
"Sinussa. Siinä, että sinä opetat meitä."
"Niin mutta..." Harry mutisi ja näytti epäuskoiselta.
Harry väitti vastaan Ronille ja Hermionelle ja Eeda kuunteli tarkkaavaisena.
"Harry hei, sinä olet paras pimeyden voimilta suojautumisessa", Hermione sanoi.
Vastaan väittämistä ja inttämistä jatkui ja jatkui. Hermione ja Ron päätyivät luettelemaan Harryn urotöitä viimevuosilta, ja Eeda hämmästeli edessä istuvan mustahiuksisen pojan rohkeutta. Karkotti satakunta ankeuttajaa ja tappoi basiliskin?
Lopulta Harry päätyi huutamaan Ronille ja Hermionelle, kuinka he luulivat Cedric Diggoryn kuolleen tyhmyyttänsä viime vuoden kolmivelho turnajaisissa.
"Ei kukaan mollannut Diggorya, ei - sinä ymmärsit ihan väärin -"
"Harry, etkö tajua? Tästä... juuri tästä syystä me tarvitaan sinua... meidän täytyy oppia millaista on oikeasti... kohdata hänet... kohdata V-Voldemort", Hermione sanoi.
"Niin täytyy", Eeda sanoi tyhjästä. Kaikkien kolmen päät kääntyivät siihen suuntaan, missä hän istui. Hän nousi seisomaan ja napautti vastaloitsun päälaelleen. Kuumat, epätodelliset pisarat noruivat hänen niskaansa alas ja hän tuli jälleen näkyväksi. Kaikkien kolmen leuat loksahtivat auki ja he tuijottivat Eedaa hämmentyneinä.
"Kuinka sinä tuon teit?" Ron kysyi silmät pyöreinä. Eeda viittasi kintaalla kysymykselle ja katsoi Harrya. "Hermione puhuu järkeä. Me emme opi mitään siltä ämmältä."
"Lupaathan ajatella asiaa?" Hermione kysyi vaativasti. Harry näytti olevan kahden vaiheilla ja lopulta vastasi: "Hyvä on."
"Miten sinä osasit tehdä tuon loitsun, jolla muutuit näkymättömäksi?" Hermione kysyi Eedalta, joka nolostui sen kuullessaan.
"Minä... en tiedä", hän sanoi hetken mietittyään. Kertoisiko hän? Ei, ei hän kehtaisi.
"Oletko tehnyt noin useinkin?" kysely jatkui.
"Itse asiassa, kuulin kun puhuitte jonkun kanssa viime sunnuntaina takan kautta", Eeda tunnusti nolona. Syntyi pieni hiljaisuus, jonka Hermione kuitenkin rikkoi pian.
"Kuinka paljon kuulit?"
"Vain lopun, jotenkin taikaministeriin se liittyi. Vannon, ettei ollut tarkoitus salakuunnella, tulin vain alas lukeakseni, kun en saanutkaan unta, ja te olittekin täällä!"
Muut katsoivat Eedaa ja näyttivät uskovan häntä. Kannattaisiko hänen kysyä killasta? Kertoisivatko he? Ajatukset kaikuivat hänen päässään. Ehkei kannattanut, ei ainakaan vielä. He sanoivat toisillensa hyvät yöt ja lähtivät makuusaleihin.
*****
Aikaa kului parisen viikkoa, eikä juoruilulta vältytty. Tieto Eedan sanomisista Pimennon tunnilla oli levinnyt kulovalkean tavoin, ja nyt häntä tuijotettiin kahdella tavalla; peloissaan ja kunnioittavasti. Eeda ei pitänyt kummastakaan, vaan eristäytyi kirjaston perimmäisten hyllyjen väliin lukemaan vapaa-ajallaan. Oudointa jutussa oli se, että Malfoy näytti jollain lailla rauhoittuneen. Hän ei ollut tullut enää puhumaan Eedalle sen jälkeen, vaan oli tuijotellut häntä muiden lailla kauempaa. Mutta kirjastossa Eeda tunsi olevansa turvassa. Se oli ylittänyt hänen kaikki odotuksensa ja oli lopulta onnistunut saamaan jopa Upean parista aineestaan. Eihän se olisikaan ollut ihme - kympin oppilas, kun oli Suomessa ollut - mutta univelat tekivät opiskelusta haastavaa. Painajaisia esiintyi yhä tiheämmin ja ne tuntuivat vievän ilon. Hän oli nukkunut viime yönä vain kolme tuntia, jonka ansiosta hän oli melkein nukahtanut aamiaisella.
