Nimi: Vaaravyöhyke
Kirjoittaja: Lumille
Beta: -
Genre: Romance
Ikäraja: K11
Paritus: Bellatrix/James (Lily/James)
Vastuuvapaus: Hahmot, paikat ja muut kuuluvat sataprosenttisesti Rowlingille
A/N:
Hän ei aikoisi jäädä yhdeksi niistä, jonka sokerikuorrutteiset rakkausunelmat olivat tyystin tuhoutuneet – vaikka hänen oli myönnettävä, että ne olivat vielä hetki sitten olleet täysin säröttömät. Ensimmäinen täysin ideatoteutettu HP-ficcin :--) Sijoitettu aikaan, jolloin James, Bellatrix ja kumppanit olivat Tylypahkassa neljännellä luokalla.
--------------------------------------------------------------
James pyöritteli mielessään lemmenjuoman kaavakuvaa erilaisista aineksista ja kuorimistavoista. Hän kaivoi laukkuaan ja yritti löytää Liemien salat nelosen, josta hän lounaalla oli tarkistanut kanankaulan viisi eri pilkkomistyyliä tulevaa läksynkuulustelua varten. James mutisi jotain saliin unohtuneesta koulukirjasta Siriukselle, joka kohautti omaan tapaansa hartioita ja kehotti pitämään kiirettä.
James katsahti nopeasti kohti suurta salia, joka loisti tyhjyydellään lukuun ottamatta sinne jäänyttä taikajuomakirjaa ja tyttöä, joka istui pää painuksissa luihusten pöydässä, koskematon ruokalautanen edessään.
James tiesi hyvin, ketä tuo tyttö oli. Bellatrix Musta, kaunis ja kovin silmiinpistävä luihunen, jolla oli suuret silmät ja katse, joka näytti sekä viekkaalta että viettelevältä aina samaan aikaan.
James tiesi, että Bellatrixin alue oli kuin rajaamaton vaaravyöhyke. Tyttö oli nautinnonhakuinen ja kovin lipeävä, täysin vastakohta neljäsluokkalaiselle rohkelikolle, Lilylle, joka oli hymyillyt Jamesille jo monena viikkona peräkkäin.
Bellalla oli päällään repaleinen kaapu, johon hän oli itse loihtinut hapsottavia aukkoja oman mielensä mukaan (”Bellatrix Musta, mikä kumma sai sinut turmelemaan kaapusi näin?” McGarmiwa oli motkottanut nuttura vaappuen), mutta joka päällään hän näytti vain niin kummasti itseltään. Jonkinlaiselta kummajaiselta.
Mutta vaikka Bellatrix oli jo ehtinyt turmella monen pojan mielikuvat sokerikuorrutteisesta rakkaudesta, James käveli tytön luo ja istuutui viereen.
Bellatrix ei edes vaivaantunut kääntämään katsettaan, tuijotti vain mustiin korkokenkiinsä (joista moni tuima naisopettaja oli jo ehtinyt valittamaan) ja alkoi puhua matalalla, sointuisalla äänellä:
”Aiotko todella myöhästyä taikajuomatunnilta, rohkelikko?”
Vaikka lause huokui ilkeää sarkasmia ja inhoja rohkelikkoja kohtaan, tytön ääni oli pehmeä ja jollain kierolla tavalla jopa huolehtivainen. James väänsi kasvoilleen huolettoman virnistyksen ja piikitti takaisin, ihan vain pehmeästi vitsaillen, tietysti.
”Taitaa kaltaisesi Luihustyttö olla eksynyt suureen saliin, kun ei löydä tietään edes muutaman jalan päähän muodonmuutostunnille.”
Jamesin hämmästykseksi Bellatrix käänsi päätään. Hän katsoi Jamesia suurilla, sysimustilla silmillään, kohotteli kulmiaan ja nyökytteli huomaamattomasti, kuin hyväksyvästi. Sitten hän hymyili.
”Voisin vaikka nirhata professori McGarmiwan”, Bellatrix kuiskasi ja naurahti vaitonaisesti. Hän nosti laihalla, valkeaihoisella kädellään repaleisen laukun maasta ja heitti sen sutjakasti olalleen. Tyttö ei kuitenkaan noussut lähteäkseen – hän jäi vielä hetkeksi mulkoilemaan orpoa ruokalautasta, jolla keijui jäähtynyt häränkyljys perunamuusinokareen kera.
”Pinnataanko koko kaksoistunti?” Bellatrix kysyi äkkiä. Hän tuijotteli yhä kysyvästi Jamesia, joka tunsi miljoonien perhosien yrittäen kovertaa tietään ulos mahalaukusta. ”Mikäettei”, James laukoi suustaan luonnottoman kimeällä äänellä, aivan kuin ei olisi antanut millekkään kielteisenomaiselle vastaukselle tilaa edes tursuta halkomaan ajatuksia aivokopan sisällä. Hän nousi Bellan perässä pöydästä ja lähti hänen perässään kohti aulaa.
”Etkö aio syödä tuota?” James kysyi kuin ohimennen, kun he olivat jo rohkelikkojen tupapöytien kohdalla. Äkkiä hänet oli vallannut huoli tytöstä, jota hän oli ennen pitänyt vain miestennielijänä. Bellatrix kuitenkin vain kohautti hartioitaan ja irvisti. ”Ehkä joskus”, hän tokaisi huolettomana ja loi kasvoilleen nätin hymynomaisen.
He harppoivat mahdollisimman ääneti (”Keskellä päivääkö?” Sirius olisi varmasti kysynyt väliin), kohti linnan suuria ulko-ovia, jotka Bellatrix avasi ongelmitta, ja astuivat linnan pihalle.