Myös Hermione oli huomannut jonkin olevan pielessä. Hän oli huomauttanut Eedalle jo useaan otteeseen tämän näyttävän kipeältä, johon Eeda oli vain vastannut olankohautuksella. Hän istui nyt jälleen kirjaston lempinurkkauksessaan Harryn, Hermionen ja Ronin tehdessä vähän matkan päässä pöydän ääressä liemiläksyjä. Eeda oli tehnyt ne yöllä ja luki hiljaa kirjaa, jonka oli ottanut kotoaan mukaansa. Se oli vanha ruskeakantinen kirja, jonka selkämykseen oli upotettu kultaisilla kaunokirjaimilla Kalevala. Hän piti siitä, koska se toi elävästi mieleen niin kesien leudot ja hiostavat yöttömät yöt, kuin talvien paukkupakkaset ja revontulet, jolloin hän luki mielellään.
Eeda oli täysin uppoutunut äidinkielellään kirjoitettuihin värssyihin, eikä huomannut Hermionen lähestyvän häntä, ruskeat kiharat hulmuten ja leveä hymy kasvoillaan.
"Arvaa mitä?" Hermione kysyi.
"No?"
"Harry suostui! Hän aikoo opettaa suojautumista pimeyden voimilta!" Hermione hihkui.
"Hienoa", Eeda ilahtui ja laittoi kirja kiinni. Hän lähti lampsimaan kohti sitä pöytää, missä Harry ja Ron istuivat.
"Kuulin, että suostuit", Eeda sanoi Harrylle, joka nyökkäsi vastaukseksi.
"Missä on ensimmäinen tapaaminen?"
"Tylyahossa, lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna", Hermione vastasi säteillen innostuneisuutta. Eeda tunsi pettymyksen hyökyvän ylitseen.
"Ai", hän sanoi. "Kertokaa sitten, mitä puhuitte siellä."
Kaikki kolme kääntyivät katsomaan häntä hämmentyneinä.
"Minulla ei ole lupalappua", hän totesi. Heidän ilmeensä valahtivat olemattomiin, kunnes Harry näytti saavan idean.
"Voit kulkea salakäytävää pitkin Hunajaherttuaan ja tulla sieltä Sianpäähän. Käytin sitä reittiä kolmannella luokalla, koska minullakaan ei ollut lupalappua silloin", hän esitti ideansa.
"Salakäytävä? Hienoa! Missä se on?"
"Tiedät kai sen kyttyräselkäisen noitapatsaan? Taputa sitä taikasauvalla ja sano Halkhios niin pääset tunneliin." Eeda hymyili kun tajusi, ettei hänen tarvinnut sittenkään jäädä linnaan.
*****
Lokakuun ensimmäisenä lauantaina Eedan syötyä aamupalan, hän lähti noitapatsaan luo. Hän langetti yllensä vielä loitsun, joka takasi sen, että hän oli näkymätön, ihan vain varmuuden vuoksi. Hän teki niin kuin Harry oli kertonut; taputti sauvalla patsasta ja sanoi taikasanan, niin kyttyrään aukesi pieni aukko, josta Eeda hoikkana tyttönä mahtuisi. Hän laskeutui pimeään käytävään, jossa haisi märkä multa.
"Valois", hän käski sauvaansa, johon syttyi lepattava valo. Tunneli tuntui jatkuvan iäisyyksiä, kunnes Eeda tuli sen päähän. Hänen yläpuolellaan oli tiililaattoja, joista yksi näytti moneen kertaan irronneelta. Eeda työnsi sitä varovasti ylöspäin ja liikutti sen pois aukon tieltä, josta hän mahtui ulos. Laitettuaan tiilen paikoilleen, hän huomasi olevansa jossain kellarin tapaisessa, joka oli hyllyt väärällään karkkeja. Eeda sammutti sauvansa valon ja laittoi sen taskuunsa - olisi nimittäin näyttänyt epäilyttävältä, jos sauva leijuisi yksinään ympäri Tylyahoa.
Hän hivuttautui varovasti väkijoukon seassa Hunajaherttuan ulko-ovelle. Kellarista tultuaan hän oli lähes törmännyt vanhaan mieheen, joka oli raahannut pahvilaatikoita ylös kaupan puolelle. Eeda käveli pienelle sivukujalle ja kumosi näkymättömyysloitsun. Taivas oli sees ja päivä tuulinen, kun hän lähti kävelemään neuvottua reittiä kohti Sianpäätä. Hän näki monen muunkin pyrkivän ovesta sisään ja liittyi tungokseen. Suurimman osan heistä Eeda tiesi nimeltä ja osan hän oli nähnyt koulun käytävillä välituntisin. Hänen onnistuttua keplotella itsensä sisälle ja näki kauimmaisessa pöydässä istuvan kolmikon. Hän käveli heidän luokseen ja veti itselleen tuolin Hermionen viereen. Moni muu otti myös tuolin ja siemaili tilaamaansa kermakaljaa törkyisestä pullosta, jotka baarimikko oli heille antanut. Eeda näki Chon mulkoilevan häntä epäilevästi ja yritti pitää katseensa poissa hänestä.
Hermione esitteli, miksi he olivat siellä (hänet keskeytettiin moneen kertaan) ja he pohtivat kuinka usein kannattaisi tavata. Heidän päätettyä, että tapaamisia on kerran viikossa, puheenaihe kääntyi Harryn viime vuosien koettelemuksiin. Eeda kuunteli vaitonaisena koko kokouksen ajan ja pani merkille monia asioita. Harry ja Cho näyttivät pitävän toisistaan, mutta kumpikaan ei tiennyt toisen tunteista, Chon vieressä oleva kiharapäinen tyttö taas näytti siltä, että haluaisi olla missä tahansa muualla juuri sillä hetkellä. Zacharias Smithiksi esittäytynyt taas oli koppava puuskupuhilainen ja Luna Lovekiva oli omissa maailmoissaan.
Taustalla taas mustaan huntuun verhoutunut nainen näytti kuuntelevan varsin tarkasti heidän jokaista sanaansa, niin myös baaritiskillä istuva siteisiin kääritty henkilö, joka siemaili tämän tästä jotakin savuavaa juomaa, silloin kun ei tiiraillut siihen pöytään, jossa kokousta pidettiin.
Kokouksen lopussa huomattiin pienoinen ongelma. Missä harjoiteltaisiin? Kaikki miettivät päänsä puhki ja he tulivat lopulta siihen tulokseen, että seuraavan tapaamisen aika ja paikka ilmoitettaisiin, kun ne olivat tiedossa. Eeda lähti muiden mukana ulos hämyisestä ja vuohilta haiskahtavasta pubista, huputettujen asiakkaiden katsellessa porukan menoa ovesta syksyn viimaan. Eeda käveli huppu päässään pitkin Tylyahoa kolmikon mentyä johonkin puotiin, joka myi sulkakyniä. Tylyahon raittia reunustivat monenmoiset kaupat ja putiikit, jotka myivät kaikkea sontapommeista väriävaihtavaan musteeseen. Eeda huomasi Harryn, Hermionen ja Ronin tulevan ulos kaupasta ja katsahti kelloon. Oli jo aika myöhä, ja hänen täytyisi ehtiä takaisin linnaan ennen kuin muut palaisivat. Hän katsoi haikeasti ympärilleen ja toivoi, että jonakin päivänä hänelläkin olisi lupa vierailla tuossa pienessä velhokylässä. Eeda suunnisti kohti Hunajaherttuan toffeen tuoksuisia sisätiloja ja kellaria, josta hän pääsisi takaisin Tylypahkaan tunnelia pitkin.