”Tule – juostaan!” Tyttö kiljaisi äkkiä ja tarttui Jamesia kädestä. Hetken James jo luuli, että joku olisi äkännyt heidät hiippailemasta ulkoa keskellä tuntien, mutta tajusi pikaisen ympäristöhavainnon jälkeen, ettei ketään ollut lähettyvillä.
Repaleisen kaavun helma vauhkosi ilmavirran mukana, kun pienet, korolliset kengät viilettivät alas kohti riistanvartijan mökkiä James perässään. ”Tuo äijä on sokea”, Bellatrix supatti ohimennen, kun vanhahko mies kasteli onnensa kukkuloilla tomaattimaataan mökin edustalla. ”Ei edes huomannut, kun me laitettiin tulitorakat popsimaan sen puutarhahousut!” Bellatrix kikatti ja puristi yhä lujempaa Jamesin kättä.
Hengästyneinä he saapuivat järven reunalle, jonka vierustaa koristeli päiväsaikaan kovinkin komea kielletty metsä. Bellatrix istahti nurmikolle tottuneen oloisena, viskasi kengät jalastaan ja loi ihastelevan katseen kohti järveä. James odotti Bellan sanovan jotain sen tapaista kuin ”Katso, eikö olekin kaunis?” tai ”Eikö aurinko heijastukin järven pinnasta kauniisti?” mutta tyttö pysyi hiljaa ja tuijotti suurilla silmillään järvelle.
Paksu, kiiltävä hiuspehko oli pörröinen ja hieman valahtanut muodostaan kovan pinkomisen takia, mutta muuten ulkokuori oli aivan samanlainen kuin sillä Bellalla, joka kuten normaalista hengasi muiden luihusten kanssa. Äkkiä sisäinen olemus oli kuitenkin kellahtanut – James näki edessään kauniin ja vahingoittuvan tytön, jota hän halusi halata, jopa suudella.
Ennen kuin James ehti unelmoida enempää, hän näki Bellan kasvot – hieman kuopalleen väännähtäneet posket, täyteläiset huulet ja sysimustat silmät – suoraan muutaman tuuman päässä omistaan. Samassa se ikään kuin vain tapahtui – Bella suuteli ahnaasti ja piteli luisevilla sormillaan kiinni Jamesin niskasta. Tuhannet ajatuksen poukkoilivat ajattelukelvottomina toisiaan vasten ja James tunsi, kuinka kylmät väreet kipittivät hiljalleen alaselästä kohti niskaa. Sitten se oli ohi – Bella irtautui jälleen muutaman tuuman päähän, katsoi Jamesia hymyillen ja haroi hiuksiaan.
Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään – Bellatrix hyräili ja tuijotteli järvelle, kun taas James oli liian hämmästynyt puhumaan. Hänen ajatuksensa harhailivat taikaliemitunnissa, saliin jääneessä oppikirjassa, Lilyssä, järven jättiläiskalmarissa ja Bellatrixin kummallisen lämpimissä huulissa. Samassa Bellatrix nousi, venytteli ja tuijotti odotteleva ilme kasvoillaan kohti Jamesia, joka hetken kuluttua havahtui ja seurasi tytön esimerkkiä.
”Pakko kai mennä loitsutunnille”, Bellatrix sanoi ja oli etsivinään oppikirjaa laukusta. He kävelivät takaisin Tylypahkaan, jonka suuret ovet näyttivät kovin ankeilta kaiken sen jälkeen, minkä James oli äsken kokenut.
Kun he olivat päässeet aulaan, Bellatrix pysähtyi äkkiä ja kääntyi kohti Jamesia. Hän hymyili piilevän ontosti ja haroi jälleen paksua hiuspehkoaan.
”Ette te rohkelikon niin kummoisia olekaan”, Bellatrix sanoi säyseästi ja veti kasvoilleen ilmeen, samanlaisen ilmeen, jonka James oli jo kuvitellut itselleen kuunnellessaan muiden kertomuksia Bellatrixistä, siitä kummallisesta luihustytöstä. Ilme oli hymynomainen, joskin hieman vilkas ja vahingoniloinen. Silmät, joissa James oli äsken jopa saattanut nähdä pieniä tulvahduksia todellisesta ihastumisesta, näyttivät olevat pahoillaan – samalla ne kuitenkin näyttivät viekkailta ja anhailta – kuin olisivat metsästäneet tuoretta piirakanviipaletta kolealta käytävältä.
Sitten Bellatrixin ilme – joka oli avoimempi ja hätkähdyttävämpi kuin kymmenen pergamenttirullan sanaselitys – muuttui vaisuksi hymyksi ja hän kääntyi hitaasti kannoillaan. Jamesilla kesti muutaman sekunnin ajan tilanne kokonaisuudessaan ja pian hän tunsi, kuinka mahalaukun kokoon verrattuna ylisuuri kivenlohkare pudotettiin hänen sisälleen.
Bellatrix Musta, se vastustamaton kummajainen, päällään repailein kaapu ja hiukset seksikkäästi pörrössä. Tyttö, jota kukaan ei malttanut ohittaa - olla vastustamatta kiusausta.
Samassa James huomasi, kuinka Lily vilkuili häntä kävellessään kohti rappusia. James loihti naamalleen iloisen hymyn ja kohdisti sen kohti ruskeatukkaista tyttöä, jolla oli maailman kauneimmat ja vihreimmät silmät.
Hän ei aikoisi jäädä yhdeksi niistä, jonka sokerikuorrutteiset rakkausunelmat olivat tyystin tuhoutuneet – vaikka hänen oli myönnettävä, että ne olivat vielä hetki sitten olleet täysin säröttömät.
//Rins laittoi ikärajan myös otsikkoon