*****
Sunnuntai tuli ja meni. Maanantaiaamuna Eeda odotti muiden heräämistä tohkeissaan ilmoitustaululle ilmestyneestä julisteesta, johon oli kirjattu heidän pienen pimeyden voimilta suojautumisen kerhon olevan sääntöjen vastainen, opetusasetus nro. 24 mukaan. Allekirjoittaneena, oli kukas muukaan kuin 'iki-ihana' oppilaiden käsiä jälki-istunnoissa viiltelevä professori Pimento. Kun Eeda vihdoin näki Hermionen kävelevän kiviportaita alas tyttöjen makuusalista, hän toivotti hyvät huomenet ja kehotti katsomaan ilmoitustaululle.
"Joku salakuunteli meitä Sianpäässä", Eeda totesi vakavana. "Tai joku sinne kutsutuista jänisti ja meni kantelemaan." Hermione pyöritteli päätään epäuskoisena, lukiessaan koko ilmoitustaulun peittävää julistetta.
"Mahdotonta. Minä manasin sen nimilistan, johon me kirjoitettiin nimet kokouksen lopuksi. Jos joku meistä kertoi kokouksesta Pimennolle, me tiedämme kuka. Usko pois", Hermione kertoi ja tuijotti ihmeissään ilmoitustaulua.
He lähtivät kahdestaan aamiaiselle suureen saliin odottamaan poikia, jotka saapuivat pari minuuttia heidän jälkeensä.
"Näittekö -?" Ron ehti aloittaa, mutta molemmat tytöt nyökkäsivät ennen kun hän jatkoi enempää. Muiden arvellessa kuka kuuntelija oli ollut, Eeda mutusti paahtoleipäänsä ja ajatteli, kuinka hauskaa olisikaan tyrkätä Pimento yrttitiedon kasvihuoneen varastossa olevaan lannoitekasaan.
Taikakausien historian tunnilla, Eeda istui jälleen Hermionen vieressä. Univelat painoivat päälle ja silmäluomet tuntuivat raskailta hänen nojatessaan kyynärpäällään pulpettiin. Sulkakynä lipsui hänen kädessään, kun hän yritti kirjoittaa muistiinpanoja jättiläissodista. Uni alkoi vähitellen pyrkiä alitajuntaan turruttaen mielen, eikä professori Binnsin unettava ääni auttanut Eedan päänsisäistä kamppailua laisinkaan. Samaa jatkui kymmenisen minuuttia ja sitten aaveopettajan ääni sumentui kasaan, ja Eeda nukahti.
*****
Harry käveli pihamaalla etsien katseellaan Hermionea, Ronia ja Eedaa. Pian hän löysikin heidät kiviseinän vierestä keskustelemasta vakavannäköisinä. Kysyessään asiasta hän sai vastaukseksi kolme totista katsetta ja Hermionen napakat sanat;
"Joku yritti lukea kirjeesi, Harry." Hänellä kesti hetki miettiä, kuka haluaisi tehdä sellaista. Kun hän ei saanut päähänsä ketään, hän päätti kertoa mitä kirjeessä oli sanottu (Sama aika, sama paikka) ja että sen oli lähettänyt Nuuhku.
"Kuka hemmetti on Nuuhku?" Eeda kysyi ymmällään. Harry heitti hänelle merkitsevän katseen, jonka Eeda tulkitsi heti oikein.
"Aa, hän on siis se mies, jonka kanssa puhuitte takassa", Eeda sanoi hieman nolostuneen näköisenä ja jatkoi, "Ei huolta, en salakuuntele tällä kertaa. Kunniasanalla."
Kaikki neljä raahustivat tyrmiin taikajuomatunnille, mutta kohtasivat luokan edessä epäonnekseen rehvakkaana seisoskelevan Malfoyn, heiluttelemassa siististi taiteltua pergamenttia.
"Joo, Pimento antoi Luihuisen huispausjoukkueelle suoraapäätä jatkoluvan, kun menin kysymään sitä heti aamulla. No, olihan ilmiselvää tietty, kun Pimento nimittäin tuntee isän hyvin. Vähän väliähän isä piipahtelee ministeriössä... Jännää nähdä, saako Rohkelikko jatkaa pelejä, eikö vain?"
"Älkää hikeentykö, sitä hän kerjää", Hermione kuiskasi. Seuraavaksi Malfoy ryhtyi pilkkaamaan Ronin isää ja Harrya itseään. Harry oli juuri syöksymäisillään Malfoyn kimppuun, mutta joku ehti ensin. Harry ei ehtinyt nähdä kuin vilauksen vaaleanruskeasta poninhännästä, kun Eeda jo osoitti Malfoyta taikasauvallaan.
"Älä ikinä loukkaa Harrya minun kuulteni, tai ketään heistä", Eeda kivahti raivoissaan Malfoylle, joka perääntyi tyrmän käytävää vasten. Harry katseli tilannetta lamaantuneena.
"Minua saat haukkua ja levitellä minkä tahansa näköisiä juoruja, mutta jossakin kulkee raja ja se raja kulkee tässä."
Harry kuuli Kalkaroksen etäisten askeleiden kaikuvan ympäri tyrmää ja ehti juuri ja juuri napata Eedaa harteista, vetäen tämän pois Malfoyn luota.
Harry oli vaikuttunut. Eeda oli muuten hiljainen ja vaikutti ujolta, mutta mitä enemmän hänen kanssaan oli ja häneen tutustui, sitä enemmän hänestä löytyi uusia puolia. Eikä tämä ollut poikkeus. Eeda näytti olevan tietyissä tilanteissa räjähdysaltis, kuten hän oli nyt osoittanut kahdesti; Pimennon tunnilla kun hän oli hankkinut itsestään jälki-istuntoa ja nyt tämä. Kalkaros havahdutti Harryn mietteistään päästämällä oppilaat sisään luokkaan ja huomauttamalla että tunnilla oli vieras, saaden oppilaat katsahtamaan nurkkaan, josta kuului hiljainen "Höm, höm." Pimento istui tuolillaan, lehtiö kädessä, valmiina kirjoittamaan.
*****
Eedaa unetti mahdottomasti koko loppupäivän, vaikka hän olikin vahingossa ottanut pienet nokoset historian tunnilla. Hän oli nukkunut koko lopputunnin, jonka aikana Harryn Hedwig niminen pöllö oli ilmestynyt luokan ikkunalle loukkaantuneena. Harry oli poistunut tunnilta tekosyyn varjolla, viemään Hedwigiä Matoisa-Lankulle parannettavaksi. Pimennon tunnin jälkeen Eeda oli suunnistanut suorinta tietä makuusaliin, niin kovaa kuin väsyneillä jaloillaan pääsi. Oman pylvässänkynsä luona hän mätkähti sille vaatteet päällä ja ajatteli helpottuneena, että saisi vihdoinkin nukkua.
Eeda heräsi seuraavan kerran vasta yhdeltätoista, jolloin hän meni katsomaan, keitä oli oleskeluhuoneessa. Päiväunistaan jonkin verran virkistyneenä, hän tunsi itsensä iloisemmaksi kuin pitkään aikaan. Painajaiset vainosivat häntä yö yöltä useammin ja hän sai hädin tuskin nukuttua. Hän oli ottanut tavaksi kuljettaa kahvia termospullossa aamiaiselta mukaan tunneille, jotta hän pysyisi hereillä, mutta oli unohtanut närkästyksissään sen tänä aamuna. Portailla matkalla oleskeluhuoneeseen hän pysähtyi äkisti muistaessaan, että kolmikko tapaisi Nuuhkun tänä yönä. Eeda katsoi paremmaksi hiipiä vähin äänin takaisin nukkumaan, vaikka houkutus kuulla Killan asioista olikin suuri.
*****
Seuraavana päivänä kolmikko oli vaitonainen ja etäinen. Eeda epäili, että se liittyi eiliseen keskusteluun, muttei uskaltanut avata suutaan asiasta. Hänen harjoitellessaan vaikenous-loitsua oleskeluhuoneessa, Hermione tuli pyytämään häntä seurakseen valvojaoppilaiden kylpyhuoneeseen. Viidennessä kerroksessa sijaitseva tilava kylpyhuone olisi käynyt jästien kylpylästä. Suuri avara allas oli täynnä juuri sopivan lämpöistä vettä ja hanoista altaan perällä saattoi laskea veteen ties minkälaisia tuoksuja ja kylpyvaahtoa.
Eeda ja Hermione rentoutuivat veden hellivässä lämmössä ja puhuivat niitä näitä. Eukalyptuksen tuoksuinen kylpyvaahto hellitti syysilmasta johtuvaa tukkoisuutta ja tuntui ihanan helpottavalta haistaa jotain.
"Tämä on taivaallista", Eeda sanoi istuessaan altaan matalassa päädyssä.
"Onhan se. Ajatella, että pojilla on huispausharjoitus tässä syysmyrskyssä." Ulkona oli satanut koko päivän ja tuuli velloi järven tummaa pintaa heidän katsellessaan maisemaa kylpyhuoneen ikkunasta pukeutuessaan ja kuivaillessaan hiuksiaan.
Eeda meni aikaisin nukkumaan siinä toivossa, että painajaiset hellittäisivät hetkeksi, mutta joutui pettymään herättyään jälleen. Tummat hahmot tuntuivat ulottuvan todellisuuteenkin ja tekivät valveilla olosta ahdistavaa. Pakkohan hänen oli joskus nukkua. Eeda otti tapansa mukaan kirjan ja meni takassa kytevän hiilloksen ääreen lukemaan näkymättömyysloitsun turvin.
Aamulla hän hiipi takaisin sänkyyn ja oli heräävinään samaan aikaan kuin Hermione hänen viereisessä pylvässängyssään. Tämän vetäessä pylväiden välissä olevat punaiset verhot auki Eeda sanoi hyvät huomenet.
"Huomenta", Hermione vastasi ja haukotteli makeasti. "Sinä puhuit unissasi."
"Puhuinko? Anteeksi, jos herätin", Eeda sanoi pohtien, mitä oli mahtanut unissaan sanoa.
"Ei se mitään." Tytöt pukeutuivat, laittoivat hiuksensa ja suuntasivat aamupalalle.
Suuressa salissa Harry kertoi löytäneensä kokouspaikan suojautumiskerholle.
"Niinkö? Mistä?" Eeda ja Hermione kysyivät kuorona.
"Dobbyn mukaan seitsemännessä kerroksessa, vastapäätä Barnabas Bauka-Aivon kuvakudosta on huone, joka muuttuu etsijän tarpeen mukaan." Päivän huispausharjoitukset oli peruttu, joten ensimmäinen kokous päätettiin pitää samana iltana. Koko päivän he ravasivat ympäri koulua etsien nimensä listaan kirjoittaneita. Välillä he kävivät syömässä ja tapasivatkin monet asianomaisista suuressa salissa.
Kun ilta koitti, Harry oli näyttänyt muille kolmelle tietä seitsemänteen kerrokseen. Kuvakudoksessa tyhjää seinää päätä, jokin tärähtäneen velhonnäköinen yritti opettaa peikoille balettia niiden nuijiessa häntä. Heillä olisi lupa olla käytävillä yhdeksään asti, joten aikaa olisi noin tunti. Harry käski kävellä tyhjän seinän ohi kolmesti ja ajatella, kuinka paljon he huonetta todella tarvitsivat.
Me tarvitaan huone, jossa opitaan taistelemaan... Mistä meitä ei löydetä... Josta Pimento ei löydä meitä... Eeda ajatteli tyynesti kävellessään seinän ohi ja tunsi itsensä typeräksi. Kuitenkin, seinään ilmestyi kiiltelevä ovi täsmälleen silloin, kun he kaikki olivat kävelleet seinän ohi kolmesti. Harry avasi toisen kimmeltävistä pariovista ja he astuivat tilavaan huoneeseen, jonka seinät oli reunustettu kirjahyllyillä, lattialla oli pehmeitä tyynyjä ja pöydällä nurkassa pimeyden paljastimia. Hermione selaili kirjahyllyä ihastellen ja otti sieltä yhden käyttämättömännäköisen kirjan Manauksia manatuille.
Pikkuhiljaa ihmisiä alkoi virrata huoneeseen arkojen koputusten saattelemana. Jokaisen ovesta tulijan suusta kuului ihmettelyä etteivät he olleet huomanneet huonetta aikaisemmin. Tulijat istuivat yksi kerrallaan lattiatyynyjen päälle ja kokous pääsi alkamaan. Hermione järjesti äänestyksen, jossa Harry valittiin yksipuoleisesti johtajaksi. Seuraavaksi valittiin nimi: Albuksen Kaarti, ministeriön pahin pelko. Hermione kiinnitti nurkassa olevalle ilmoitustaululle saman listan, johon he olivat kirjoittaneet Sianpäässä nimensä ja jota koristi nyt ryhmän nimi ylälaidassa. Harry ohjeisti heitä jakautumaan pareiksi ja harjoittelemaan karkotaseet-loitsua. Zacharias vastusti, mutta hetken väiteltyään ymmärsi sen turhaksi. Eeda päätyi Nevillen pariksi, Ronin ja Hermionen harjoitellessa toisiinsa. Tarvehuone täyttyi loitsinnasta ja Eeda katseli ympärilleen. Moni oli onnistunut kelvollisesti, mutta Creeveyn veljekset olivat innoissaan taikoneet molemmat hutiin ja saivat kirjat ryöppyämään pois hyllyistä.
"Karkotaseet!" Eeda huudahti loitsun ilmoille, tähdäten Nevilleen, joka lennähti taaksepäin ja sauva sinkoutui Eedan käteen. Neville nousi istumaan lattialla pöllämystyneen näköisenä, Eedan marssiessa hänen luokseen. Hän auttoi Nevillen ylös, ojensi tämän sauvan ja kuuli takaansa Harryn kehut: "Hienoa Eeda!"
Samaa rataa jatkui, kunnes tuli aika lähteä tarvehuoneesta, käytävillä oloajan mentyä umpeen jo kymmenen minuuttia sitten. Harry päästi heidät pienissä ryhmissä, pois Voron ulottuvilta, omiin oleskeluhuoneisiinsa.
Makuusalissa Eeda tunsi olonsa levottomaksi, koska tiesi että jos hän nukahtaisi, sama tumma hehkuvasilmäinen hahmo vainoaisi häntä koko yön. Hän istui pylvässängyllään ja katseli muiden rauhanomaista nukkumista. Pää nuokahteli sivulta toiselle, mutta hän oli päättänyt pysyä hereillä. Ehkä pieni kävely piristäisi, Eeda ajatteli ja lähti näkymättömänä halki aution oleskeluhuoneen.
*****
Samaan aikaan poikien makuusalissa Harrykin tunsi olonsa melko unettomaksi, mutta hyvässä mielessä. Hän oli niin täpinöissään onnistuneesta AK:n kokouksesta ja hän suunnitteli jo seuraavia tunteja. Tylsistyessään unen tuloa odotellessa, hän kaivoi matka-arkusta Kelmien Kartan. Hän katsoi huvittuneena, kuinka pienet mustetäplät kertoivat Voron jahtaavan Riesua kolmannen kerroksen käytävällä ja kuinka Norriska, Voron lamppusilmäinen kissa hiiviskeli salakäytävässä, lähellä muodonmuutosluokkaa. Sitten katseen kohdattua tähtitornin Harry huomasi uuden kartassa uuden täplän. Mitä Eeda teki tähän aikaan yöstä tähtitornissa?
"Ilkityö onnistui", Harry kuiskasi kartalle, sieppasi näkymättömyysviittansa arkun pohjalta ja suunnisti kohti tähtitornia.
Eeda oli tehnyt päämäärätöntä vaellusta öisessä, pimeässä linnassa jo loputtomalta tuntuneen ajan ja samalla huomannut lukemattomia asioita, joita ei ollut päiväsaikaan huomannut - salakäytäviä, muotokuvia, kuvakudoksia ja ikkunoiden takana huikeita maisemia. Päädyttyään tähtitieteen torniin, hän meni nojaamaan kaiteeseen ja katselemaan alla avautuvaa näkymää; tähdet tuikkivat öisellä taivaalla ja kuu loimotti hopeisella hohdollaan väreilevän valokeilan, tumman järven ylitse.
Niin kaunista... Kotona on jo varmaan ruska, Eeda ajatteli haikeana ja muisteli, kuinka oli paljon nuorempana kirmaillut tunturilla vasten tädin tahtoa. Paljakalla oli hauska istuksia kylmällä kalliolla ja katsella kuinka sopulit käyskentelivät kanervikossa. Porojakin eksyi silloin tällöin näköpiiriin. Yhtäkkiä joku keskeytti Eedan muistelut, kutsumalla tätä nimeltä.
"Eeda?" tuttu ääni huhuili taas. Ääni, joka kuului Harrylle.
"Harry, sinäkö siinä? Missä olet, en näe sinua?"
Harry tuli näkyviin yhdessä hujauksessa ja näytti pitelevän käsissään taikasauvaansa, pergamentin palaa sekä jotain hopeiselta kankaalta näyttävää. Eeda kosketti sauvansa kärjellä päälakeaan ja palautui näkyväksi.
"Onko tuo näkymättömyysviitta?" Eeda kysyi silmät pyöreinä.
"Ai tämä? Joo, on se."
"Perkele, et uskokaan, mitä olisin antanut yhdestä tuollaisesta viimevuonna", Eeda mutisi uneksivasti. "Mistä sinä tiesit, että olin täällä?"
"Tämän avulla", Harry sanoi ja ojensi pergamenttia. Hän kertoi sen olevan lumottu kartta, jolla näki missä kukakin liikkui Tylypahkassa. Eeda ei voinut kuin ihastella.
Kylmä tuulenviri ulvoi tornissa saaden Eedan toivomaan, että olisi muistanut ottaa takin mukaansa. Hän istuutui Harryn viereen portaille, joissa oli hieman suojaisampaa.
"Mitä ihmettä sinä teet täällä tähän aikaan?" Harry kysyi. Eeda veti syvään henkeä ja sanoi, ettei saanut unta. Hän tiesi näyttävänsä väsyneeltä.
"Tänään oli hauskaa AK:n harjoituksissa", Eeda totesi. "En ollut riisunut ketään aseista pitkään aikaan."
"Ei se siltä näyttänyt", Harry hymähti. "Onko sinulla koti-ikävä?"
Eeda mietti vastaustaan hetken ja päätyi sanomaan: "Tavallaan." Harry pyysi selittämään, mutta Eedasta tuntui vaikealta pukea ajatuksiaan sanoiksi.
"Kaipaan luontoa, kulttuuria ja ruokaa, en ihmisiä", hän yksinkertaisti. Harry hymyili. Eeda tunsi aivan kuin pienen liekin syttyvän syvällä sisimmässään, Harryn katsellessa häntä hätkähdyttävän vihreillä silmillään. En kai minä ole ihastumassa Harryyn? Ei, en minä voi, ajatukset kaikuivat Eedan päässä. Hän räpäytti silmiään ja heidän katseensa erkanivat.
"Kannattaisikohan meidän mennä takaisin nukkumaan, ennen kuin joku löytää meidät?" Harry ehdotti hiljaa. Eeda tärisi kylmästä, mutta ajatteli sen sentään pitävän hänet hereillä.
"Me-mene sinä, tulen kohta perässä", hän mumisi uneliaana Harrylle ja odotti tämän laskeutuvan portaita alas. Eeda jäi vielä useiksi tunneiksi tähtitorniin pohtien monia asioita: uniaan, Harrya, koulua, koti-ikäväänsä ja taas Harrya.